Koiruliarkea

On kyllä ollut aikamoinen härdelli tämä Sinan tulo. Kissat alkavat vähitellen sopeutua, kukin tavallaan. Vaikeinta on ollut päättää, mitä Sina saa tehdä Karrkin kanssa ja mitä ei. Itse en oikein ole osannut päättää - olen opettanut Sinalle jätä-käskyn jotenkin Sailan ystävällisellä opastuksella, mutta juu, pentu on pentu ja viettelykset pennulle suuria.

Me ollaan kuitenkin aina kavereita. BFF.

Leo ei juuri piittaa. Jos Sina  tulee liian lähelle, se suhahtaa ja näyttää tassua. Sina uskoo. Mutta aina pitää kuitenkin yrittää.

Se ei leiki mun kanssa!

Jaakko ei tykkää. Luulen, että se joku päivä vielä antaa Sinalle opetuksen. Haukku on löytynyt Sinalle, eikä Jaakko pidä siitä yhtään. Mutta kun Sina nukkuu, tulee Jaakko haistelemaan.

Karrkki..hmm. Karrkki juoksuttaa, Sina puree korvia, kellistää Karrkin, sitten mennään taas. Katson niiden perään, mutta juu, Karrkki ei kyllä saa olla ollenkaan rauhassa, jos Sina on paikalla. Pari kertaa on ulahdettu, molemmat. Jos Karrkki ulahtaa, Jaakko syöksyy paikalle ja ärisee. Sankari-Jaakko!

Hyvin sujuu leikki kissojenkin leluilla. Vähän villiähän tämä on...

Neulomisasioita sen verran, että olen neulonut vain yhden sukan varren. Ei ehdi enempää.


Kyllä on koiruudessa tekemistä, ainakin näin alkuvaiheessa. Mutta hiljaa hyvä tulee..

Hohhoijaa... niin ja sukat

On se rankkaa, ainakin välillä. Joku sanoi, että nukkuvat vauvat ja nukkuvat pentukoirat ovat parhaimmillaan. Kyllä on toisenlaista käsityötä koirassa. Ja lattioiden pyyhkimistä :)

Kuinkahan monta virhettä tuon koirulin kanssa on jo tehty? Vaikea olla johdonmukainen, kun ei osaa lukea sitä yhtä hyvin kuin kissoja. Ja tässä hötäkässä kissojen lukeminenkin on ollut vähän epämääräistä.

Sina on kotiutunut.  Kissoja pyydetään leikkiin, mitä ne eivät ymmärrä ollenkaan - paitsi Karrkki, josta ei ota aina selvää. Se antaa Sinan nujuta ja nuoleskella, laittaa tassua päälle eikä pakene alta pois.  Mutta Jaakko on näyttänyt jo kaapin paikan. Jaakosta olinkin huolissani, kun se ei oikein uskaltautunut lattialle.

Sina on jo alkutrimmattu.

No, eilen tuli jo mieleen, että kohta se hyökkää koiran kimppuun. Ei ole hyökännyt, mutta tuollainen matala urina terästettynä napakalla tassulla sai kyllä koiran peruuttamaan. Karrkin kanssa toimitaan eri tavalla, koska, näköjään, se hakee itse Sinaa juoksemaan. Menen väliin vain silloin, kun pentu alkaa näykkiä. Ja jahdata ei saisi ollenkaan, mutta mikä on jahtaamista ja mikä juoksuleikkiä?

Välillä olen ollut ihan epätoivonen, kun ei vaan ymmärrä. Kiellänkö vai annanko olla? Sanottakoon nyt kuitenkin, että Sinassa ei ole yhtään aggressiivisuutta eikä se näyki ihmisiä. Se vaan on niin yltiöiloinen ja terhakas. Sinänsä erittäin mukava piirre koirassa.

Ja ekat sukat valmiit. Nämä ovat Pirkanmaan käsityöyhdistyksen  Sukka-ohjekirjasesta Tiimalasi-sukat, yhdellä virheellä, höm... Nämä sukat ovat kokoa 38 ja lähtevät Helsiinkiin postin mukana.

Näin meillä nukutaan sohvalla. Koira ei sinne pääse, paitsi etutassut se toki saa sohvan reunalle. Mutta sittenpä siellä onkin Jaakko isoine vihreine silmineen ja napakoine tassuineen.

Leo? Luottaa välillä isoon olemukseensa, välillä joutuu luikkimaan korkeammalle. Mutta rento jätkä se on, Lion King luottaa itseensä.

Koirat muuten tykkäävät kuulemma kissanjätöksistä. On huomattu, juu...

Tässä hepulivideo. Koleana päivänä laitettiin uuni lämpiämään ja kisekset tietty valtasivat rahin. Ajattelin laittaa Sinalle viereen tyynyn, mutta sillä oli eri mielipide asiasta...

(Siivosinpa tässä välissä taaaaaas yhdet pissit pois.)
 

Vauvan tossut ja kohtaaminen!

Aamupäivisin on hetken rauha, ehkä pakollinenkin, kun Sina nukkuu uniaan enkä raski sitä herättää lähtemällä kävelemään (se seuraa minua joka paikkaan ja herää uniltaan). Siis neulon.

Baby booties, perinteiset.

 

 

 

 

Näitä on hauska tehdä! Lankana, kuten kuvasta näkyy, teeteen Pallas ja puikot nro 3. Ehkä noihin voisi vaihtaa silkkinauhat...

Mutta sitten koiruli- ja kissuliasioihin. Tällä viikolla ei muuta olekaan ollut kuin pissiä, kakkia, sanomalehtiä, huonoa unta mutta myös metsän iloa, naurua ja ihmettelyä.

Mökillä käytiin harjoittelemassa luoksetuloa. Siitä ei ole kuvaa, sen verran nopeaa toimintaa se on.

Mutta tässä se istuu, Orsina tai Sina. Karhun kaltainen.

Kissat ovat tajunneet, että Sina ei ole kissa. Sina on myös kotiutunut, mikä näkyy vauhdissa. Karrkki joutuu Sinan leikin kohteeksi aina, kun se laskeutuu alas sohvalta tai uunin päältä. Yritän saada videota siitä könyämisestä ja Karrkin suhtautumisesta. Karrkkihan ei tee mitään.

Kyllä on olennoilla eri kieli: Sinan leikkiinkutsu näyttää varmasti kissoista hyökkäykseltä. Jaakko pelkää lattiatasossa, mutta nukkuu kuitenkin rauhassa sohvalla. Leo pelkää vain nopeita ryntäilyjä. Sina ohittaa Leon, jos se ei liiku tai on rahilla.

Ja leikki! Mikä olisi yhteinen leikki näille? Muistan, että uudet kissat on aina totutettu toisiinsa leikissä. Otin Karkin pitkän ongen ja laitoin siihen narun. Kaikki kissat innostuivat niin, että unohtivat täysin koiran. Koira ei naruun oikein osannut suhtautua, mutta meillä voi pian olla kissojen tapaan leikkivä koira:) Pian kaikki olivat samassa huoneessa ryntäilemässä ympäriinsä.

Mutta aikaa tämä vie. Siinä mielessä kaikki on kuitenkin hyvin, että kaikki nukkuvat, syövät ja vähän leikkivätkin. Sinan käytös vain on kissoista kovin epäilyttävää.

Sitten tuli vieraita ja näin kunnolla, miten koirat leikkivät.

Tällainen vieras tuli: Sinan isä.

Kuin kaksi marjaa? Iro on nyt aika kookas jo ja väriltään sekin on varmaan ollut tummanruskea pienenä.

Tässä me iskän kanssa poseerataan.
 

Sina se on!

Huh. Väsyttää. Kaksi yötä on mennyt vähän silleen ja tälleen. Mutta tiedän, että ainakin joku odottaa uutisia ja kuvia. Nyt on aika!

Niin. Väsymyksen syy. Sina se on.

Tässä on uusi perheenjäsen, Sina di Villa dei Gruccioni. Kutsutaan Sinaksi.

(Tässä on vielä matto - on käynyt selväksi, että matot, ihan kaikki, voi kyllä laittaa varastoon.)

Sina on 12-viikkoinen Pohjois-Italiasta Suomeen matkannut lagotto romagnolo, tryffelikoiranakin tunnettu. Sinaa tai yleensä koiraa oli suunniteltu jo vuosi, mutta suunnitelmat eivät aina mene niin kuin tahtoisi. Halusin ensiksikin lagoton (tuttavapiirissä on pari aika mukavaa yksilöä) ja halusin sen tälle syksylle, kun minulla on enemmän aikaa. Suomessa pennut olivat varattuja ja valitettavasti kaksi pennutusta epäonnistui, joten käytin ystävän Italian yhteyttä.

Mutta ehkä sen piti mennä juuri näin.

Tässä tavataan ensimmäistä kertaa lentoasemalla. Hieman on sääoloissa eroa: Juvalla matkalla kotiin pikkuinen ihan paleli kovassa tuulessa, Italiassa on 30 astetta. Turkkia on, mutta massaa ei vielä kovin paljon.

Kaksi päivää on mennyt pissejä siivotessa, ulkoilua opetellessa ja kissoja rapsutellen. Olo on vähän sekava pelkästä väsymyksestä, mutta harvinaisen mukava tapaus Sina on. Se on leimaantunut minuun, kulkee perässäni ja nukkuu tälläkin hetkellä jalan päällä lattialla. Ja on tosi reipas ja iloinen kaikille!

Lagotoilta ei lähde karva. Se pitää leikata alas (alaspäin ainakin) pari kertaa vuodessa. Ne ovat ns. pehmeitä koiria ja aika helppoja kouluttaa, sanovat. Italiassa ne ovat ihan puhtaasti työkoiria: etsivät tryffeleitä, joiden kilohinta on huikea. Itse ajattelin (yrittää) kouluttaa Sinan ainakin suppilovahveroihin. Haukkuva? En ole vielä kuullut tämän koiran haukkuvan. Jokin muu koiraharrastus me voitaisiin myös ottaa.

Niin niin, mutta ne kissat!!

Ihan kamalasti pelotti, mitä tästä tulee. Kotiin oli tilattu Feliway ja ensimmäisen yön kissat olivat mummolassa. Sitten se totuuden hetki... apua.

Höh. Kissat eivät oikeasti tienneet, mikä se on. Ei sähinää, ei murinaa, vähän väistelyä, josta Sina suoritti suurimman osan. Tämä huono kuva on otettu parin tunnin päästä kohtaamisesta. Viime yönä koira nukkui korissa sängyn vieressä, Karrkki kainalossa, Leo alhaalla ja Jaakko kävi pari kertaa jaloissa.

Tänään on asiat vähän eri tavalla: Jaakkoa pelottaa vähän enemmän, Leo sähähtää, jos Sina tulee liian lähelle (mutta kestää sen vähän matkan päässä, käy haistelemassa, kun se nukkuu) ja Karrkki yrittää väistellä Sinan tunkeilivia pusuja ja nujuamista. Karrkki ei välitä. Ehkä se on vähän varuillaan, mutta tulee kuitenkin koko ajan niin lähelle, että olen työntänyt sitä vähän kauemmaksi, näin alussa. Sina osoittaa, että se haluaisi leikkiä Karrkin kanssa, häntä vippaa ja pylly heiluu villisti!

Koira on kissoista kovin kiinnostava, mutta vähän epäilyttävä. Riehuu, haisee oudolle ja riekkuu mamman jaloissa. Kissat taas ovat koirasta vähän pelottavia, mutta niiden kanssa voisi ehkä leikkiä. Se väistää, jos yhtään kuuluu murinaa tai sihinää. Eikä hauku. Yritän katsoa kuitenkin niiden perään, että umpikujatilannetta ei pääsisi syntymään.

Eivät ne toisiansa syöneet! Sanon HUH, onko tämä totta.

Eikä ole muuten sukkia neulottu Sukkasatoon. Menee tässä vähän aikaa, että mielikin rauhoittuu. Vakaasti kuitenkin jo nyt uskon, että kyllä se siitä.