torstai 31. lokakuuta 2013

Raitavillatakki Niinniin

Nonniin! Tein sen. Se on valmis.


Lanka on Pirtin kehräämön kampalankaa, puikot 2,5 ja malli yhdistelty sieltä ja täältä. Silleen fiiliksellä neulottu. Päässä oli vahva mielikuva valmiista villatakista, hm. Ihan ei mielikuvan mukaista tullut, mutta tässä iässä osaa jo olla suurpiirteinen ja nähdä erilaisenkin mahdollisuudet.
Hups, onpas paita ryppyinen.


Raidoituksen tein tyttären ohjeiden mukaan - ja toki lankamääräkin piti ottaa huomioon. Ostin puolisen vuotta sitten kaksi tummanruskeaa, kaksi vaaleanruskeaa ja yhden valkoisen vyyhdin. Tummaa olisi voinut olla pikkuisen enemmän, mutta päätin, että en taas osta yhtä vyyhtiä, josta käytän vain osan.

Villis on tehty ylhäältä alas saumattomasti. Pääntiessä käytin February Lady Sweater -mallia ja sitten siitä neuloin alaspäin kädet ristissä ja toivon vire mielessä. Hihat nappasin pitkälle pyörölle molemmat yhtä aikaa, jotta tylsä toisto jäisi pois (ja lanka varmasti riittäisi - kaksi kerää).

Kyllä tätä pidän. Tykkään pitkistä villatakeista ja liehuttimista, joiden alle voi pukea vaikka sen ryppyisen paidan. Ja tuli tästä villiksestä vähän niukahko, mutta toisaalta eipäs sitten ole vaikeuksia pukea talvitakin alle. Kun napit laittaa kiinni, niin vähän kiristää :) (Olisi tuo tytär voinut kyllä kuvattavalle sanoa, että älä hei noita käsiäs noin levittele...) Tyttärelle tämä on liian iso, joten omaan käyttöön sitten.  Napit on vielä hakusessa; taidanpa vaihtaa nuo vielä toisiin.



 
Juu juu.
Ystävältä sain upean rintarenikan. Tämä ilahduttaa työpäiviäni kiinnitettynä veskaan. Sopii hyvin tähän villatakkifiilikseenkin.


 Lankaa oli todellakin juuri sopivasti, sillä nämä jäivät vain jäljelle:



Näistä voisi tehdä vielä jotain.. sukanvarret... ehkä...
 
Keskellä on koirulin lahjaksi saama vinkusika. Sinalle ei voi antaa pehmoleluja, sillä se suolistaa ne alta aikayksikön. Epäilin, että ei tuollainen silikonisika käsittelyä kestä, mutta yllättäen Sina tuntuu kanniskelen possukkaa todella varovasti. Ehkä se ei pidä muovin suutuntumasta? Varovasti nostaa korvasta tai ottaa kuin pennun suuhunsa. Ilmeisesti se pitää piilottaa seuraavan juoksun aikana, ties vaikka alkaisi pentunaan pitämään! Mutta voi sillä aika iloisesti leikkiäkin.
 
 
Täällä me uunin päällä makoillaan. Kinastellaan, jos jaksetaan. Yleensä ainakin kerran päivässä jaksetaan, mutta sitten ei taas jakseta. Koiraa ihmetellään.
 
Miten sä siihen tupsahdit?
 
 
 
Leo Leksa Leijona ei koirasta huolehdi. Aurinko + sohva= makoisat unet.
 
 

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sellaista se on

Niin hieno syksy. Lenkit koirulin kanssa ovat tänä syksynä onnistuneet lähes joka päivä ilman kummempia sadekamppeita.

Tänään kissat huomasivat ulkona jotain kummallista...


Näkee, kuka on kaikkein innoissaan. Suuri metsästäjä.

Tuulisessa säässä orava hankki talvipalttoolle paksuutta. Kurre-tv! Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että sekin vierailee lintujen ruokapaikalla, onpahan kissoille vaihtelua.


Orava pysyi ulkopuolella ja kissat sisäpuolella, niin kuin tarkoitus onkin. Ja sitten alkoi paistaa aurinko.


Iso leijona lepää.


 
Ihan kuin olisi ollut kevät.


Karrkki päivysti keittiössä..


Se odottaa raksuja (Ne ovat piilossa tuossa lipastossa. Jos ne laittaa ruokakaappiin, ovat kissat siellä heti, kun oven avaa. Lipaston vetolaatikoita ne eivät -vielä- osaa avata).


Ei, meillä ei kissat hypi edelleenkään pöydällä. Eikä varsinkaan silloin, kun ihmisten lautaset on katettu.




Olen aloittanut villatakin neulomisen Pirtin kehräämön kampalangasta. Lanka on ohutta, mielikuvat tulevasta tuotteesta erittäin positiivisia, mutta saa taas nähdä. Olen itse innoissani, kun uskaltauduin isompaan projektiin. Pienoinen pelko on, että mielikuvat ei tule vastaamaan valmista. Tätä tehdään ns. omasta päästä, tuosta vaan, vähän mallia sieltä ja täältä.

Sopiiko se edes valmiina päälle?!


Raidoitukseen kysyin tyttären mielipidettä. Neule etenee saumattomasti ylhäältä alas, ja kunnolla kokeilemaan sitä olen päässyt tuossa vyötävön kohdalla... Jospa tytär tykkäisi, mikäli ei minulle mahdukaan. Liike on pääasia, nimenomaan käsien liike neulepuikkojen varressa.

Ja Sina-pieni.



 Kikkurakarva. Kävimme lonkkakuvauksissa, ja alustavasti näyttää siltä, että neidillä on d-lonkat. Nyyh.

"Hyvästi agility, hyvästi pitkät lenkit, hyvästi pitkäikäinen koira", ajattelin ensin. Paljon olen saanut lohduttavia ja kannustavia sanoja ja sitä myöten myös ymmärtänyt, ettei se elämä nyt tähän lopu. Agilityäkin jatketaan koiran ehdoilla, koska se siitä niin tykkää ja koska se tekee meidän suhteellemme hyvää. Ei hypätä maksiesteitä, ei juosta A-estettä edestakaisin kuitenkaan. Ei tehdä pyörällä asfalttilenkkejä (ei olla tehty kyllä muutenkaan, Sina on nuori koira vielä). Mutta metsäretkiä jatketaan ja lihaskunto pidetään edelleenkin hyvänä. Ruokaan lisätään vähän lisäravinteita, ja aletaan käymään säännöllisesti muutaman kerran vuodessa koirahierojalla. Sina tykkäsi hieronnasta, ollaan jo muutama viikko sitten käyty.

Nih. Me ei anneta periksi. Koira pidetään kunnossa ja toivotaan, ettei nivelrikkoa tule. Sinasta voi tulla sitten ihan oikea sienikoira, jos kerran metsälenkit ovat toivottuja.

Se nenä.


Kaikkein tärkeintähän tässä on, että koira saisi elää tervettä ja kivutonta elämää. Niin kuin jokaisen elävän olennon oikeus on.

 
Nyt me kuitenkin ruvetaan ihan tosissaan laskemaan päiviä syyslomaan! Hyvää kylmenevää viikkoa!

maanantai 7. lokakuuta 2013

Makeaa juhlaa, Karrkki!

Onnea Karrkki-poika, se on sitten syntymäpäivä!

Karrkki täyttää tänään kaksi vuotta.


Kovin rakas on tämä hulivili, josta tänään yritettiin ottaa paljon hyviä kuvia. No, kuvia saatiin, mutta suurin osa meni suoraan roskakoriin. Tämä vekkuli ei juuri hereillä paikoillaan pysy.

Miun poika. Hieno, hieno Karrkki, purrr...


Karrkin kanssa me heti tiedettiin, että kuulutaan yhteen. Meillä on sama merkkipäiväkin, synttärit ja nimmarit. Meille tämä poika oli tarkoitettu, vaikka vähän surullisissa merkeissä se meille otettiinkin. Olen sen verran kohtalonuskoinen, että oikeasti uskon, että näin piti käydäkin. Haru-eno varmaan hymyilee meille sieltä jostain  ja kehrää sekin.

Karrkki köpöttää. Karrkki kuuntelee.


Syntymäpäivänä tehdään ekstrapesut. Kieli! Turkki vähän hapsottaa, kun mamma nosti viltille ihan väkisellä. Muutoin Karrkilla ei koskaan turkki repsota, sillä Karrkilla on todella tiivis ja hieno turkki. Ja pitkä häntä.


Joskus mietimme, millaista olisi, jos kaikki meidän kissat olisivat Karrkin luonteisia. Pelkkä ajatus hihityttää. Ääntä, liikettä, riehuntaa olisi ainakin kymmenkertaisesti - tai satakertaisesti. Karrkki seuraa tekemisiä tarkemmin ja lähempää kuin koira. Toisaalta Karrkin rakkaus ja kiintymys ja läsnäolo on aivan ihmeellistä. Eikä se ole koskaan huonolla tuulella.

Mutta osaa Karkki levätäkin. Nukkua kainalossa peiton mutkassa. Omassa Haru-pedissään, jos koira ei ole sitä vallannut. Uunin päällä. Uunin vieressä kamujen kanssa.


Onnea Karrkille! Se on mun eka ja paras kissakamu! Meillä on sitä paitsi sama värityskin, joten me ollaan ihan samiksia.


Kiitokset Sailalle ihanasta Karrrrrrrkki-pojasta! Ja kovasti onnea velipoika Keksillekin!