Ihan ensimmäiseksi kuva-arvoitus: kuinka monta jalkaa?
Tai oikeastaan: kuinka monta toimivaa jalkaa?
Ensimmäiseen oikea vastaus on 12 kappaletta.
Toiseen kysymykseen oikea vastaus on 11 kappaletta...
Mammalla meni jalka. Pohje. Mää tässä tuijottelen ja lohdutan. Anna ruokaa.
Kannattaa muistaa lämmitellä lihakset hyvin, kun lähtee koiran kanssa agilityä harrastamaan. Koira tietenkin pitää lämmitellä, mutta sitten se hihnan tyhmempi pää myös. No, asia ei ihan ole näin yksinkertainen tällä kertaa, mutta se toimimaton jalka on minun. Ilmeisesti pohkeesta repeytyi lihas - kuinka vakavasti, sitä en vielä tiedä.
Mulle teki alussa tiukkaa se tunneli, mutta mamma sai lainaksi lapsille tarkoitetun aika ison tunnelin ja me harjoiteltiin sillä. Mä menin jo esteen, tunnelin ja toisen esteen yli! Ja sitten me harjoiteltiin keppien ympärillä, ja lopussa mä en tarvinnut enää apua! En mennyt apukaarien yli enää lainkaan!
Sit se juoksi tunnelin vieressä ja yhtäkkiä se ei enää juossutkaan ja antanut mulle sitä nakkia.
Sun kanssas oli kiva, Sinuliini, mutta nyt ei vähään aikaan päästä mihinkään. Sori.
Mamma laittoi tyynyn nojatuoliin, että se voisi siinä istua. Nuo rontit valloitti sen heti! Haukahtaisko? Ei kyllä mamma tykkää, jos mä sisällä ja vielä kissoille. Mut jos silti.
No, näin meillä. Mä menen sit lattialle. Jotain epäreilua tässä kyllä on...
Eli ei agilityä, ei näyttelyharkkoja, ei lenkkejä koiran kanssa, ei, ei. Helpoin asento on sohvalla koipi suorana, joten ei oikein neuleitakaan.
Mutta sitä mietin, mitä tekisi eläimellinen yksinäinen ihminen, jos hänelle jotain sattuisi? Kissojen kanssa ehkä jotenkin pärjäisi, mutta koira on vaativampi. Tässä tilanteessa ei voi kuin kiittää tytärtä ja miestä. On ne kyllä mahtavia!
Tai oikeastaan: kuinka monta toimivaa jalkaa?
Ensimmäiseen oikea vastaus on 12 kappaletta.
Toiseen kysymykseen oikea vastaus on 11 kappaletta...
Mammalla meni jalka. Pohje. Mää tässä tuijottelen ja lohdutan. Anna ruokaa.
Kannattaa muistaa lämmitellä lihakset hyvin, kun lähtee koiran kanssa agilityä harrastamaan. Koira tietenkin pitää lämmitellä, mutta sitten se hihnan tyhmempi pää myös. No, asia ei ihan ole näin yksinkertainen tällä kertaa, mutta se toimimaton jalka on minun. Ilmeisesti pohkeesta repeytyi lihas - kuinka vakavasti, sitä en vielä tiedä.
Mulle teki alussa tiukkaa se tunneli, mutta mamma sai lainaksi lapsille tarkoitetun aika ison tunnelin ja me harjoiteltiin sillä. Mä menin jo esteen, tunnelin ja toisen esteen yli! Ja sitten me harjoiteltiin keppien ympärillä, ja lopussa mä en tarvinnut enää apua! En mennyt apukaarien yli enää lainkaan!
Sit se juoksi tunnelin vieressä ja yhtäkkiä se ei enää juossutkaan ja antanut mulle sitä nakkia.
Sun kanssas oli kiva, Sinuliini, mutta nyt ei vähään aikaan päästä mihinkään. Sori.
Mamma laittoi tyynyn nojatuoliin, että se voisi siinä istua. Nuo rontit valloitti sen heti! Haukahtaisko? Ei kyllä mamma tykkää, jos mä sisällä ja vielä kissoille. Mut jos silti.
No, näin meillä. Mä menen sit lattialle. Jotain epäreilua tässä kyllä on...
Eli ei agilityä, ei näyttelyharkkoja, ei lenkkejä koiran kanssa, ei, ei. Helpoin asento on sohvalla koipi suorana, joten ei oikein neuleitakaan.
Mutta sitä mietin, mitä tekisi eläimellinen yksinäinen ihminen, jos hänelle jotain sattuisi? Kissojen kanssa ehkä jotenkin pärjäisi, mutta koira on vaativampi. Tässä tilanteessa ei voi kuin kiittää tytärtä ja miestä. On ne kyllä mahtavia!