Huivi Kainuun lumon langoista

Yhä jatkan Kainuun lumon langoilla. Villatakistani jäi värillisiä lankoja, ja niistä vähän niin kuin koeneuloin yhden mallin. Hyvin onnistui. Hyvä malli <3 Onkohan mallilla nimeä?

Malli on yksinkertainen ja kaunis kolmiohuivi. Huivi on lämmin, sillä onhan se suomenlampaan ja kainuunharmaksen villaa. Itse pidän kovasti väreistä (tässä kuvassa on aavistus kirkkautta liikaa) ja uskon, että huivin saajakin ilahtuu. :)

Hups! Onpas taas hienosti pingotettu ja kuvattu.

Voisin tehdä toisenkin. Malli on siitä mukava, että huivista voi tehdä niin pienen tai ison kuin itse tahtoo. Värejä voi vaihdella, voi tehdä kirjavaa tai täysin yksiväristä - aina näyttää hyvältä.

Tämän huivin koko on kietaise hartioille lämmittämään.

Meillä on loma! Kotiseudun kylmyys ei riittänyt, vaan suunnistimme ennen juhannusta Lappiin Ivaloon, Ukonjärvelle. Kaunispään kohdalla hyytyi hymy...

Vain väliaikaisesti tosin. Ohitimme lumialueen ja vajaan viikon loman ja leirin ajan Ivalossa oli kuin olikin mukava aurinkoinen sää. Me olimme peko-leirillä (pelastuskoiraleiri, jonka järjesti lagottoyhdistys).

Onnellinen koira, joka sai kokeilla hakua ja jälkeä. Valjaat ja liinan lainasimme ystävältä.

Tässä opetellaan jäljen alkeita. Meillä on menossa naksuttimen kanssa Merkkaa-käskyn oppiminen.

Jotenkin ne maisemat juuri Ivalon ja Inarin maisemissa ihastuttivat ja hengästyttivät. Sielunmaisema. Mehtä. Vaarat. Tänne oikeasti haluaisin.

Jos käy Ivalossa, niin kannattaa vierailla Sovintovaaralla. Sinne pääsee autolla, mutta suosittelen kävelemistä, vaikka pohkeet huutavat hallelujaa. Minä en varmastikaan autolla sinne edes uskaltaisi ajaa, sillä nousu on 20 %:a. Ja huomio: takaperin kävely ylöspäin säästää jalkoja alastuloa varten...

Inarinjärvi.

Mutta tätä ennen tapahtui kissa- ja koirataloudessa paljon.

Aloitetaan iloisesta asiasta.

Hahahaa! Mä sain sertin ja vsp:n! Mun ekat! Ja mikä parasta, mamma lupasi leikata jälkeen turkin sileeksi!

Ja sitten se surullinen asia, joka onneksi vaihtui iloksi ja terveydeksi.

Tuo ei ole mikään kaatunut muovilasi vaan happeahan siitä tulee. Leo on eläinten sairaalassa heräämössä Oulun Animagissa. Nih. Ja Leo on tässä kuvassa aika sekaisin ja hm, kipulääkehumalassa. Hyvin siellä kollipoikaa hoidettiin.

Leolla oli katkennut kulmuri, jonka paikallinen ell määräsi luultavammin poistettavaksi. Meillä se ei täällä onnistu, joten matkasimme Ouluun. Ja siellä oli hyvä lääkäri, ihan paras. Kulmuri poistettiin leikkauksessa.

Lääkärin mukaan kollipojan katu-uskottavuus kasvoi roimasti. Hän myös toivoi, että Leo antaisi hänelle anteeksi, millaisen olon hän täpläveikolle tuotti.

Täytyy sanoa, että luulin Leon suun olevan kipeämpi ja paranevan hitaasti. Hammas otettiin kokonaan pois (ydin oli näkyvissä ja hammas oli katkennut liuskottuen) ja ikenestä ommeltiin puuttuvan hampaan kohdalle läppä, joka kiinnitettiin sulavin tikein. Olen katsonut suuta, ja se näyttää hyvältä. Koska Leo pääsi mummolaan Lapin reissun ajaksi, se sai pitkäkestoisen ab-piikin ja kipulääkettä suoraan suoneen. Mukaan saatiin myös resepti uutta kipulääkesatsia varten, mutta sitä ei tarvittu: heti samasta illasta lähtien ruoka on maistunut eikä se ole vaikuttanut kipeältä.

Ja syö tosi hyvin nyt. Leo taisi tosin ottaa toipilasajastaan kaiken irti mummolassakin, hm... Painoksi saatiin 6,8 kiloa.

Iso ihana poika.
 

Hrr... tammikuu

Meillä on kylmä. Aamulla oli -25 ja pian on varmaan taas jäätävää. Ei vielä tammikuussa aurinko pääse lämmittämään, vaikka kaunista onkin.

Onko se tulessa tuo mehtä?

Ulos tietenkin koiran kanssa! Lehdenhakumatkalla aamulla nähtiin jo kolmejalkainen koira, jota piti vielä eteisessäkin lämmitellä. Tästä viisastuneena:

Takki päälle ja töppöset jalkaan koirallekin. Ehkä takki villaiselle lagotolle on liikaa, mutta tuskin siitä haittaakaan on, koska koiruli itse ei vaatteita vastaan elämöi.

Mulla on ihan hyvä olla! Tehdään vaan se pitkä lenkki, lampi ympäri, jooko?



 Joo.

Meillä on sattunut kollikoirarintamalla outojakin. Eräänä iltana mentiin nukkumaan, koira lattialle pedilleen ja me omaan sänkyymme, ja odottelin kissoja jalkoihini. Sieltä tulikin Karrkki ensiksi, niin kuin aina, ja alkoi vimmatun peittelemisen. Kissanomistajat tuntevat tämän käytöksen. Ja tuli Jaakko jatkamaan sitä. Sängyssä oksennus? Pissiä? Ei tuntunut peitto märältä, joten haistelemaan vaan.
Pissiä. Joku kutale oli pissinyt minun peitolleni!

Eiku vaihtamaan. Meillä ei oikeastaan koskaan mikään kolli ole tahallaan pissinyt vääriin paikkoihin: jos on ollut sairas tai puolitiedoton rauhoituksen jälkeen, niin ehkä silloin, mutta sehän on ihan eri asia.  Koira ihan pienenä. Mutta nyt? Protestia? Mihin? Kuka? Meillä ei ole oltu sairaitakaan.

En tiedä. Yksi epäilys oli koira (voisiko se olla mustasukkainen, koska kissat nukkuvat jaloissani? Toisaalta sille on ihan liian kuumakin nukkua sängyssä) tai Jaakko (sillähän on sitä pissivaivaa joskus ollut... ja yhtenä aamuna se säikähti sänkyyn herättämään hypännyttä koiraa...) Mutta jos tästä nyt vaiva tulee?! Feliway, Feliway, huoh.
Seuraamme asiaa.

Mä olen ehkä herkkis, mut en mä tahallani kuitenkaan.

Jaakko-pieni, et se varmaan ollut sinä. Jaakolla muuten nenä erittää tummaa töhnää, jota välillä saa poistella. Ei sillä nuha ole, vaikka vähän siltä tuossa näyttääkin.

En muuten ollut minäkään. Ehkä joku tonttu taas?

Ei tässä ketään syytellä. Ja vettähän riittää, sanoi se Pussisen akka. Kummallista vaan.

Ehkä hiekkis oli likainen? Mehän ei käydä likaisessa veskissä.

Voipi olla. Mutta ei ennen kyllä sänkyyn silti... ja siihen, missä itse nukutte vielä.

******

Pakkaspäivän ja auringon iloksi stalkkasin kissoja uunin päällä. Mitä me siellä tekevät?

Jaakko köllii. Sitä saa välillä työntää uunin reunan luota kauemmas, ettei se vaan tippuisi. Oi, kaakeli on sitten lämmin mahaa vasten!

Karrkki oli pesulla.

Leo Leijona, vahtikissa. Näkee ja kuulee kaiken.

Neulomisrintamalla kaivauduin taas vanhojen lankojen kimppuun kuin odottaen, että ne kertoisivat, mitä tekisi mieli tehdä. Löytyi turkoosia viisi kerää. Novitan lankaa, ostettu silloin, kun kaikkialla oli turkoosia.

No tykkään minä turkoosista.

Jossain ohjeessa tämä oli tunturineulosta. Helppoa kuitenkin, telkkaritekele. Tarkoitus olisi tehdä liehuketakki (edellisessä Modassa oli punaisena).

Karrkki, jätäpä vaijeri rauhaan!

Villis tyttärelle ja kamut

Se on valmis. On sitä purettu ja suunniteltu ja korjailtukin, mutta se kelpasi. Jes!

Olen niin tyytyväinen!

Malli on yksinkertainen. Edessä on palmikoita, hihassa yksi, takana ei mitään. Malliltaan puseron piti olla lyhyehkö ja hihojen tosi piiitkät. No, tein sitten oikeasti vähän liian pitkät hihat, mutta niitähän voi kääriä :) Hihojen leveyttä säännöstelin lopussa ihan ompelukoneella. Kaula-aukko ei ole ihan tyypillinen villapuserolle, mutta se istuu kuitenkin ihan hyvin.

 

Lämmin se on, ja tytär tykkää! Mitä muuta voi äiti toivoa?

 

 

Mitähän sitten alkais?

Villapuserot ovat pian tarpeen. Viikko sitten oli tuulinen ja kylmä ilma, ja sain ihailla luonnon ihmeitä mökkirannassa. Tulisi vain se oikea talvi pian.

Järvet ovat vielä ilman jääpeitettä.  Jotenkin on jo tottunut siihen, että myös näillä korkeuksilla marraskuut ovat pimeitä ja märkiä. Joskus on sentään auringonvaloa.

Elukkarintamalla Jaakko alkaa jo olla kunnossa. Karvakamut ovat ystävystyneet lisää, mutta koira on koira ja kissat ovat kissoja.

Takkatuli saa ihmeitä aikaan. Sina ei välitä lämmöstä niin kuin kissat, mutta kostean ulkolenkin jälkeen rahilla on mukava maata - kun ei pääse sohvalle.

Sina on huomannut, että kissojen rahi on kiva paikka. Tähän on vähän aseteltu kamuja, mutta kyllä ne siihen jäivät. Vähäksi aikaa.

Leo on itsevarmin.

Leon häntä elää ihan omaa elämäänsä. Leo ei ehkä olen ihan varmimmillaan, mutta se kuitenkin haluaa olla tulen edessä, vaikka tuo koiruus vähän häiritseekin. Koirakin haluaa olla, ja... no, onko se kuitenkin pusu?
 

Koiruus kasvaa

Koiruus Orsina Sinaliina on ollut meillä pikkaisen yli kuukauden. Se on kasvanut! Paino on jo seitsemisen kiloa, mutta mitään kovin isoa lagottoa siitä tuskin koskaan tulee. Se on pieni italialainen lady.

Vähemmän lady, kun saa siivota jätöksia lattialta..:) Mutta sanottakoon, etä neidillä oli pissitulehdus, mikä selitti lukemattomat pienet lirit siellä ja täällä. Kyllä tää tästä taas.

Se on outo. Mut se sivuuttaa tuosta vaan. Ei ole kiinnostunutkaan. Toisaalta, mikään ei ole muuttunut mun kannalta.

 

Mutta se haisee oudolle. Ja se käy ulkona jatkuvasti. Mihin se oikein on astunut?

 

Sit se saa luita. Mäkin saan, jos olen nopea. Ja mähän oon!

 

 

 

 

Ja se kaivaa kuoppia. Mamma sanoi, että se on tryffelinetsijäkoira. Onko meillä niitä pihassa??

 

 



Karrkin kanssa Sina leikkii aina. Ihan aina. Vaikka leikki näyttää hurjalta, mitään ei ole sattunut.

Tässä kuitenkin pieni pätkä vähän rauhallisemmasta leikistä - mutta tästä kun lähdettiin, vauhti oli taas kova.

Olemme ulkoilleet koiruuden kanssa jo metsässäkin ja mökillä, missä motokuski on laittanut  vanhan metsän uuden omistajan toimesta sileäksi. Päätehakkuu. Tuo metsä ei siis kuulunut meille, vaan entisten omistajien kuoltua se laitettiin myyntiin.

Tältä se näytti ennen. Satumetsä. Peikkometsä.

Vanhoja naavapartakuusia, villiä aluskasvillisuutta.

Minä vanha puunhalaaja niin rrrakastin niitä! Siellä kävelin, kuuntelin, huhuilin viirupöllöä ja rentouduin.

Järkytys oli kova:

Eihän tähän voi mitään sanoa.

Niin että aurinkoa kyllä sitten riittää.

Syksyllä

Loppukesällä se taas taas koittaa. Jos jaksaa, jos viitsii, jos on aihetta lähteä.

Tänä kesänä oli.

Lapissa lakkoja (Kainuussa nämä ovat lakkoja, eivät hilloja) ei kuulemma oikein ole, mutta täällä on! En ole joka vuosi käynyt lakassa, enkä kyllä ole varmaan koskaan saanut niin paljon lakkoja kuin tänä vuonna. "Tuossa, tuossa, tuossa, kyyki vaan ja poimi."

Sitten ne suot. Ei tällaisella heinäsuolla lakkoja ole, mutta mikä sielunmaisema! Ja se tuoksu, märästä turpeesta lähtevä ääni kumisaappaan alla, satunnaiset lintujen äänet - tällä kertaa taidettiin säikyttään suon toisessa laidassa ruokailevat kurjet.

Sitten tuntien jälkeen on iso väsy ja palataan autolle vanhan hiekkatien varteen. Yöllä oli satanut rankasti vettä, joten jäljen täytyy olla tuore.

Hankala ehkä hahmottaa, mutta juu, pieni karhuhan se siinä on tietä pitkin kulkenna. En osaa pelätä kuitenkaan: luotan, että minut on nähty monta kertaa enemmän kuin minä olen nähnyt yhtään mitään, ketään. Osaan metelöidä.

Tämä karhu ei liene vaarallinen?

Tätä tarvitaan syksyllä. Niin kuin näitäkin. Piti tehdä etukäteishankintoja. En tiedä, onko tässä järkeä, mutta hei, hyvin harvoissa asioissa loppujen lopuksi on.

Me ei tykätä. On meille kerrottu jo, yritetään sulatella.