Novitan villaliivi ja muisteloa

Onkohan se ihan villaa? Ei kyllä taida olla. Ohje on Novitan uusimmasta lehdestä ja lanka on Novitan Kaikua. Täytyy kyllä sanoa, että se lanka on riittävää! Liiviin meni noin 3,5 kerää. Toivottavasti lanka ei vaan nyppäänny...

Liivi tehtiin jännästi poikittain. Ohje oli selkeä, mutta taisi siinä olla yksi virhe: kun minulla oli kaksi valmista etukappaletta, huomasin, että olin tehnyt kaksi niskakauluskappalettakin (sitä vaan neuloo eikä ajattele... lukee vain ohjetta...) Asia ratkaistiin ompelemalla kappaleet päällekkäin. Onpas ainakin niska lämmin. Paksuniska.

Tohon keskelle voisi laittaa vaikka soljen.

 

Takaosa tehtiin sitten alaspäin vuorostaan. Palmikoita ja palmikoita.

 

Maha sisään!

 

Edessä on outo ratkaisu, kummallinen viistokolmio sivulta, mutta juuri siksi tämä malli kiinnostikin.

 

Tytär innostui sen verran tästä langasta, että alkoi neuloa (!) itselleen kaulahuivia. Lisäksi hän toivoi minun tekevän hänelle tästä villapuseron. No vot! Tätä mie oon ootellutkin! Vihdoinkin! Hän olisi halunnut valkoisen, mutta tässä langassa ei ole kuin luonnonvalkoinen, joka oli hänen makuunsa liian keltainen. Päädyttiin sitten tähän samaan harmaaseen.

 

 

Lunta on tullut meille vähän. Pari päivää sitten käytiin metässä ulkoiluttamassa koiraa, ja yllättäen siellä oli sitten vähän runsaammin lunta - varmaan ison järven vaikutusta?

 

 

Koira kasvaa.

 

Ulkoilun jälkeen hämmästelin turkissa olevien lumipaakkujen määrää. Maha, takapuoli, jalat, kaikki täynnä pieniä lumipalleroita. Oliko syynä turkin laatu vai ilman ja lumen laatu? En mää tienny, että lumi noin käyttäytyy.

 

Sitten se muistelo. Vuodatus kun on hävittänyt kaikki kuvat, niin ylläripylläri, niitä löytyy kuitenkin Googlen kuvahausta. Hain vähän eri yhdistelmillä, ja vastaan tuli tämä kuva, joka on otettu ainakin 15 - 20 vuotta sitten. Skannattuna varmaan joskus ollut blogissa.



 

Ensimmäinen kissalaumani: Iriksen Gabriel, Hirvikallion Puukko Mackie, Momosan Chimochi ja Arhantin Safira eli Kape, Mäkä, Momo ja Saffe. Saffe eli 7-vuotiaaksi (FIP?) ja on ollut ainoa kissaneiti laumassa. Se oli myös siihen aikaan harvinainen kermanvärinen itämainen.  Mäkä eli yli 17-vuotiaaksi, Momo lähes 17-vuotiaaksi ja Kape, niin, kuoli vuosi sitten 18-vuotiaana.

 

 

Voi näitä kolleja ja kissineitiä! Joskus vain ajatukset eksyvät aika kauas.

Taina-sukat ja video

Samaisesta Sukka-lehdykästä valmistuivat Taina-sukat. Huomasin, että käsillä oli ihan samaa lankaa kuin mallissa ja edellisistä sukista oli jäänyt vähän sinistä. Idea sukissa on aika hauska, vaikka en tiedäkään, miten käytännölliset tällaiset ovat. Mikä menee lahkeen päälle ja mikä sisään? Ei mikään?

Mutta nilkoilla on ainakin lämmin!

Ja mukavat ovat jaloissa.

Eiku kohti uusia sukkia!

Tässä pieni videopätkä siitä, mitä tarkoittaa Karrkin ja Sinan leikki. Onko tämä leikkiä? Karrkki selvästi katsoo minua, miksi en tee mitään. Mitään ei tapahdu kuitenkaan, ja tämä jatkuu päivästä toiseen. Karrkki tulee Sinan viereen, Sina tökkii kuonollaan, kohta on kimpussa. Nykyään kuitenkin Karrkki on selvästi oppinut, miten alta pääsee pois. Sanottakoon, että Karrkki myös hakee Sinan juoksemaan.

Mutta näkisittepä koirulin, kun se aamulla tapaa Karrkin. Voi sitä hännän viuhutusta!

Niin, mitä mieltä leikistä olette? FBn lagottoryhmässä huomio keskittyi kissaan, miten hauska se on ja miten mukava leikki. Kissaihmiset tietävät, että kyllä tämä ensi näkemältä vähän huolestuttaakin.
 

Kiitos!

Nyt on kiiteltävää: kiitos ensiksikin kaikille Karrkkia muistaneille! Karrkki täytti vuoden ja lähti reippaana kohti seuraavaa vuotta.

Tässä hämärä kuva ja todiste, että kyllä se siitä. Karrkki on saanut uuden kaverin, joka kylläkin on hieman yli-innokas nujuamisen kanssa. Karrkki on oppinut puremaan Sinaa korvasta, jos leikki on häiritsevää. Selällään se haroo tassuilla - ehkä kynsilläkin? Haavereita kuitenkin nolla. Ulahduksia muutama, mutta jotenkin tuntuu, että hyvä vain.

Ihmisen mielenrauha palasi, kun tuli todistetuksi, että osaa se edes jotenkin puolustaa itseään. Se kun on tähän mennessä näyttänyt niin toivottomalta ja alistuvalta. Mutta oli vaikka pää koiran suussa, niin aina se palaa koirulin vierelle. Ilmeisesti kuuluu siis asiaan...

Viikko on mennyt flun seurassa. Alkuviikosta kuitenkin saapui jo arvontavoittopaketti.

Kiitos, Henna, Figo ja Friede!

Salmiakkisuklaa on yritetty laittaa siten, ettei sitä muka ole syöty. Tyhjä se on.

Kissanruohoa (ei ole koskaan tarpeeksi - onkohan talven mittaan myös koiralle maistuvaa?), suloisia leluja ja herkkupaloja. Herkkupalat olivat sellainen menestys, että sain kissat ja koiran kerjäämään niitä rintarinnan. Kissat saivat suurimman osan, tietenkin. Niitä kyllä suositeltiin eläinkaupassakin koirallekin, joten jos on kranttu koira, kokeile näitä. Näillä menee kissojen ja koirien mielenrauha.

Karrkki ihan kuvan reunassa yrittää varastaa leluja. Melkein onnistui.

Somia! Testattiin kiinnostaviksi. Lintuset ovat tarpeeksi keveitä, ja sisällähän on jotain ihanaa, kissanminttua. Sina on aika hyvä löytämään nämä tipuset. Toistaiseksi on saatu suustakin pois.

Neulominen jatkuu päivittäin, vaikka pitkiä neulomissessioita ei olekaan voinut pitää: erästä pissittää usein. Lisäksi pitää olla koko ajan korva tarkkana, mitä pentu keksii. Kissojen kakkiksen tutkiminen on jo vanha juttu (se muuten syö ne!), mutta uusimpana villityksenä on villasukkien varastelu. Ei tykkää.

Niin, ja sitten olen tutustunut ja ihastunut karstaamiseen ja rukilla kehräämiseen. Vihdoinkin pääsin siihenkin tutustumaan!

Hyvää viikonloppua kaikille! Tuleekohan ensi viikolla jo pikku talvi?

Onnea, Karrkki!

Yrttitarhan Lokakuu eli Karrkki täyttää tänään yhden vuoden. Pyysin eilen tytärtäni kuvaamaan nuorukaistamme.

Onnea, sinä nuori ja vahva kissa! Olkoon elämäsi pitkä ja onnellinen!

Karrkki on meillä se, joka häslää aina joka paikassa. Jos ei nuku. Silloin kun se nukkuu, mikään ei häiritse (paitsi jos Jaakolle tarjotaan  raksuja).

Karrkki on sopeutunut kissalaumaamme täysin. Se kaveeraa ja nujakoi kaikkien kanssa, koirankin.
Se on niiiin siamilainen! Vahva, lihaksikas, itsetietoinen, haastava ja aina kehräävä. Jutteleva. Ja ahne - miten tuohon solakkaan vartaloon mahtuu niin paljon nälkää ja haluamista?

Aurinkolapsi tämäkin.

Ja se on niin kaunis. Sen silmät ovat vähän surumieliset ja sen kuonoon on ilmestynyt harmaita karvoja. Ihmettelin sitä, koska harmaat ovat ilmestyneet tämän syksyn aikana. Stressiä? Ilmeisesti kyse ei kuitenkaan ole harmaista hapsista tai harmista koiran tulemisesta vaan liiallisesta uunin lähellä oleskelusta. Karrkki on tuleentuijottajien sukua.

Bravuurina on hyppääminen ihmisen olkapäille, edestä tai takaa, huomasipa sitä ihminen tai ei. Hyppäämisen se yleensä suorittaa ilman kynsiä, jos vaan pääsee tarpeeksi korkealle. Ja sitten surruutellaan, mielistellään, kiehnataan poskea.

Kiitos, Saila, tästä hienosta pojasta!
 

Kukkuu!

Käki-sukat valmistuivat viikolla! Nämä ovat jo toiset sukat tästä lehtisestä:

Sukka-lehtinen on tosi inspiroiva! Tällä hetkellä olen tekemässä kolmansia, kirjoneuletta nekin. Aiemmin taisi tämän lehtisen nimi blogissani olla väärin, mutta lehtistä saa kuitenkin Teetee-myymälöistä. Itse ostin tämän Kainuun Pirtistä. Taidan ostaa vielä lapaskirjasenkin.

Mutta sukat. Koko 40, lankana Cascadan jämät ja jokin ohut sukkalanka, puikot 2,5.

Jätin yhden kuvion pois, koska en halunnut ihan niin pitkiä sukkia. Alkuperäinen väri oli punamusta, mutta sellaisia lankoja ei tällä kerralla ollut varastossani. Tuli tällaiset ruotsalaissukat.

Karrkki ehkä haluaisi mennä Sinan viereen? Sina sammuu kahdeksan maissa joka ilta ihan totaalisesti. Se suorastaan pitää kantaa ulos pissille ennen meidän nukkumaanmenoamme.

Se nukahtaa jalkoihin, johonkin lähelle. Näkee unia ja hm, piereskelee. Havahtuu välillä, jos joku nousee tai lähtee keittiöön.

Tässä Sinan kaivuuoperaatio. Kävimme mökillä kauhistelemassa metsää ja tekemässä puuhommia, ja samalla Sina teki tuttavuutta järven kanssa. Olisi mennyt uimaankin, mutta en päästänyt. Kyllä siitä uimari tulee.

Mutta minä olen saanut kissani takaisin! Pari yötä sitten kaikki kollit päättivät lopettaa yläkertalakon (kun koira on yötä siellä - tosin Feliwaykin on loppunut alakerrasta) ja kömpivät nukkumaan jalkoihini. Jaakko tuli ihan kainaloon peiton alle. Tuntui, että jokin on palaamassa vähi-vähitellen ennalleen.
 

Koiruus kasvaa

Koiruus Orsina Sinaliina on ollut meillä pikkaisen yli kuukauden. Se on kasvanut! Paino on jo seitsemisen kiloa, mutta mitään kovin isoa lagottoa siitä tuskin koskaan tulee. Se on pieni italialainen lady.

Vähemmän lady, kun saa siivota jätöksia lattialta..:) Mutta sanottakoon, etä neidillä oli pissitulehdus, mikä selitti lukemattomat pienet lirit siellä ja täällä. Kyllä tää tästä taas.

Se on outo. Mut se sivuuttaa tuosta vaan. Ei ole kiinnostunutkaan. Toisaalta, mikään ei ole muuttunut mun kannalta.

 

Mutta se haisee oudolle. Ja se käy ulkona jatkuvasti. Mihin se oikein on astunut?

 

Sit se saa luita. Mäkin saan, jos olen nopea. Ja mähän oon!

 

 

 

 

Ja se kaivaa kuoppia. Mamma sanoi, että se on tryffelinetsijäkoira. Onko meillä niitä pihassa??

 

 



Karrkin kanssa Sina leikkii aina. Ihan aina. Vaikka leikki näyttää hurjalta, mitään ei ole sattunut.

Tässä kuitenkin pieni pätkä vähän rauhallisemmasta leikistä - mutta tästä kun lähdettiin, vauhti oli taas kova.

Olemme ulkoilleet koiruuden kanssa jo metsässäkin ja mökillä, missä motokuski on laittanut  vanhan metsän uuden omistajan toimesta sileäksi. Päätehakkuu. Tuo metsä ei siis kuulunut meille, vaan entisten omistajien kuoltua se laitettiin myyntiin.

Tältä se näytti ennen. Satumetsä. Peikkometsä.

Vanhoja naavapartakuusia, villiä aluskasvillisuutta.

Minä vanha puunhalaaja niin rrrakastin niitä! Siellä kävelin, kuuntelin, huhuilin viirupöllöä ja rentouduin.

Järkytys oli kova:

Eihän tähän voi mitään sanoa.

Niin että aurinkoa kyllä sitten riittää.