Huivi Kainuun lumon langoista

Yhä jatkan Kainuun lumon langoilla. Villatakistani jäi värillisiä lankoja, ja niistä vähän niin kuin koeneuloin yhden mallin. Hyvin onnistui. Hyvä malli <3 Onkohan mallilla nimeä?

Malli on yksinkertainen ja kaunis kolmiohuivi. Huivi on lämmin, sillä onhan se suomenlampaan ja kainuunharmaksen villaa. Itse pidän kovasti väreistä (tässä kuvassa on aavistus kirkkautta liikaa) ja uskon, että huivin saajakin ilahtuu. :)

Hups! Onpas taas hienosti pingotettu ja kuvattu.

Voisin tehdä toisenkin. Malli on siitä mukava, että huivista voi tehdä niin pienen tai ison kuin itse tahtoo. Värejä voi vaihdella, voi tehdä kirjavaa tai täysin yksiväristä - aina näyttää hyvältä.

Tämän huivin koko on kietaise hartioille lämmittämään.

Meillä on loma! Kotiseudun kylmyys ei riittänyt, vaan suunnistimme ennen juhannusta Lappiin Ivaloon, Ukonjärvelle. Kaunispään kohdalla hyytyi hymy...

Vain väliaikaisesti tosin. Ohitimme lumialueen ja vajaan viikon loman ja leirin ajan Ivalossa oli kuin olikin mukava aurinkoinen sää. Me olimme peko-leirillä (pelastuskoiraleiri, jonka järjesti lagottoyhdistys).

Onnellinen koira, joka sai kokeilla hakua ja jälkeä. Valjaat ja liinan lainasimme ystävältä.

Tässä opetellaan jäljen alkeita. Meillä on menossa naksuttimen kanssa Merkkaa-käskyn oppiminen.

Jotenkin ne maisemat juuri Ivalon ja Inarin maisemissa ihastuttivat ja hengästyttivät. Sielunmaisema. Mehtä. Vaarat. Tänne oikeasti haluaisin.

Jos käy Ivalossa, niin kannattaa vierailla Sovintovaaralla. Sinne pääsee autolla, mutta suosittelen kävelemistä, vaikka pohkeet huutavat hallelujaa. Minä en varmastikaan autolla sinne edes uskaltaisi ajaa, sillä nousu on 20 %:a. Ja huomio: takaperin kävely ylöspäin säästää jalkoja alastuloa varten...

Inarinjärvi.

Mutta tätä ennen tapahtui kissa- ja koirataloudessa paljon.

Aloitetaan iloisesta asiasta.

Hahahaa! Mä sain sertin ja vsp:n! Mun ekat! Ja mikä parasta, mamma lupasi leikata jälkeen turkin sileeksi!

Ja sitten se surullinen asia, joka onneksi vaihtui iloksi ja terveydeksi.

Tuo ei ole mikään kaatunut muovilasi vaan happeahan siitä tulee. Leo on eläinten sairaalassa heräämössä Oulun Animagissa. Nih. Ja Leo on tässä kuvassa aika sekaisin ja hm, kipulääkehumalassa. Hyvin siellä kollipoikaa hoidettiin.

Leolla oli katkennut kulmuri, jonka paikallinen ell määräsi luultavammin poistettavaksi. Meillä se ei täällä onnistu, joten matkasimme Ouluun. Ja siellä oli hyvä lääkäri, ihan paras. Kulmuri poistettiin leikkauksessa.

Lääkärin mukaan kollipojan katu-uskottavuus kasvoi roimasti. Hän myös toivoi, että Leo antaisi hänelle anteeksi, millaisen olon hän täpläveikolle tuotti.

Täytyy sanoa, että luulin Leon suun olevan kipeämpi ja paranevan hitaasti. Hammas otettiin kokonaan pois (ydin oli näkyvissä ja hammas oli katkennut liuskottuen) ja ikenestä ommeltiin puuttuvan hampaan kohdalle läppä, joka kiinnitettiin sulavin tikein. Olen katsonut suuta, ja se näyttää hyvältä. Koska Leo pääsi mummolaan Lapin reissun ajaksi, se sai pitkäkestoisen ab-piikin ja kipulääkettä suoraan suoneen. Mukaan saatiin myös resepti uutta kipulääkesatsia varten, mutta sitä ei tarvittu: heti samasta illasta lähtien ruoka on maistunut eikä se ole vaikuttanut kipeältä.

Ja syö tosi hyvin nyt. Leo taisi tosin ottaa toipilasajastaan kaiken irti mummolassakin, hm... Painoksi saatiin 6,8 kiloa.

Iso ihana poika.
 

Sellaista se on

Niin hieno syksy. Lenkit koirulin kanssa ovat tänä syksynä onnistuneet lähes joka päivä ilman kummempia sadekamppeita.

Tänään kissat huomasivat ulkona jotain kummallista...

Näkee, kuka on kaikkein innoissaan. Suuri metsästäjä.

Tuulisessa säässä orava hankki talvipalttoolle paksuutta. Kurre-tv! Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että sekin vierailee lintujen ruokapaikalla, onpahan kissoille vaihtelua.

Orava pysyi ulkopuolella ja kissat sisäpuolella, niin kuin tarkoitus onkin. Ja sitten alkoi paistaa aurinko.

Iso leijona lepää.

 

Ihan kuin olisi ollut kevät.


Karrkki päivysti keittiössä..

Se odottaa raksuja (Ne ovat piilossa tuossa lipastossa. Jos ne laittaa ruokakaappiin, ovat kissat siellä heti, kun oven avaa. Lipaston vetolaatikoita ne eivät -vielä- osaa avata).

Ei, meillä ei kissat hypi edelleenkään pöydällä. Eikä varsinkaan silloin, kun ihmisten lautaset on katettu.

Olen aloittanut villatakin neulomisen Pirtin kehräämön kampalangasta. Lanka on ohutta, mielikuvat tulevasta tuotteesta erittäin positiivisia, mutta saa taas nähdä. Olen itse innoissani, kun uskaltauduin isompaan projektiin. Pienoinen pelko on, että mielikuvat ei tule vastaamaan valmista. Tätä tehdään ns. omasta päästä, tuosta vaan, vähän mallia sieltä ja täältä.

Sopiiko se edes valmiina päälle?!

Raidoitukseen kysyin tyttären mielipidettä. Neule etenee saumattomasti ylhäältä alas, ja kunnolla kokeilemaan sitä olen päässyt tuossa vyötävön kohdalla... Jospa tytär tykkäisi, mikäli ei minulle mahdukaan. Liike on pääasia, nimenomaan käsien liike neulepuikkojen varressa.

Ja Sina-pieni.

 Kikkurakarva. Kävimme lonkkakuvauksissa, ja alustavasti näyttää siltä, että neidillä on d-lonkat. Nyyh.

"Hyvästi agility, hyvästi pitkät lenkit, hyvästi pitkäikäinen koira", ajattelin ensin. Paljon olen saanut lohduttavia ja kannustavia sanoja ja sitä myöten myös ymmärtänyt, ettei se elämä nyt tähän lopu. Agilityäkin jatketaan koiran ehdoilla, koska se siitä niin tykkää ja koska se tekee meidän suhteellemme hyvää. Ei hypätä maksiesteitä, ei juosta A-estettä edestakaisin kuitenkaan. Ei tehdä pyörällä asfalttilenkkejä (ei olla tehty kyllä muutenkaan, Sina on nuori koira vielä). Mutta metsäretkiä jatketaan ja lihaskunto pidetään edelleenkin hyvänä. Ruokaan lisätään vähän lisäravinteita, ja aletaan käymään säännöllisesti muutaman kerran vuodessa koirahierojalla. Sina tykkäsi hieronnasta, ollaan jo muutama viikko sitten käyty.

Nih. Me ei anneta periksi. Koira pidetään kunnossa ja toivotaan, ettei nivelrikkoa tule. Sinasta voi tulla sitten ihan oikea sienikoira, jos kerran metsälenkit ovat toivottuja.

Se nenä.

Kaikkein tärkeintähän tässä on, että koira saisi elää tervettä ja kivutonta elämää. Niin kuin jokaisen elävän olennon oikeus on.

 

Nyt me kuitenkin ruvetaan ihan tosissaan laskemaan päiviä syyslomaan! Hyvää kylmenevää viikkoa!

Karrkki kertoo

Mä makailin kuistilla auringossa, enkä yhtään arvannut. Oli tosi kuuma. Yhtäkkiä mamma tuli ja vei minut vesikupille ja siitä vessaan. Häh?

Jaakko ei ottanut mua eilen viereensä, vaikka mä yritin. Se makasi vain yksin tuossa eteisen korissa; se sanoi, että mun hengitys haisee. Mun hengitys?

Kuule Karrkki, sä haiset pahalle, jotenkin ihan koiralle. Tänne ei sovi.

Sitten yhtäkkiä me lähdettiin. Minut työnnettiin keltaiseen kuljetuskoppaan, ja mä huusin! Mamma nauroi vain, että onpas sillä ääni. Joku Mäkä tuli kuulemma mieleen. Huusin silleen vihaisesti, painokkaasti ja kimeesti ensimmäisen MÄÄÄn, ja sitten sitten vielä perään pitkän MÄÄÄäääääään. Ei auttanut. Auto jatkoi menoaan.

Sitten oli outo paikka, punnitus (4,4 kiloa - mä olen solakka) ja sitten huoneeseen, jossa oli kolme ihmistä. Hurmasin ne kaikki ja varsinkin ne kaksi muuta ihastelivat minua - minulla oli ihmisten mielestä niin kaunis pää. Sydäntä yritettiin kuunnella, mutta ei sitä kuultu, kun kehräsin niin kovasti. Sitten kaikki pimeni.

Kotona mulla oli tällainen olo:

Hampaisiin sattui. Niille oli tehty jotain. Oli hutera olo. Mä en osannut kuitenkaan nukkua. Mä vain köpötin ja yritin ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Jalat eivät pitäneet. Mikä nolointa, pissi valui jotenkin hassusti. Hiekkis oli alhaalla, mutta jotenkin en vain löytänyt sitä, ja sitten kun löysin, en osunut. Mamma nappasi mut pyyhkeeseen ja nukahdin puseron mutkaan.

Loppuillan mä vietin kopassa, jonka huomasin nurkassa. Sinne köpötin itse. Siellä oli rauhallista. Yöksi menin mamman jalkoihin, mutta aamuyöstä piti nousta pois, kun peitto oli jostain syystä märkä ja haisi. Sitä piti peitellä ihan urakalla.

Leo tiesi, miksi mä haisin niin pahalle Jaakon mielestä ja mikä mulla oli vikana.

Sä olet kuule käynyt eläinlääkärissä ja sua on tuikattu piikillä. Haiset lääkkeelle. Mamma sanoi, että sinulla on ientulehdus. Sä et kuulemma ollut syönyt hyvin (mikä oli toisaalta hyvä asia, mulle jäi enemmän) ja Jaakon raksutkaan eivät sua kiinnostaneet. Nyt mamma työntää väkisin sun kitaan kaksi pientä pahalle maistuvaa palasta joka päivä - äläkä sitten syö mamman sormia! Eikä saa potkia, ei kynsiä. Mutta pian sä voit jo paremmin. Mä tiedän. Mä olen kokenut.

Leo on niin viisas! Mulla onkin jo parempi olo, pissi tulee oikeaan paikkaan ja ruoka kiinnostaa taas. Sinalle mä näytin heti aamusta, kuka täällä määrää ja miten sen leikin pitää oikeasti mennä. Näin.

Minusta tulee taas iso ja ponteva kissa, ja mä hurmaan taas kaikki. Mutta kyllä ne kaikki niin huolissaan olivat. Taitavat tykätä?

 

Kuinka monta jalkaa?

Ihan ensimmäiseksi kuva-arvoitus: kuinka monta jalkaa?

Tai oikeastaan: kuinka monta toimivaa jalkaa?

Ensimmäiseen oikea vastaus on 12 kappaletta.

Toiseen kysymykseen oikea vastaus on 11 kappaletta...

Mammalla meni jalka. Pohje. Mää tässä tuijottelen ja lohdutan. Anna ruokaa.

Kannattaa muistaa lämmitellä lihakset hyvin, kun lähtee koiran kanssa agilityä harrastamaan. Koira tietenkin pitää lämmitellä, mutta sitten se hihnan tyhmempi pää myös. No, asia ei ihan ole näin yksinkertainen tällä kertaa, mutta se toimimaton jalka on minun. Ilmeisesti pohkeesta repeytyi lihas - kuinka vakavasti, sitä en vielä tiedä.

Mulle teki alussa tiukkaa se  tunneli, mutta mamma sai lainaksi lapsille tarkoitetun aika ison tunnelin ja me harjoiteltiin sillä. Mä menin jo esteen, tunnelin ja toisen esteen yli! Ja sitten me harjoiteltiin keppien ympärillä, ja lopussa mä en tarvinnut enää apua! En mennyt apukaarien yli enää lainkaan!

Sit se juoksi tunnelin vieressä ja yhtäkkiä se ei enää juossutkaan ja antanut mulle sitä nakkia.

Sun kanssas oli kiva, Sinuliini, mutta nyt ei vähään aikaan päästä mihinkään. Sori.

Mamma laittoi tyynyn nojatuoliin, että se voisi siinä istua. Nuo rontit valloitti sen heti! Haukahtaisko? Ei kyllä mamma tykkää, jos mä sisällä ja vielä kissoille. Mut jos silti.

No, näin meillä. Mä menen sit lattialle. Jotain epäreilua tässä kyllä on...

Eli ei agilityä, ei näyttelyharkkoja, ei lenkkejä koiran kanssa, ei, ei. Helpoin asento on sohvalla koipi suorana, joten ei oikein neuleitakaan.

Mutta sitä mietin, mitä tekisi eläimellinen yksinäinen ihminen, jos hänelle jotain sattuisi? Kissojen kanssa ehkä jotenkin pärjäisi, mutta koira on vaativampi. Tässä tilanteessa ei voi kuin kiittää tytärtä ja miestä. On ne kyllä mahtavia!