sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Spring Beret

Vihreät alpakkakerät on käytetty ja kevätpipo on valmis!

Tai pipo, sehän on Spring Beret by Natalie Larson. Ohjeen olen tulostanut aikoja sitten, mutta nyt löysi lanka ja ohje toisensa. Spring beret -kuukletuksella löytyy erilaisia mallilla tehtyjä baretteja.


Lanka on tässä oikeanväristä, muu heittää.  Tykkään!

Vaikeaa oli kuvata päälaki, joten lainasin miehen päätä. Kaventaminen tapahtuu aika nopsasti. Peruskuvio oli 10 silmukkaa, joten ohuemmalla alpakkalangallani loin alussa 100 silmukkaa. Se oli aika mukava määrä - rento ja löysähkö baretti, joka kuitenkin pysyy hyvin päässä.


Alpakkalanka oli todella iso kiusaus niin kissoille kuin koirallekin. Sina varasti muutamaan otteeseen neuleen olohuoneen pöydältä, ja eräänä yönä Karrkki (varmastikin) oli kuljettanut koko neuleen pyöröineen lankoineen yläkertaan saakka. Kerä oli myös sotkussa ja parista kohtaa lankakin poikki, joten vietin pari itsesyytösten ja huolen päivää. Mitäs jätin neuleeni näkyville. Pitäisi jo muistaa ja tietää.

Niin, on tuo kevät sen verran edennyt, että taidan olla vähän myöhässä barettini kanssa. Eteisessäkin on pelkkiä talvikuteita... ei ole paljon ulkoiltu, ei.

Jättitassuinen kissa. Tällä viikolla on taas ollut elukoille kynsiasiaa. Kissoilta leikkaaminen ei ole mikään homma, mutta koiralla on mustat kynnet. Hieman varovainen saa olla.


 Karrkki nukkuu usein Haru-pedissä ja koira siinä vieressä, jos minä en ole sohvalla koipeni kanssa.

Sina pitää kiinni, ettei kaveri karkaa.


Lopuksi vielä pieni video Karrkista, jolla on matka ylöspäin hartioilleni. Anteeksi jo etukäteen videon tyhjä ja tyhmä loppu. Mutta ehkä tuosta kuulee, miten kova poika Karrkki on kehräämään!

 

15 kommenttia:

  1. Tulee se kevät toistekin, on myssylle käyttöä! Kaunis se on!

    Lanka ja kissat sitten. Mahtanut olla jännittävät hetket sekä kissalla "saaliinsa" kanssa että ihmisellä myöhemmin... Minä menin kerran pitkin seiniä (miltei kirjaimellisesti), kun luulin Frieden syöneen kumilenksun. Lenksu löytyi onneksi myöhemmin yhtenä kappaleena pöydältä, missä sen olla pitikin, mutta sen jälkeen olen tarkasti muistanut piilottaa ne... Ei ole hääviä jännitystä sellainen!

    Leon tassu on SUURI! Ja varmasti sirojen simskuntassujen rinnalla ocin tassut näyttää vielä isommalta!
    Hauska Sina kun varmistaa kaverin läheisyyden. Läheisyys on tärkeä asia!
    Voi noita karvanaamoja ♥

    VastaaPoista
  2. Kamalaa on miettiä, söikö kissa lankaa, kuminauhoja tms. ja syyttää itseään. Tuleeko ell-reissu vai ei... Onneksi oli väärä hälytys. Neuleet muistavat mennä taas pussukkaan.

    Leolla on isot tassut mutta kuitenkin aika sirot. No kissahan se on. Aika taitavasti se niitä käyttää ja antaa toki silitellä (tassuhöperö taas tarinoi :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kevätpipo ja ihanat kissat ja kissa- ja koirakuvat.

    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa ja keväistä viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Ihana moottirinhurina Karrkilla käynnissä. Heheh. Juuri olen naureskellut kotona meidän simskulle, kun parhaimmillaan kuuluu toiselle puolelle taloa, kun äijä kehrää miehen sylissä. On pitänyt ihan tarkistaa, että kehrääkse? Jep. Kehrää. Ja kotikissan turkkiin pitää painaa päänsä jos haluaa varmuuden siellä kehruulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kissoilla on erilaisia kehräyksiä. Simskut on meillä olleet aika kovaäänisiä kehrääjiä, mutta Karrkki kehrää silleen hassusti: sen posket pullistuu, hyvä ettei sylki lennä...

      Poista
  5. Näin teistä viime yönä unta. Olin menossa jonnekin pohjoiseen ja päätin kiertää teidän kautta :D Ei kovin tapahtunut mitään, mutta Leo oli komea poika ja kehräsi kovasti kun sitä hellitteli. Tuli varmasti se taannoin lähetetty voimakehräys nyt sitten perille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, jos voimialähetys on vastaanotettu! Ja jos pohjoiseen olet joskus matkalla, tervetuloa käymään ja rapsuttelemaan kissoja! Leo on kyllä komea poika (uni oli oikeassa), taitanut vaan vielä komistua tässä kevään aikana... ;)

      Poista
  6. Valtavat tassut tosiaan. :D
    On teillä mukavan tuntunen kesä alkanu mökkeillen. Karvakamut varmaan nauttii siinä missä ihmisetkin.

    VastaaPoista
  7. Kyllä, kesästä pitää nauttia! Toivottavasti teillä on ollut kiva kesä!

    VastaaPoista