lauantai 15. elokuuta 2015

Reaverse tennarisukat - versio III

 No nyt. Nyt löytyi sellainen malli, joka sopii minun käsialalleni. Kyse on yhä Reaverse-sukista, mutta tällä kertaa virkkasin pohjan Rean ohjeen mukaan. Nyt on hyvä.

Lankana näissä on musta Nalle. Pohja on jotain sukkalankaa ja valkoinen muistaakseni Nallea myös. Puikot taisivat olla kolmoset.


 Nämä eivät ole oikean omistajan jaloissa, jotka ovat kokoa 43.


Virkattu pohja tuntuu tosi tukevalta! Voisikohan näillä lähteä ulos?


Mukavahan näitä on tehdä, mutta näpräämistä riittää. Eniten aikaa (jotenkin vaan) tuntuu vievän nauhojen neulominen kahdella silmukalla. Se on vaan niin hidasta eikä mitään tunnu tapahtuvan. Mutta lopputulos sitten on niin hauska, että pieni epämukavuus ei haittaa.



Mamma kertoi, että me päästiin testaamaan Primacatin kissanruokia. Mitähän sieltä tulee? Tuleekohan tarpeeksi? Meitä on kuitenkin kolme ja Karrkki syö kuitenkin kaikki. Tai sille ja Jaakolle tarjoillaan aina ekana. Ne saa naksujakin niin paljon kuin haluavat. Mä en saa. Miksi? Mä olen kuitenkin se talon prrrriimakissa - mulla on siitä ruusukekin.


Nam! Mulle! Mulle! Vaikka oikeesti mä olen aika valikoiva. Raksujen pitää olla tuoksuvia, rasvaisia ja lihaisia. Saa nähdä, mihin mamma on meidät ilmoittanut. Mutta jos me ei niitä syödä, niin sit Leo saa ne.


8 kommenttia:

  1. Haha, voi noita vaativia poikia! Meillä on taas menossa joku massankasvatuskausi - kissoille uppoaa kaikki! Ja hirveä nälkä koko ajan... Luulin ettei mies ollut ruokkinut niitä kun olin Ahvenanmaalla mutta kuulemma sama meno jo silloinkin. Ehkä se tarhassa kulkeminen kasvattaa ruokahalua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tuo ulkoilmassa ramppaaminen vaikuttaa. Nyt kun parvekkeella viihtyy, on menokin selkeästi lisääntynyt - ja ruokahalu. Meille tuli nyt vasta kesä!

      Poista
  2. Voi Leo! Aika kurjaa että toisille annetaan enemmästi ja sulle vähemmästi! Mutta ajattele niin, että kun sinä kerran olet jo prrrriimakissa (tietysti olet!), niin ne toiset voi sitten syödä sitä prrrriimaruokaa enempi, että niistäkin tulisi prrrriimakissoja! Vaikka kaikki te olette yhtälailla Komeita ja Ihania Kolleja, me ollaan ihan lumoutuneita �� �� ��

    Nuo tennarit ne vain jaksaa hämmästyttää hienoudellaan kerta toisensa jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Leo kyllä söisi. Olisi mukavaa, jos raksut voisivat olla esillä aina (Karrkki ja Jaakko hyötyisivät siitä, ne napostelevat), mutta kyllä Leo söisi itsensä liian täyteen. Liian isoksi ajan mittaan. Vai söisikö? Edellinen lauma oppi ruoka-ajan ja
      raksujen eron...

      Poista
    2. Kyllähän jotkut väittävät, ettei kissat sittenkään söisi itseään hirmupaksuksi, vaikka olisikin raksut koko ajan esillä. En tiedä. Ja paljonhan se suureneminen riippuu muustakin aktiivisuudesta, ei vain ruokailuaktiivisuudesta. Ehkä ne ensin söisivät kovasti, mutta vähentävät sitten, kun huomaavat, ettei ruoka lopukaan?

      Poista
    3. Niin, näin juuri meillä meni, kun oli iso ja ahne Momo. Aluksi se söi kaiken, mutta vähitellen oppi. Eikä se ollut vanhana muuta kuin roteva... 😀

      Poista