perjantai 17. elokuuta 2012

Villimarjatar-huivi ja yllätys

Villimarjatar-huivi on niin kaunis. Olen sen aiemminkin tehnyt, ja nyt tuli taas tarve tehdä se uusiksi. Ohje on Viiniä ja villasukkia -blogissa (siellä on myös muita kauniita malleja...)

Lankana käytin  Cascaden Heritage Silk -lankaa (85 % merino superwash wool, 15 % mulberry silk). Ei kutita, ei yhtään! Upea lanka, hieno kiilto ja laskeutuvuus. Ihan omiaan huiviin. Taisin ostaa langan viime vuoden neuleretriitistä. Tänä vuonna en taida lähteä mukaan, koska se salaisuus on tulossa.

Kavensin vähän mallia, sillä minulla oli lankaa vain vyyhti ja halusin käyttää sen kokonaan.


Jotenkin olen alkanut pitää enemmän ja enemmän suorakaiteen muotoisista huiveista. Tämä malli on jotenkin klassinen eikä pitsejä ole liikaa. Väri on hyvä mielestäni myös. Perinteiset kolmiohuivitkin ovat kauniita ja niitä on mukava neuloa, mutta ihan käytössä pidän enemmän suorakaiteesta.


Pituutta tuli tarpeeksi, jotta sen saa kieräytettyä olan yli. Ajattelin tehdä tämän lahjaksi eräälle italialaiselle naiselle, jota en ole koskaan nähnyt ja jonka mieliväreistä tai persoonasta en tiedä mitään... (tästä voin kertoa myöhemmin lisää).

Mutta mutta. Jumalat ovat vain virheettömiä. Tein virheen kohtaan, josta se näkyy.. En tiedä, voiko sitä antaa lahjaksi (tein virheen kaksi kertaa! Harmittaa, että en sitä purkanut).


Aamulla oli kova sumu, ja intouduimme siipan kanssa kävelylle harmauden keskelle. Kun oli mahdollisuus, niin se piti käyttää. Tiltaltin laulu kuului, muuten oli ihan hiljaista.


Onko hämähäkkejä todellakin noin paljon? Kosteudessa verkot tulivat esille. Päivällä tätäkään ei näy.

Täydellinen pitsimalli!


Päivällä aurinko kuivasi sumun pois ja täpläveikot ja se yksi Mahdoton pääsivät parvekkeelle loikoilemaan.


Lämmintä on ollut koko viikko! Nytkö se kesä vasta tuli?


Ja saatiin me pakettikin! Ampiine lähetti hurjanhauskan paketin, mutta oliko se meille? Mä mitään kakkapusseja tarvii... ei kai muutkaan??!


Anteeksi, Ampiine, Bilar on jo kuvassa lähes tyhjä;)

Nyt ei varmaan ole epäselvyyttä, mikä on meille tulossa. Naksutin, hauska italialainen kakkapussiluu, kiitosherkkuja ja mahtava Globe Hopen pussukka. Ja herkkui! Ja kaunis puinen kynä! Pussukka menee ehkä kuitenkin alussa tarvikkeille, vaikka se on niin näköiseni, että voisin käyttää sitä joka päivä töissä. Jäbät kävivät ensimmäisenä tarkistamassa sisällön, mutta ei niitä kiinnostanutkaan. Miksihän?


7 kommenttia:

  1. Kiva paketti! Tarvikkeita on, voi pojat! Tosiaan jännittävät ajat käsillä (ja tassuilla!).

    Ja nätti huivi. Huomaako sen virheen niin selvästi? Minä en huomaisi, se on varma. Muista ei tietysti tiedä mennä sanomaan.

    Täällä oli sumua viikolla yhtenä aamuna. Tänään ei ollut, mutta lämmin on kyllä. Näyttää siltä, että voi vaikka nostaa ukkosen.

    VastaaPoista
  2. Onnea tulevalle uudelle hännänheiluttajaperheenjäsenelle! :)

    VastaaPoista
  3. Tuo kuvio on jotenkin niin tuttu ja erinomaisen kaunis : )

    Meinasin itsekseni kuolla nauruun täällä. Eräs mainitsemani asia näköjään unohtui paketista. Laitan myöhemmin : D

    Upea usva on ollut teillä.

    VastaaPoista
  4. Meillä olisi teille jotain tuolla meidän puolella ;)

    VastaaPoista

  5. http://vietnamairlines.hanoi.vn/ve-may-bay-di-da-nang-ve-1143.html
    http://vietnamairlines.hanoi.vn/ve-may-bay-di-nha-trang-ve-1147.html
    http://vietnamairlines.hanoi.vn/ve-may-bay-di-phu-quoc-ve-1144.html
    http://vevietnamairline.com/ve-may-bay-di-my/-144
    http://vevietnamairline.com/ve-may-bay-di-anh/-143
    http://vevietnamairline.com/ve-may-bay-di-phap/-145
    http://vevietnamairline.com/ve-may-bay-di-da-nang/-1143
    http://vevietnamairline.com/ve-may-bay-di-phu-quoc/-1144
    http://vietnamairlines.hanoi.vn/ve-may-bay-di-thai-lan-ve-1175.html

    VastaaPoista