Syksyllä

Loppukesällä se taas taas koittaa. Jos jaksaa, jos viitsii, jos on aihetta lähteä.

Tänä kesänä oli.

Lapissa lakkoja (Kainuussa nämä ovat lakkoja, eivät hilloja) ei kuulemma oikein ole, mutta täällä on! En ole joka vuosi käynyt lakassa, enkä kyllä ole varmaan koskaan saanut niin paljon lakkoja kuin tänä vuonna. "Tuossa, tuossa, tuossa, kyyki vaan ja poimi."

Sitten ne suot. Ei tällaisella heinäsuolla lakkoja ole, mutta mikä sielunmaisema! Ja se tuoksu, märästä turpeesta lähtevä ääni kumisaappaan alla, satunnaiset lintujen äänet - tällä kertaa taidettiin säikyttään suon toisessa laidassa ruokailevat kurjet.

Sitten tuntien jälkeen on iso väsy ja palataan autolle vanhan hiekkatien varteen. Yöllä oli satanut rankasti vettä, joten jäljen täytyy olla tuore.

Hankala ehkä hahmottaa, mutta juu, pieni karhuhan se siinä on tietä pitkin kulkenna. En osaa pelätä kuitenkaan: luotan, että minut on nähty monta kertaa enemmän kuin minä olen nähnyt yhtään mitään, ketään. Osaan metelöidä.

Tämä karhu ei liene vaarallinen?

Tätä tarvitaan syksyllä. Niin kuin näitäkin. Piti tehdä etukäteishankintoja. En tiedä, onko tässä järkeä, mutta hei, hyvin harvoissa asioissa loppujen lopuksi on.

Me ei tykätä. On meille kerrottu jo, yritetään sulatella.