lauantai 4. elokuuta 2012

Siisti täytyy aina olla

.. sanoi kissa hietikolla! (Lauri Viita)

No, ei ole nyt kissan siisteydestä kyse, vaikka muunlaisesta kylläkin. Pienet neuleet jatkuvat.

Ensiksikin sain lahjaksi käsintehdyn hunajasaippuan, jota en oikein raaskinut käyttää. Jos sen laittaa suihkun saippuakulhoon, siitä tulee pian tahmea ja pehmeä. Sitten muistin, että tällaisia olen joskus aiemminkin tehnyt.


Vanhasta kalastajalangasta virkkasin pienen pussukan, johon saippua sopii. Huomaa puhtaat tassut vieressä!


Saippua sisälle ja pussin suu kiinni. Pussissa säilyy nysäkin saippua, ja saippuan loputtua pussi pesukoneeseen ja uutta saippuvata sisälle. Kätsää! Tietenkin virkattu kalastajalanka ei ole ihan pehmeintä pesua, mutta käytössä on todettu, että ei raavi liikaa ja saippua vaahtoaa läpi. Saippuapussi kuivuu käytön jälkeen koukussa ilmavasti.

Sitten piti vielä tehdä lisää rätei. Edellisistä räteistä jäi hankalasti jäljelle lankamäärä, josta ei oikein saa mitään, paitsi lisää rätei.

Mutta valkoista oli vähän. Ei raitoja, ei. Mitä sitten? Jokin kuvio, mutta miten? Piti ihan kokeilla, onnistuuko näin..


Onnistui. Sydän ei ole ihan keskellä, koska käytin kaiken ruskean langan. Mutta kirjoneule yksivärisen keskelle kyllä onnistuu, vaikka välillä piti käyttää luovia temppuja.

Nyt pitäisi aloittaa jotain muuta ja tarttua neulekirjoihin. Tulostin on vailla mustetta, ja vähän kettuuntuneena emme ole ostaneet uusia mustekasetteja. Ostettiin siis joskus aikoinaan tulostin, jossa joka värille on oma kasettinsa. Mutta kun yksi väri on loppu, ei koko tulostin toimi. Edes mustavalkoisena. En suosittele kenellekään...

Täplikset ja kakkanaama nukkuvat, kun uunissa on taas kerran ollut tuli.


Ah autuutta. Vielä vähän aikaa hiljaista.

Olen yrittänyt vähän vihjaista pojille, että muutaman viikon kuluttua tapahtuu jotain, mistä ne eivät ehkä aluksi pidä.


Toisaalta yritän luottaa poikiin. Ei se nyt niin mahdotonta voi olla. Kyllä me pärjätään, eikö niin, Leo?

5 kommenttia:

  1. Parasta kuvissa oli tieteski ne tarkastajien tassut!

    Tollain saippuapussukka tarttee munki saaha jostain. Tykkään käyttää palasaippuaa, se kestää vähintää 20x pitempää ku neste. Maalla mulla on saippuaan jo tekovaiheessa sisään laitettu naru, se säilyy hyvänä, mutta kaupunkiin tollain pussi tartee saaha. Ja pian. Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, nestesaippuat sujahtaa noin vain!

      Tarkastajat kiittävät;)

      Poista
  2. Ihanat tassut neulekuvassa! Ihanat neuleetkin toki.

    Mitähän jännää teillä on tapahtumassa?! Aikanaan kuullaan!

    Meilläkin on nyt uusi osoite. Ohjaus vanhasta ja tuosta ylläolevasta linkistä.

    VastaaPoista