Kuu näkee unta

Minä tulen vähän jälkijunassa, mutta puikoilla on kuitenkin ollut ihana Kuun uni -huivi. Se on Villaviidakko-blogin ohje.

Huivi on sirpin mallinen, lyhennettyjä kerroksia sisältävä ja mallineuleeltaan mukavan helppo. Minulla on lankana vironvillaa: ostin aikoinani kassillisen sinimustia pampuloita tarkoituksenani tehdä niistä villatakki. No, villatakkia en vielä ole tehnyt ja uskalsin riskeerata ottamalla kassista yhden kerän.

Yksinkertaista pitsineuletta ja ainaoikeaa.

Minun makuuni huivi oli liian pieni. Kyllä se takin päällä ja kaulaan kietaistuna on ihan tarpeeksi iso ja muhkea, mutta usein teen todella isoja huiveja - sellaisia, jotka roikkuvat takapuolen alla, muutama taitaa roikkua ihan polvitaipeissakin. Tästä huivista en osaa sanoa, jääkö se vai lähteekö. Huivihylly näytti vähän täydeltä.

Kyllä tuosta langasta voisi villatakkiakin kokeilla...

Tässä välissä on valmistunut pari muutakin huivia. Toisen, työkaverille lahjaksi tehdyn, unohdin ihan kokonaan kuvata. (!) Toinen on vielä pingottamatta, mutta tässä on siitä esimakua.

JakkoVakko ja villan tuoksu.

Sain huivin valmiiksi, ja samalla Jaakko hyppäsi syliin. Se halusi selvästi kietoutua huiviini. Minulla on kohta bää bään tuoksuinen kissa!

Meillä on ollut synttäritkin tässä välissä. Sinuli täytti kaksi vuotta toukokuussa. Jo kaksi vuotta!

Harmaakuonoinen nuori tyttö. Eipä tästä väristä uskoisi, että koiruli oli ihan ruskea pentuna. Pienenpieni peukalonmittainen valkoinen täplä oli rinnassa...

Agilityä harrastamme yhä, mutta taidamme hiljalleen lopetella. Sina ei ole mikään hyppääjä, ja kokonsa puolesta se kuuluisi makseihin. Sanotaanko, että olemme saaneet harkoista sen, mitä haettiinkin: yhteisymmärrystä, keskenäistä luottamusta ja hauskuutta. Sina osaa kaikki esteet ja yleensä tekee, mitä pyydän. Meillä ei vain ole oikein vauhtia (mamman vika), joku (taas se sama mamma) sekoilee radassa ja ohjauksessa ja sitten tosiaankin maksien esteet ovat liian korkeat (molemmille varmaankin). Ensi viikolla kokeilemme tokoa ja pekoa.

Ja meidän Isomme sairastaa.

Voi ei. Muutama viikko sitten huomasin Leon suuhun kurkatessani, että toisesta yläkulmurista puuttui pala. Miten? Missä? Koska syöminen ja oleminen on ollut entisenlaista, en tosiaan osaa sanoa, mitä ja milloin on tapahtunut. Kävimme kuitenkin paikallisen eläinlääkärin juttusilla ja hän passitti meidät Ouluun asiantuntijoille. Voipi olla, että kulmuri joudutaan leikkaamaan kokonaan pois.

Huoh.

Karrkki näyttää, miten väsynyt Leo pian on. Toivottavasti kaikki menee hyvin.