Koiruus kasvaa

Koiruus Orsina Sinaliina on ollut meillä pikkaisen yli kuukauden. Se on kasvanut! Paino on jo seitsemisen kiloa, mutta mitään kovin isoa lagottoa siitä tuskin koskaan tulee. Se on pieni italialainen lady.

Vähemmän lady, kun saa siivota jätöksia lattialta..:) Mutta sanottakoon, etä neidillä oli pissitulehdus, mikä selitti lukemattomat pienet lirit siellä ja täällä. Kyllä tää tästä taas.

Se on outo. Mut se sivuuttaa tuosta vaan. Ei ole kiinnostunutkaan. Toisaalta, mikään ei ole muuttunut mun kannalta.

 

Mutta se haisee oudolle. Ja se käy ulkona jatkuvasti. Mihin se oikein on astunut?

 

Sit se saa luita. Mäkin saan, jos olen nopea. Ja mähän oon!

 

 

 

 

Ja se kaivaa kuoppia. Mamma sanoi, että se on tryffelinetsijäkoira. Onko meillä niitä pihassa??

 

 



Karrkin kanssa Sina leikkii aina. Ihan aina. Vaikka leikki näyttää hurjalta, mitään ei ole sattunut.

Tässä kuitenkin pieni pätkä vähän rauhallisemmasta leikistä - mutta tästä kun lähdettiin, vauhti oli taas kova.

Olemme ulkoilleet koiruuden kanssa jo metsässäkin ja mökillä, missä motokuski on laittanut  vanhan metsän uuden omistajan toimesta sileäksi. Päätehakkuu. Tuo metsä ei siis kuulunut meille, vaan entisten omistajien kuoltua se laitettiin myyntiin.

Tältä se näytti ennen. Satumetsä. Peikkometsä.

Vanhoja naavapartakuusia, villiä aluskasvillisuutta.

Minä vanha puunhalaaja niin rrrakastin niitä! Siellä kävelin, kuuntelin, huhuilin viirupöllöä ja rentouduin.

Järkytys oli kova:

Eihän tähän voi mitään sanoa.

Niin että aurinkoa kyllä sitten riittää.