Makeaa juhlaa, Karrkki!

Onnea Karrkki-poika, se on sitten syntymäpäivä!

Karrkki täyttää tänään kaksi vuotta.

Kovin rakas on tämä hulivili, josta tänään yritettiin ottaa paljon hyviä kuvia. No, kuvia saatiin, mutta suurin osa meni suoraan roskakoriin. Tämä vekkuli ei juuri hereillä paikoillaan pysy.

Miun poika. Hieno, hieno Karrkki, purrr...

Karrkin kanssa me heti tiedettiin, että kuulutaan yhteen. Meillä on sama merkkipäiväkin, synttärit ja nimmarit. Meille tämä poika oli tarkoitettu, vaikka vähän surullisissa merkeissä se meille otettiinkin. Olen sen verran kohtalonuskoinen, että oikeasti uskon, että näin piti käydäkin. Haru-eno varmaan hymyilee meille sieltä jostain  ja kehrää sekin.

Karrkki köpöttää. Karrkki kuuntelee.

Syntymäpäivänä tehdään ekstrapesut. Kieli! Turkki vähän hapsottaa, kun mamma nosti viltille ihan väkisellä. Muutoin Karrkilla ei koskaan turkki repsota, sillä Karrkilla on todella tiivis ja hieno turkki. Ja pitkä häntä.

Joskus mietimme, millaista olisi, jos kaikki meidän kissat olisivat Karrkin luonteisia. Pelkkä ajatus hihityttää. Ääntä, liikettä, riehuntaa olisi ainakin kymmenkertaisesti - tai satakertaisesti. Karrkki seuraa tekemisiä tarkemmin ja lähempää kuin koira. Toisaalta Karrkin rakkaus ja kiintymys ja läsnäolo on aivan ihmeellistä. Eikä se ole koskaan huonolla tuulella.

Mutta osaa Karkki levätäkin. Nukkua kainalossa peiton mutkassa. Omassa Haru-pedissään, jos koira ei ole sitä vallannut. Uunin päällä. Uunin vieressä kamujen kanssa.

Onnea Karrkille! Se on mun eka ja paras kissakamu! Meillä on sitä paitsi sama värityskin, joten me ollaan ihan samiksia.

Kiitokset Sailalle ihanasta Karrrrrrrkki-pojasta! Ja kovasti onnea velipoika Keksillekin!

Syyspöllöilyä

Se on syksy nyt! Eikö?

Viikko sitten käytiin ensimmäisen kerran suppiksessa, ja vähän löytyikin. Perinteisesti laitan suppikset kuivumaan uunin päälle pellille. Kun Karrkki alkaa leikkiä kilistellä kuivia sieniä, ne ovat valmiit.

Neulominen aloitettu! Kolmanneksi valmistuivat Give a hoot -lapaset. Siis pöllölapaset. Etsin langaksi venäläistä villalankaa ja neulepenaalista kolmosen puikot.

Mulle koko oli just, mutta ehkä pari kerrosta olisi voinut neuloa ennen kärkikavennuksia. Malli on kuitenkin helppo, sopii monelle langalle. Näitä voisi tehdä lisää.

Nappeja en ole vielä löytänyt silmiksi. Voisihan ne varmaan myös ommella langasta...


Huhuu!

Lapasia on sitten mukava neuloa.

Peukalo tässä mallissa on lähinnä kai intialainen malli, mutta tehtiin vähän eri tavalla, mihin olen tottunut. Voi, kuinka tuota peukaloakin oli mukava tehdä! Se vain jotenkin tulee itsestään tässä mallissa.

Toiseksi tein Nutkin-sukat. Tai eivät ne ihan samanlaiset ole, koska en tehnyt jalkapöydän päälle pitsiosiota. Olen näitä tehnyt ennenkin, juu. Tämä on sellainen istun sohvalla ja katson telkkaria - malli.

Talvi saa tulla, sukkailukausi on alkanut.

Sinakin tykkää sukista, varsinkin jos saa varastaa ne kuivaustelineeltä. Tykkää ihan liian paljon.

Ja ensimmäisenä tein vanhoihin sukkiin uudet terät.

Pitkään mietin, uskallanko aloittaa neulomista selkävaivojen vuoksi, ja päätin aloittaa pienestä. Mökiltä löytyi kauan kauan sitten tehdyt sukat, joiden teräosa oli varmaan suurin piirtein joutunut Sinan suihin. Purin rikkinäiset terät pois ja jatkoin sukkia vanhalla Nalle-langalla.

Se oli hyvä työ. Vanhasta lähes uutta.

Kollipojat voivat hyvin, Sinan kanssa on aloitettu agility. Elukoiden yhteiselo on edennyt sille asteelle, josta aina haaveilin. Jos ne nyt eivät aina parhaita ystäviä olekaan, niin kyllä ne toisiaan sietävät ja antavat tilaa. Ja kaikki tulevat huomioiduiksi.

Jaakko on ollut se hankalin tapaus. Sillä on ollut tapana lähestyä koiraa ja näykkäistä tai raapaista toista kuonosta. Sitten tietenkin se luikkii pakoon. Koira on toisaalta oppinut, ettei Jaakkoon voi luottaa, mikä on varmasti estänyt turhia yhteenottoja.

Eilen oltiin jo tälleen.
Voi että mä tykkäsin.

Takan edessä ei varmaan viitsi turhista tapella. Kaikki sopivat pallille.

Hyvää syyskuun loppua! Meijän Jaakko se täyttää ihan kohta viisi (5!) vuotta.

Se on sitten alkusyksy

Silloin alkaa minulle syksy, kun hirvikärpäsiä saa etsiä päästään mehtäretken jälkeen. Tänään sai. Ja löytyikin. Voi kurjuus! Voi inhojen inho!

Pitää varmaan ruveta miettimään uutta blogin nimeä: ei neuleita tässäkään postauksessa. Aikomuksia, toiveita ja tavoitteita kyllä on, mutta käytännössä vielä menee aikaa.

Haukotus! Kesä menee hyvällä vauhdilla päätökseensä!

Sinan kanssa olemme olleet parissa näyttelyssä, mutta ilman suurempaa sukseeta. Sina on saanut EH:ta: milloin koko (46 senttiä, narttujen ylärajoilla), milloin kulmaukset, milloin ei mitään, mihin tarttua. Viimeksi kuitenkin mainittiin, että erittäin lupaava nuori narttu. Tarvitsee aikaa. Sinan kehittymiseen on varmasti vaikuttanut myös pitkä saikkuni, kun mehtäjuoksut ja muut eivät ole olleet mahdollisia. Mutta kyllä mie noita arvosteluja ihmettelen. Siis kun ovat ristiriitaisia. Ja välillä ihan outoja (pitkä kuono? lyhyt selkä?). Toisaalta olen ihan noviisi koiramaailmassa, lagottomaailmassa ja koiranäyttelymaailmassa.

Kesän alussa Sina oli tällaisessa turkissa. Parka. Pallopää.

Turkki sillä on hyvä. Kiharat ovat suureksi osaksi sellaista ns. sormikiharaa, isoa.

Aika pieni koira siellä turkin alla kuitenkin piilee. Muutama viikko sitten otin sakset käteeni ja eiku hommiin. Ainakin viikon hommiin. Ja taas sakset käteen. Ja karsta. Ja sakset. Amatööri asialla.

Eihän minä ensikertalainen sitä saksilla ihan alas saanut, mutta lyhyemmäksi kuitenkin.

Sinalla ehti olla eka juoksukin, ja sen myötä se on selvästi rauhoittunut. Enää ei tarvitse liiemmälti vahtia, miten se kissojen kanssa seurustelee. Jätä-käskykin menee jo perille. Kissat ovat varmasti olleet vähän paitsiossa, mutta nyt nekin saavat taas ansaitsemaansa huomiota.

Karrkki on mun.

Juu juu, Karrkki on sun paras kaveri.

Valitan kuvien huonoa laatua. Oletteko huomanneet älykännyköiden myötä, että kamera unohtuu yhä useammin matkasta pois? Kuvat otetaan kännykällä. (Kissoja on muuten vaikea kuvata kännykällä.) Netissä ollaan kännykällä. Sähköposti, face, sää, Wilmat sun muut - kännykällä. Nopeasti ja usein. Monet blogit jää katsomatta ja kommentoimatta. Pitää varmaan palata vanhaan (tässäkin asiassa).

Piti tehdä viiksipostaus, mutta sitä varten pitää kyllä ladata kunnon kameran akku.

Nyt ei kyllä video toimi odotetusti...

Kesäkuulumisia

Ollaan oltu vähän hiljaisia. Onneksi Henna muistutti, että välillä voisi päivittääkin. Juu :) Meillä ei ole kyllä oikeastaan tapahtunut mitään.

Meillä on ollut tällaista:

On oltu mökillä koko sakilla ja mm. nukuttu hyvin.

Uintiyritysten jälkeen ja jatkuvan pihalla porhaltamisen seurauksena oli Sinan ihana nukahtaa takan ääreen. Karrkki teki tietenkin seuraa. Mökillä asuttiin sulassa sovussa, vaikka tilaa olikin vähemmän.

Nämä kaverukset nukkuvat usein yhdessä, jos koiralle ei tule liian kuuma. Se onkin nyt kesällä nukkunut mielellään ihan paljaalla lattialla. Tässä kuitenkin ollaan sohvalla.

Ihana, ihmisellekin rauha maassa. Stilleben.

Mökillä oli jos sun kaikenlaista ötökkää, myös sisällä, jos onni oli. Karrkki kyllä löysi nekin, joita ei ehkä ollut. Tässä on kuitenkin, tuo piste tuossa alakulmassa - ainakin Karrkki näki sen.

Juhannuksen jälkeenkin nautittiin ilta-auringosta. Kello 22:n jälkeen tytär luki vielä laiturilla. Nukkumaan? Eih, ei edes iltauninen Sina, joka yleensä samahtaa viimeistään klo 21.

Onko tässä Väinömäinen ja Aino, hihii..

JaketsuVaketsu on sopeutunut Sinaan, vaikka ei ihan lähempää tuttavuutta haluakaan tehdä.
Jaakko on ollut liian kauan kuumalla kuistilla, huom. korvat.

Leo on kesän mittaan vallannut isännän lukutuolin. Sen, jossa saa olla ihan rauhassa ja syventyä kirjaan.

Pari kertaa se on näykännyt, kun sitä on yritetty siirtää. Meidän Leo?! Ei sitä silleen saa...

Mun! Munmunmun!

Ei ole neulottu, ei. Eikä neulota vähään aikaan, kun ei istuta pitkiä aikoja. Voisiko makuultaan vaikka virkata? Ensimmäinen välilevy vihoittelee eikä anna istua laiskasti sohvalla tai yleensä missään.  Harmittelen, koska en pääse neulomaan, mutta toisaalta ei viitsi väkisin tehdä selälleen hallaa. Kyllä tää tästä vielä.

Ostin kuitenkin, höperö, langat villatakkiin, jonka pitäisi valmistua syksyllä. En ole siis aloittanutkaan vielä, ja itse asiassa toivoisin, että tytär tekisi värisuunnitelman ensin. (Tässä kuvassa värit ovat liian tummat.)

Ihania ruskeita sävyjä!

 

 



 Ja saatiin me pakettikin, Sailalta Yrttitarhasta!

Karrkin paketti tietenkin, mutta siitä oli kyllä iloa ihan kaikille. Kissat saivat leluja (kiitos, kelpasi kaikille mainiosti. Vihreä hiiri on jo tuhottu..;), koira aktivointinamu-ufon (kyllä on koiralla pinna kireellä, kun namit eivät ropisekaan lattialle), herkkuja molemmille lajeille (maistuu kaikille, ihan ahneuksiin saakka), ihmiselle aloe vera -rasvoja hoitamaan, kuvia, lehtiä ja mukava kirjekin oli kauniissa paketissa. Kyllä Saila meitä hyvin muisti! <3 Ihana Saila!

Tämä on Karrkin. Kyllä me tiedettiinkin jo, että se on speciaali kaunis ja fiksu ja ihmeellinen.

Koirulin kanssa mennään toiseen näyttelyyn viikonloppuna. Ensimmäisestä näyttelystään toukokuussa se sai EH:n. Tuomari kaipasi kulmauksia, mutta muuten arviointi oli ihan ok. Itse en voi sitä esittää (olisi muuten eka kerta koiran esittäminen, mutta onneksi se vähän siirtyy..huh huh), mutta onneksi on apuhenkilöitä.

Sinan turkki on muuttunut valtavasti vuodessa. Nykyään se on sellainen hunaja-harmaan-ruskea. Pikkuisen punertavaa on kuonon karvoissa. Pää alkaa olla oikeanmuotoinen pallo.

Pallopää itse.

 

Karrkki kertoo

Mä makailin kuistilla auringossa, enkä yhtään arvannut. Oli tosi kuuma. Yhtäkkiä mamma tuli ja vei minut vesikupille ja siitä vessaan. Häh?

Jaakko ei ottanut mua eilen viereensä, vaikka mä yritin. Se makasi vain yksin tuossa eteisen korissa; se sanoi, että mun hengitys haisee. Mun hengitys?

Kuule Karrkki, sä haiset pahalle, jotenkin ihan koiralle. Tänne ei sovi.

Sitten yhtäkkiä me lähdettiin. Minut työnnettiin keltaiseen kuljetuskoppaan, ja mä huusin! Mamma nauroi vain, että onpas sillä ääni. Joku Mäkä tuli kuulemma mieleen. Huusin silleen vihaisesti, painokkaasti ja kimeesti ensimmäisen MÄÄÄn, ja sitten sitten vielä perään pitkän MÄÄÄäääääään. Ei auttanut. Auto jatkoi menoaan.

Sitten oli outo paikka, punnitus (4,4 kiloa - mä olen solakka) ja sitten huoneeseen, jossa oli kolme ihmistä. Hurmasin ne kaikki ja varsinkin ne kaksi muuta ihastelivat minua - minulla oli ihmisten mielestä niin kaunis pää. Sydäntä yritettiin kuunnella, mutta ei sitä kuultu, kun kehräsin niin kovasti. Sitten kaikki pimeni.

Kotona mulla oli tällainen olo:

Hampaisiin sattui. Niille oli tehty jotain. Oli hutera olo. Mä en osannut kuitenkaan nukkua. Mä vain köpötin ja yritin ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Jalat eivät pitäneet. Mikä nolointa, pissi valui jotenkin hassusti. Hiekkis oli alhaalla, mutta jotenkin en vain löytänyt sitä, ja sitten kun löysin, en osunut. Mamma nappasi mut pyyhkeeseen ja nukahdin puseron mutkaan.

Loppuillan mä vietin kopassa, jonka huomasin nurkassa. Sinne köpötin itse. Siellä oli rauhallista. Yöksi menin mamman jalkoihin, mutta aamuyöstä piti nousta pois, kun peitto oli jostain syystä märkä ja haisi. Sitä piti peitellä ihan urakalla.

Leo tiesi, miksi mä haisin niin pahalle Jaakon mielestä ja mikä mulla oli vikana.

Sä olet kuule käynyt eläinlääkärissä ja sua on tuikattu piikillä. Haiset lääkkeelle. Mamma sanoi, että sinulla on ientulehdus. Sä et kuulemma ollut syönyt hyvin (mikä oli toisaalta hyvä asia, mulle jäi enemmän) ja Jaakon raksutkaan eivät sua kiinnostaneet. Nyt mamma työntää väkisin sun kitaan kaksi pientä pahalle maistuvaa palasta joka päivä - äläkä sitten syö mamman sormia! Eikä saa potkia, ei kynsiä. Mutta pian sä voit jo paremmin. Mä tiedän. Mä olen kokenut.

Leo on niin viisas! Mulla onkin jo parempi olo, pissi tulee oikeaan paikkaan ja ruoka kiinnostaa taas. Sinalle mä näytin heti aamusta, kuka täällä määrää ja miten sen leikin pitää oikeasti mennä. Näin.

Minusta tulee taas iso ja ponteva kissa, ja mä hurmaan taas kaikki. Mutta kyllä ne kaikki niin huolissaan olivat. Taitavat tykätä?

 

Kukkii se, kehveli!

Ensimmäiseksi kiitämme nöyrästi Frieden valtakuntaa tunnustuksesta:

Kiitokset! Tällä kertaa jätämme jakamatta tätä edelleen, mutta monia, monia blogeja seuraamme, vaikka nykyään aikaa tulee vietettyä vähemmän tietokoneella.

Hyvää vappua muuten kaikille! Tänäaamuinen ilo ja hämmästys ei kuitenkaan liity vappuun vaan hortonomipuolelle. Kukkien kasvattamisessa elän säästöliekillä syksystä kevääseen. Kukat jotenkin vain jäävät huomiotta, välillä vedettäkin elämään omaa elämäänsä kuistille. Tänään joimme kuitenkin aamukahvit katsellen vetistä ja vielä elämää vailla olevaa pihaa.

Mikä tuo on?

Onko se kukkavana? Eihän nää kuki!

Anopinkieli on kaikessa salassa kasvattanut pari kukkavanaa. Kuuklettamalla selvisi, että kyllä ne vaan kukkivat. Kukkien pitäisi tuoksua todella hyvälle, mutta jotain tahmaista ne erittävät. Jännityksellä odotamme.

Nuo pienet epämääräiset... ovat kirvoja. Punkkeja. Ehkä. Jotain, jota maljaköynnökseen helposti tulee ja jotka leviävät sitten varsinkin kiinanruusuun. Kahvissa niitä ei ollut. Tänä aamuna oli vuorossa siis myös tuholaisten myrkytys (hemmetti tuota maljaköynnöstä, se kyllä kerää kaikki mahdolliset pöpöt).

Ja tuholaisista pääsemme toisenlaisiin tuholaisiin. Kolmisen viikkoa sitten ihmettelin, kun koira oli alkanut hilseillä. Allergiaa? Ei se kovin itseään rapsutellut kuitenkaan. Päätin seurailla ja tutkailla.

Samaan aikaan toisaalla: aamulla huomasin jalassani jonkin hyönteisen puremia, pieniä ja kutisevia. Ajattelin heti lintukirppua, jonka koira kenties olisi tuonut sisälle. Alkoi hirvittävä vuodevaatteiden putsaus, pesu, tuuletus... ja silti tuli toinen mokoma purukohta mahaan. Häh?

Ja pian toisaalla: katselin koiran turkkia ja otin hilsettä peukalon päähän. Hemmetti, se hilse liikkui! Soitto eläinlääkärille ja selailemaan nettiin: hilsepunkki. Ei tartu ihmiseen, mutta voi kyllä puraista ihmiseen kutiavia paukamia. Hyyyyyii.....

Lääkettä saatiin ja se tepsi heti, mutta entä kissat?

Meillä mitään punkkeja ole... kyllä se syynää, mutta ollaan sanottu ainakin miljoona kertaa, että ei ole. Eikä tuu.

Jonkin tiedon mukaan kissoilla ja koirilla olisi omat punkkinsa. Onneksi karvakamuilla ei ole hilselöydöksiä eikä kutinaa, mutta tarkkailemme tilannetta. Eiväthän ne toisaalta kovin koiraa nyhjää, mutta tällainen hilsepunkki ei kuulemma vaadi edes suoraa kosketusta.

Neulerintamalla on hiljaista, vain yhdet sukat aloitin.

Hitaanlaisesti nämä taas edistyvät, sillä olen ruvennut taas lukemaan intohimoisesti. Kyllä lukeminen onkin mukavaa!

Spring Beret

Vihreät alpakkakerät on käytetty ja kevätpipo on valmis!

Tai pipo, sehän on Spring Beret by Natalie Larson. Ohjeen olen tulostanut aikoja sitten, mutta nyt löysi lanka ja ohje toisensa. Spring beret -kuukletuksella löytyy erilaisia mallilla tehtyjä baretteja.

Lanka on tässä oikeanväristä, muu heittää.  Tykkään!

Vaikeaa oli kuvata päälaki, joten lainasin miehen päätä. Kaventaminen tapahtuu aika nopsasti. Peruskuvio oli 10 silmukkaa, joten ohuemmalla alpakkalangallani loin alussa 100 silmukkaa. Se oli aika mukava määrä - rento ja löysähkö baretti, joka kuitenkin pysyy hyvin päässä.

Alpakkalanka oli todella iso kiusaus niin kissoille kuin koirallekin. Sina varasti muutamaan otteeseen neuleen olohuoneen pöydältä, ja eräänä yönä Karrkki (varmastikin) oli kuljettanut koko neuleen pyöröineen lankoineen yläkertaan saakka. Kerä oli myös sotkussa ja parista kohtaa lankakin poikki, joten vietin pari itsesyytösten ja huolen päivää. Mitäs jätin neuleeni näkyville. Pitäisi jo muistaa ja tietää.

Niin, on tuo kevät sen verran edennyt, että taidan olla vähän myöhässä barettini kanssa. Eteisessäkin on pelkkiä talvikuteita... ei ole paljon ulkoiltu, ei.

Jättitassuinen kissa. Tällä viikolla on taas ollut elukoille kynsiasiaa. Kissoilta leikkaaminen ei ole mikään homma, mutta koiralla on mustat kynnet. Hieman varovainen saa olla.

 Karrkki nukkuu usein Haru-pedissä ja koira siinä vieressä, jos minä en ole sohvalla koipeni kanssa.

Sina pitää kiinni, ettei kaveri karkaa.

Lopuksi vielä pieni video Karrkista, jolla on matka ylöspäin hartioilleni. Anteeksi jo etukäteen videon tyhjä ja tyhmä loppu. Mutta ehkä tuosta kuulee, miten kova poika Karrkki on kehräämään!