Kissapipo ja Nobl Cowl

Hyvää vuotta 2013!

Arki koitti, tästä se taas lähtee.

Joulunpyhinä valmistui vihdoinkin Kissapipo (en tiedä, onko tällä yksinkertaisella mallilla jokin oikea nimikin, mutta minulle malli on aina ollut Kissa - nuo korvat nääs).

Kissoista kehrättyä lankaa oli lopulta aika vähän, ja halusin käyttää sen johonkin kissamaiseen. Mutta mihin? Ei tule lapasia, ei tule sukkia, ei viitsi aina kämmekkäitä... osa pipoa siis.

Pipo on pikkuisen jo venähtänyt, sillä se on ollut käytössä. Yläosa on Cacaon lenkkialpakkaa, jota minulla jäi taannoin villapaidasta. Alaosalle täytyy varmaan tehdä jokin piilojippo, jotta reuna ei liikaa venähdä. Resorin tein  1o1n oikeat takareunasta neulottuna.

Ja alhaalla on pieni, pieni logo, tassu..:)

Päässähän tällaiset neliöpipot muodostavat nurkista korvat. Mainostetaan nyt sitten Nikonia vaikka.. teinit ottavat peilin kautta kuvia. Saa tällainen keski-ikäinenkin ottaa, koska tytär ei suostunut ottamaan pipoa päähänsä.

Ei se kutia kuitenkaan, vaikka lankana kissalanka olikin aika piikikästä. Lauhalla vesisateella vesi jää langan pintaan, mutta muutoin pipo on oikein lämmin.

Jouluna valmistui lahjaksi myös Nobl Cowl ( by Emily Kausalik).

Lanka on Novitan. Tätä en uskaltanut oikein höyryytellä, jotta pinnan elävyys säilyisi. Kaulassahan tämä on runsas ja sopivasti ryttyinen.

**************************
Elukka-asiaa.

Oli aika vaikea uusivuosi, kun koira säikähti oikein kunnolla ilotulitteita. Ensi kosketuksen se sai niihin lenkillä: paikallinen myymälä järjestää myyntinäytöksen joka vuosi, ja enpä tietenkään ollut tietoinen, milloin se oli. Osuttiin liian lähelle iltalenkillä.

Pelotti. Edes mamman kissapipo ei auttanut.


Itse uusivuosi menikin sitten sisällä: Sina makasi portaikossa eikä suostunut lähtemään ulos. Vähän "rauhallisempana" hetkenä yritin saada sen ulos, mutta eikös juuri naapurista... Yöllä heräsin kolmelta ja vihdoin se pääsi ulos. Aamulla Sina piti kantaa ulos.

Ja nyt perjantaina. Sää kirkastui ja pakkanen lisääntyi. Illalla koira katsoi kuistilta ulos ja näki tähdet: täysi stop. Paniikki. Ei ulos. Eihän me sitä siihen jätetty, vaan kinkkuleikkeleen kanssa ulos, koira väkisin pihalle ja leikkiä. Se tepsi. Enää se ei pelkää, että taivas tipahtaa niskaan, mutta kyllä se vielä sisälläkin katselee koiran silmät valkoista väpättäen kattoa siihen malliin, että ihan varma se ei ole.

Aika fiksusti se kyllä asiat yhdisti.

Erityisen ääniarkana en ole Sinaa pitänyt, mutta uusivuosi oli kyllä huono kokemus.

Kissat käyttivät heti hyväkseen koiruuden herkkyyden. Niillä oli sellaiset uudenvuodenbileet, että oksat pois. Pamahdukset ja välähdykset toivat vain lisää potkua niiden diskoon; ehei, ne eivät pelänneet! Kurittomia kakaroita, sanon ma. Mutta niin rakastettavia...

Pian on joulu

.. ja ihmisillä ja eläimillä hyvä tahto. Rauhallinen ja levollinen joulu, näin toivomme.

Vaikka kuusen tuleminen tähän karvakuonojen vilinään vähän arveluttaa. Leo ja Jaakko kyllä jo tietävät, mutta Karrkki on osoittanut taas kerran olevansa Hyvin Energinen Poika (mopoilu, lahjapakettien narut, joulukoristeiden tuijottelu ja saalistaminen, ihmisten päälle hyppiminen, tyttären tavaroiden varastelu ja koiran riehuttaminen). Sina puolestaan on osoittanut yhä olevansa kuitenkin pentu: kaikkea on yhä maisteltava ja kokeiltava. Kuulossakin on vielä toivomisen varaa.

Me saatiin jo ensimmäinen paketti! Paketti oli yllätys Hennalta, Friedeltä ja Figolta. Hmm nom nom, sisällä oli herkkua kaikille!

Kiitos, Henna, makoisasta paketista! Koira sai vain maistella tonnikalapaloja, sillä se pussi on todellakin varattu vain kissoille. Ja kyllä maistui kolleille! Leon kanssa odotellaan ensimmäisiä laserkynäleikkejä.

Jostain syystä toi koira saa enemmän namuja kuin me. Eikä se ole aina edes kiltti. Se on syönyt mattoja. Ja mamman sukkia. Ja se saa silti luitakin (mäkin haluaisin). Porojen luitakin. Toivottavasti joulupukki pääsee kuitenkin perille. Ehkei se ollut se Petteri.

Mää olen ollut tosi kiltti.


On oltu täällä kilttejä, on. Ihmisten kiltteydessä voipi olla välillä toivomisen varaa, mutta karvakamujen ei.

Kaikki ovat olleet kilttejä. Kaikki kissat...

.. Karrkkikin...

 

.. ja myös Sina.

 

 

 

Hyvää joulua kaikille!

Maatuska-lapaset ja kissalankaa

Kisan blogissa näin ne: Maatuska-lapaset. Onneksi Kisa ystävällisesti lähetti linkin ohjeeseen. Kyseessä on Nina Mannbergin ilmaisohje. Syötävän sievät lapaset! Näistä tulisi hauskoja vaikka millä yhdistelmällä!

En ole käsitellyt lapasia vielä, kyllä niistä siistimmät pitäisi tulla. Lankana on Seiskaveikkaa ja venäläistä samanvahvuista punaista villaa. Seiskaveikka on oikeasti vaaleanharmaata, vaikka ei sitä tuosta kuvasta oikein näy.

Lahjaksi menevät, vaikka voisin tehdä kyllä itsellenikin. Lapasista tuli aika lämpimät, kahdella langalla, juu. Puikot 3,5, ohje oikein luettava ja hauska neulottava.

Viikolla sain kissalankanikin valmiiksi. Otin aikana kissojen furminoitua ja kammattua karvaa talteen ja laitoin pussiin. Siellä se vähän huopui, mutta oli kuitenkin eroteltavissa. Koska meidän kissojen karva on aika lyhyttä, piti sekaan karstaan laittaa vähän lammasta. Käytin tummanharmaata lammasta, niin vähän kuin suinkin.

Tuotannollinen solmu tuolta kurkistaa!

Hankalaa oli tätä kehrätä, mutta jotain sain kuitenkin aikaiseksi. Lanka katkesi helposti, jos lepere ei ollut hyvä.

Valmiina ja pestynä lanka on kevyttä mutta aika piikkistä - kissankarvat sieltä pilkistelevät. Ehkä tuo kutittaa?

Kyllä se on myös pehmeää, mutta saapas nähdä, mitä siitä saisi aikaiseksi. Jotain kissamaista? Ihana olisi keksiä jotain pidettävää. Kovin monimutkainen ohje ei käy, sillä tämäkin lanka on todellista taidelankaa... Enpä usko, että ihan lähiaikoina kissaa kehrään, sen verran vaikeaa se oli. Karstoissa on nyt Kainuun harmasta.

Kukas se tässä? Lämpimässä liivissä ja tussukoissa?

No sehän on Sinan veli! Sinan veli saapui Italiasta ystäväni perheeseen. Mukava jälleennäkeminen! Kokoeroakin on: lagotto on Italiassa työkoira, tryffelikoira, ja veljenkin elinolosuhteet ovat olleet ehkä vähän erilaiset kuin meidän lellihauvalla. Mutta kyllä se Sinan kasvussa varmasti kiinni vielä saa.

Joulu tulee!

Karrkki ja Sina odottavat joulupukkia. Näkyisikö edes vilaus tontusta? Ovatko he olleet kilttejä?
Mistä suunnasta se joulu oikein jollottaa?

Omaa lankaa!

Syksyn mittaan olen käynyt opettelemassa, miten siitä lampaasta leikatusta villasta oikein saadaan oikeaa lankaa.

Voi, on ollut tosi mukavaa ja vähän vaikeaakin.

Pussissa oli kasa leikattua villaa papanoineen ja korsineen, ja siitä sitten vaan karstataan ja lepareita tekemään. Lepareet ovat sellaisia kuohkeita villapötkylöitä, joita saadaan karstaamalla.

Ja sitten rukilla opettelemaan, miten sitä villaa lepareesta pidätetään ja päästetään. Miten sitä kierrettä tulee tarpeeksi mutta ei liikaa.

Vähän taidelankaa tahtoo aloittajalla tulla. Kierrettä oli välillä vähän turhankin paljon, mutta hei! sain minä kuitenkin vyyhdin aikaiseksi!

Käytin valkoista ja mustaa villaa, harmaatakin, kaikkea, mitä pussissa oli. Vaaleanruskea on... arvaatko... kissaa!

Lankaa tuli lopuksi vajaa 100 grammaa ja päätin tehdä kämmekkäät. Lapasiin lanka ei olisi riittänyt.

Kerrattuna lanka oli värikästä, ja jos totta puhutaan, niin ei ollut kovin helppoa neuloa näin, hm, taiteellista lankaa (jos olisin ostanut tämän langan, olisin vienyt takaisin...) Ruskea peukalo on kissaa.

Yritin pintaneuletta, mutta eihän tuossa mikään muu näy kuin palmikko. Jotain oli kuitenkin saatava, joten yksinkertainen palmikko sitten.

Kyllä on ennen villasukkien tekeminen kestänyt. Ei niitä illassa ole tehty.

Nyt on vähän sellainen into päällä, että oma rukki olisi varmaan toivelistalla jossain vaiheessa. Karstat tilasin jo, vaikka ehkä sitä raaka-ainetta voi saada vähän helpommalla topseina.

Niin, ja toinen projektini oli kissankarvapussin tyhjäntäminen (olen kerännyt kammattua ja furminoitua kissankarvaa..), ja olen loppusuoralla kissalangassani. Sitä oli erittäin vaikea kehrätä, koska karva on lyhytkarvakissoilta (siellä oli valkoistakin...snif) eikä karvan pituus oikein riitä. Laitoin karstoihin jonkin verran myös lammasta, jotta sitä saisi kehrättyä. Ehkäpä ennen joulua saan vielä senkin postattua.

Elukka-asiaa sitten:

Jaakko on nostettu uunin päälle. Itse se ei sinne osaa mennä, mutta alas pääsee kuitenkin samaa tietä kuin Karrkki: hyppäämällä rahille. On se niin tyytyväinen! Katselee koiraa ja lällättää.

Kissat saavat nykyään jakaa toisen sohvan Sinan kanssa. Näin paljon Sina Karrkista tykkää:

Karrkki on nauttinyt sydänsilppua aamupalaksi ja on suurin piirtein koomassa. Mutta ei se koiruus aina näyki, osaa se pusutellakin.

Joskus kuitenkin riittää!

 

Hyvää viikonloppua!

Entisöintiä

Tänä syksynä se onnistui. Vihdoinkin minulla oli aikaa opetella puutyöhommia. Ilmoittauduin entisöintikurssille ja otin vanhan tuolin mukaan -  aluksi yhden, hyvä jos kolme saan valmiiksi syksyn aikana. Tuoleja on kuusi ja sitten on vielä aika massiivinen ruokapöytä... saavat odottaa.

Tästä se alkaa.

Siklillä rapsuttelusta olen saanut jo ihan tarpeeksi. Kokeilin lakanpoistomömmöäkin, mutta oli sitäkin ikävä poistaa. Tämä homma vaatii hyvän ja teroitetun siklin, huomasin. Teroituksen kanssa oli vähän niin ja näin, mutta lihastyölläkin pääsee pitkälle :) Mutta siis käsin rapsutetaan puhtaaksi vaan. Lakkapurua syntyy paljon. Ja kädet ovat kipeät.

Paksun ja vanhan lakan alta paljastui puupinta. Kanssatyöskentelijältä kuulin, että nämä tuolit olisi tehnyt Lahden puutyö tms. Meille ne ovat päätyneet mieheni vanhemmilta.

Ei minua olisi haitannut halkeileva lakka ja vanha pinta, mutta varsinkin kolme tuolia oli sellaisessa kunnossa, että niille istuminen oli riski. Sivusuuntaheilunta oli rajua. Joskus pelotti ja nolotti, kun vieraana oli isompia ihmisiä.

Ensin lakka pois, sitten hionta käsin, sitten tuolit kappaleiksi, hiontaa lisää, liimaus (ja niiden liimojen poisto muualta kuin halutusta kohdasta, helekutti sentään...), petsi ja vaha kaksi kertaa.

Muhkuroiden käsittely oli tosi työlästä. Etummainen tuoli on entisöity, takimmainen ei. Vanha lakka oli punertavaa ja kirkasta, uusi petsi tummahkoa, mutta heti tuolien eroa ei huomaa.

Päällyskangas on väriltään hiekka ja kestää kissan kynnet. Se on myös helppo pyyhkäistä puhtaaksi. Vaikka en ehdikään käsitellä kaikkia tuoleja, päällystän toki kaikki istuinosat kuitenkin samalla kankaalla.

Vänkyrät tuolit. Onpas tuo Ikean pehmuste ruma uuden rinnalla.

Entiöintiä tämäkin. Sina ei juurikaan ole tuhonnut mitään, mutta joskus tippuu villasukka pyykkikasasta eikä kukaan huomaa. Tai kaapin ovi jää auki. Tai Sina varastaa sukan pyykkitelineestä.

:(

Mun sukat. Uudehkot Käki-sukat.

Ei hätää. Samaa lankaa ei enää ole, mutta tehdään uusi terä. Uusi entistä ehompi.


Piilosta. Karrkki leikki ja yrittää saada Sinan mukaan. Hitsi kun on jännää mennä verhon taakse tai vaikka karva-alustan alle. Ja sitten juostaan taas!

 

Villis tyttärelle ja kamut

Se on valmis. On sitä purettu ja suunniteltu ja korjailtukin, mutta se kelpasi. Jes!

Olen niin tyytyväinen!

Malli on yksinkertainen. Edessä on palmikoita, hihassa yksi, takana ei mitään. Malliltaan puseron piti olla lyhyehkö ja hihojen tosi piiitkät. No, tein sitten oikeasti vähän liian pitkät hihat, mutta niitähän voi kääriä :) Hihojen leveyttä säännöstelin lopussa ihan ompelukoneella. Kaula-aukko ei ole ihan tyypillinen villapuserolle, mutta se istuu kuitenkin ihan hyvin.

 

Lämmin se on, ja tytär tykkää! Mitä muuta voi äiti toivoa?

 

 

Mitähän sitten alkais?

Villapuserot ovat pian tarpeen. Viikko sitten oli tuulinen ja kylmä ilma, ja sain ihailla luonnon ihmeitä mökkirannassa. Tulisi vain se oikea talvi pian.

Järvet ovat vielä ilman jääpeitettä.  Jotenkin on jo tottunut siihen, että myös näillä korkeuksilla marraskuut ovat pimeitä ja märkiä. Joskus on sentään auringonvaloa.

Elukkarintamalla Jaakko alkaa jo olla kunnossa. Karvakamut ovat ystävystyneet lisää, mutta koira on koira ja kissat ovat kissoja.

Takkatuli saa ihmeitä aikaan. Sina ei välitä lämmöstä niin kuin kissat, mutta kostean ulkolenkin jälkeen rahilla on mukava maata - kun ei pääse sohvalle.

Sina on huomannut, että kissojen rahi on kiva paikka. Tähän on vähän aseteltu kamuja, mutta kyllä ne siihen jäivät. Vähäksi aikaa.

Leo on itsevarmin.

Leon häntä elää ihan omaa elämäänsä. Leo ei ehkä olen ihan varmimmillaan, mutta se kuitenkin haluaa olla tulen edessä, vaikka tuo koiruus vähän häiritseekin. Koirakin haluaa olla, ja... no, onko se kuitenkin pusu?
 

Kuurilla taas

Ja Jaakko. Viime viikonloppuna lauantai-illalla huomasin, että Jaakon suusta tippui sylkeä. Yöllä heräsin, kun Jaakko pyrki kainaloon. Otin sen, mutta hetken kuluttua huomasin, että Jaakon suusta tippui niin paljon vettä ja sylkeä, että se kasteli lakanaa. Voi näitä yöhetkiä.

Aamulla soitin päivystykseen ja sain ohjeeksi tilata ajan seuraavalle päivälle, maanantaille. Nutrigeeliä vaan kehiin. Onneksi Jaakko kuitenkin joi koko ajan paljon vettä, sillä välillä suusta tippui vettä kuin vesihanasta: tip tip. Kissanpesät olivat märkiä, lattiallekin tippui. Arvelin suu- tai hammasvaivoja.

Maanantaille saimme ajan. Aivan, suussa oli tulehdusta. Ell katsoi Jaakon hampaat ja totesi eroosiota hampaissa, lähes joka hampaassa. Hammaskiveä ei ollut, joten tulehdus ei johtunut siitä. Ell selitti, etä kyse on sairaudesta. Se on aika yleinen eikä sille oikein ole mitään tehtävissä. Vaihdoimme kuitenkin ruokaa ennaltaehkäisevään suuntaan. Kyse on hammassyöpymistä eli FORLista. Linkissä on hyvää tietoa. Ab-kuuri 2 viikkoa. Kipulääkettä tarpeeseen tulevaisuuttakin varten. Voi olla, että ainakin yksi hammas joudutaan poistamaan piankin, sillä se heilui jo. Tulevaisuudessa sitten raksunsyöjäkutvonen saa tottua pehmeään ruokaan...?

Ja välissä oli Leollakin jokin häiriö: sunnuntainvastaisena yönä samassa kainalossa nukkui kolme kollia: yksi paleleva, yksi kuolaava ja yksi muuten vain outo.

Onneksi kipu loppui kuitenkin pian, ja Jaakko syö jo hyvin. Eikä kuolaa enää.

Haukotuttaa. Makeasti. Väsyttää noi kuurit.

Ja vielä!

Kun kerran aloitettiin, niin jatketaanpa. Pimeyttä riittää ja väsymystä sen tien myös.

Vai nauretaanko tässä kissan sydämen pohjasta koiralle? Kun se hölömö ei pääse edes pöydälle?

Hahaa, sellainen hölömöläinen se kikkarakasa!

Mutta pääsee se sohvalle, jos vain olisi lupa.

Eikö? Eikö tosiaan? Mutta oonhan mä ollut sylissäkin sohvalla? Voisitko kääntää selkäsi?

Joskus on mukava kaapata koira kainaloon ja lähteä untenmaille. Rauhoittaa kummasti pentua, ja on se tosiaan itsellekin aika mukavaa ja lämmintä.

Postissa tuli Juju-kerhosta sukkakirja. Lisää sukkia luvassa!

Vaikuttaa pätevältä. Kantapääratkaisut ovat kyllä vähän kummallisia.

Ja sitten iso neule:

Neidille valmistuu villapaita neidin ohjeiden mukaan. On purettu pari kertaa, huoh. Nyt tehdään hihoja kaksi kerralla pitkällä pyöröllä. Josko tuo pian valmistuisi... Novitan Kaiku on riittoisa ja pehmeä lanka, mutta vieläkin pelkään tuota nyppyyntymistä.

JaakkoVaakko, kyllä me susta tykätään, vaikka sulla ei olisi yhtään hammasta suussa. Tuu kuntoon.