lauantai 28. syyskuuta 2013

Syyspöllöilyä

Se on syksy nyt! Eikö?


Viikko sitten käytiin ensimmäisen kerran suppiksessa, ja vähän löytyikin. Perinteisesti laitan suppikset kuivumaan uunin päälle pellille. Kun Karrkki alkaa leikkiä kilistellä kuivia sieniä, ne ovat valmiit.

Neulominen aloitettu! Kolmanneksi valmistuivat Give a hoot -lapaset. Siis pöllölapaset. Etsin langaksi venäläistä villalankaa ja neulepenaalista kolmosen puikot.


Mulle koko oli just, mutta ehkä pari kerrosta olisi voinut neuloa ennen kärkikavennuksia. Malli on kuitenkin helppo, sopii monelle langalle. Näitä voisi tehdä lisää.

Nappeja en ole vielä löytänyt silmiksi. Voisihan ne varmaan myös ommella langasta...


Huhuu!

Lapasia on sitten mukava neuloa.

Peukalo tässä mallissa on lähinnä kai intialainen malli, mutta tehtiin vähän eri tavalla, mihin olen tottunut. Voi, kuinka tuota peukaloakin oli mukava tehdä! Se vain jotenkin tulee itsestään tässä mallissa.


Toiseksi tein Nutkin-sukat. Tai eivät ne ihan samanlaiset ole, koska en tehnyt jalkapöydän päälle pitsiosiota. Olen näitä tehnyt ennenkin, juu. Tämä on sellainen istun sohvalla ja katson telkkaria - malli.


Talvi saa tulla, sukkailukausi on alkanut.


Sinakin tykkää sukista, varsinkin jos saa varastaa ne kuivaustelineeltä. Tykkää ihan liian paljon.

Ja ensimmäisenä tein vanhoihin sukkiin uudet terät.


Pitkään mietin, uskallanko aloittaa neulomista selkävaivojen vuoksi, ja päätin aloittaa pienestä. Mökiltä löytyi kauan kauan sitten tehdyt sukat, joiden teräosa oli varmaan suurin piirtein joutunut Sinan suihin. Purin rikkinäiset terät pois ja jatkoin sukkia vanhalla Nalle-langalla.

Se oli hyvä työ. Vanhasta lähes uutta.


Kollipojat voivat hyvin, Sinan kanssa on aloitettu agility. Elukoiden yhteiselo on edennyt sille asteelle, josta aina haaveilin. Jos ne nyt eivät aina parhaita ystäviä olekaan, niin kyllä ne toisiaan sietävät ja antavat tilaa. Ja kaikki tulevat huomioiduiksi.



Jaakko on ollut se hankalin tapaus. Sillä on ollut tapana lähestyä koiraa ja näykkäistä tai raapaista toista kuonosta. Sitten tietenkin se luikkii pakoon. Koira on toisaalta oppinut, ettei Jaakkoon voi luottaa, mikä on varmasti estänyt turhia yhteenottoja.

Eilen oltiin jo tälleen.
Voi että mä tykkäsin.



Takan edessä ei varmaan viitsi turhista tapella. Kaikki sopivat pallille.



Hyvää syyskuun loppua! Meijän Jaakko se täyttää ihan kohta viisi (5!) vuotta.

7 kommenttia:

  1. Ihanaa, suppiksia! Me ei olla etsinnöistä huolimatta onnistuttu löytään täältä :/ Tarvis varmaan tuollasen sienikoiran :D Kauniisti ovat jo lähekkäin. Meillä kävi tänään taas kaveri espanjan vesikoiransa kanssa ja ei, ei niistä vain tule kavereita. Elli komensi ja Konsta oli piilossa. Kauniit sukat oli mökin kätköistä löytynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Sina metsässä sienistä välitä, vaikka kotona niitä etsiikin - kuivattuja suppiksia. Metässä mennään eestaas ja nautitaan. :)

      Kyllä siinä aikaa menee, että kavereita tulee elukoista, mutta ajallaan. Kun on tutustuttu kunnolla ja oma paikka löydetty

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Käyttöön menevät, sillä ovat aika lämpimät!

      Poista
  3. Teilläpäs onkin kätevä ilmoitusjärjestelmä suppiksien kuivatuksessa ;)

    Ja voi ihana Jaakko ♥ Hienoa että perheessä vallitsee rauha ja hyvä tahto! Ei sitä parhaita kavereita tarvitse olla, kunhan ei nahinoita tule. Ja onhan Sinalla Karrkki bestiksenä ja Leo ja Jaakko sitten toisena parina. Jokaisella on joku, jonka kainalossa on mukava lepäillä! Oikein hyvin järjestynyt lauma!

    Mukavaa ja rauhallista viikonloppua teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sehän jäi sanomatta, että mahtavat pöllölapaset! Ja sukatkin ovat kauniita ja varmasti tarpeeseen ;)

      Poista
    2. Kiitos, oikein hyvää viikonloppua teillekin!

      Kyllä nyt alkaa tuntua, että kaikki saavat osansa. Kaikille riittää huomiota, kun pentukoira ei enää vaadi kokoaikaista seuraamista. Kissojen kanssa voi leikkiä, niitä saa huomioida ilman, että iso kuono on vieressä. Ja Jaketsevaketsu tulee aamiaisella taas syliin! Niih...<3

      Poista