sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Hrr... tammikuu

Meillä on kylmä. Aamulla oli -25 ja pian on varmaan taas jäätävää. Ei vielä tammikuussa aurinko pääse lämmittämään, vaikka kaunista onkin.

Onko se tulessa tuo mehtä?



Ulos tietenkin koiran kanssa! Lehdenhakumatkalla aamulla nähtiin jo kolmejalkainen koira, jota piti vielä eteisessäkin lämmitellä. Tästä viisastuneena:


Takki päälle ja töppöset jalkaan koirallekin. Ehkä takki villaiselle lagotolle on liikaa, mutta tuskin siitä haittaakaan on, koska koiruli itse ei vaatteita vastaan elämöi.

Mulla on ihan hyvä olla! Tehdään vaan se pitkä lenkki, lampi ympäri, jooko?


 Joo.

Meillä on sattunut kollikoirarintamalla outojakin. Eräänä iltana mentiin nukkumaan, koira lattialle pedilleen ja me omaan sänkyymme, ja odottelin kissoja jalkoihini. Sieltä tulikin Karrkki ensiksi, niin kuin aina, ja alkoi vimmatun peittelemisen. Kissanomistajat tuntevat tämän käytöksen. Ja tuli Jaakko jatkamaan sitä. Sängyssä oksennus? Pissiä? Ei tuntunut peitto märältä, joten haistelemaan vaan.
Pissiä. Joku kutale oli pissinyt minun peitolleni!

Eiku vaihtamaan. Meillä ei oikeastaan koskaan mikään kolli ole tahallaan pissinyt vääriin paikkoihin: jos on ollut sairas tai puolitiedoton rauhoituksen jälkeen, niin ehkä silloin, mutta sehän on ihan eri asia.  Koira ihan pienenä. Mutta nyt? Protestia? Mihin? Kuka? Meillä ei ole oltu sairaitakaan.

En tiedä. Yksi epäilys oli koira (voisiko se olla mustasukkainen, koska kissat nukkuvat jaloissani? Toisaalta sille on ihan liian kuumakin nukkua sängyssä) tai Jaakko (sillähän on sitä pissivaivaa joskus ollut... ja yhtenä aamuna se säikähti sänkyyn herättämään hypännyttä koiraa...) Mutta jos tästä nyt vaiva tulee?! Feliway, Feliway, huoh.
Seuraamme asiaa.

Mä olen ehkä herkkis, mut en mä tahallani kuitenkaan.

Jaakko-pieni, et se varmaan ollut sinä. Jaakolla muuten nenä erittää tummaa töhnää, jota välillä saa poistella. Ei sillä nuha ole, vaikka vähän siltä tuossa näyttääkin.

En muuten ollut minäkään. Ehkä joku tonttu taas?

Ei tässä ketään syytellä. Ja vettähän riittää, sanoi se Pussisen akka. Kummallista vaan.

Ehkä hiekkis oli likainen? Mehän ei käydä likaisessa veskissä.

Voipi olla. Mutta ei ennen kyllä sänkyyn silti... ja siihen, missä itse nukutte vielä.

******

Pakkaspäivän ja auringon iloksi stalkkasin kissoja uunin päällä. Mitä me siellä tekevät?

Jaakko köllii. Sitä saa välillä työntää uunin reunan luota kauemmas, ettei se vaan tippuisi. Oi, kaakeli on sitten lämmin mahaa vasten!



Karrkki oli pesulla.



Leo Leijona, vahtikissa. Näkee ja kuulee kaiken.



Neulomisrintamalla kaivauduin taas vanhojen lankojen kimppuun kuin odottaen, että ne kertoisivat, mitä tekisi mieli tehdä. Löytyi turkoosia viisi kerää. Novitan lankaa, ostettu silloin, kun kaikkialla oli turkoosia.

No tykkään minä turkoosista.


Jossain ohjeessa tämä oli tunturineulosta. Helppoa kuitenkin, telkkaritekele. Tarkoitus olisi tehdä liehuketakki (edellisessä Modassa oli punaisena).


Karrkki, jätäpä vaijeri rauhaan!

15 kommenttia:

  1. Wau mitä KISSAKUVIA! On kyllä persoonia kaikki teän elukat :)) Joo-o, eipä noista ilmeistä kyllä syyllistä nyt löydy..hmm. :))
    Mekinpä mentiin tänään kävelemällä koiravierasta vastaan (samojedi, tarkeni ihan semmosenaan :). Kyllä kannatti, luonto oli upee, satoi tähtipölyä! Aurinkoa vasten kimalteli jotain kevyttä untuvaa ilmassa, oih ihmeellistä.

    VastaaPoista
  2. Juu, monet kauniit ilmat jäisi kokematta, jos ei olisi pakko lähteä. Itsekin alkaa olla jo ulkoiluriippuvainen :) tänäänkin klo 8.30 ja auringonnousu, pakkanen, narskuva lumi ja kylmyys nenänpäässä. Hulluhan sitä on ;)

    VastaaPoista
  3. Voi eii, toivottavasti salaperäinen pissailija selviää, tai jos ei niin toivotaan että oli yksittäinen kerta eikä kenelläkään ole pissivaivoja :) Oi kauniit kisukuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se oli yksi kerta, säikähdys tms. Vessapaperitonttu oli Jaakko ja voisi tietenkin, mutta... Ei nuo kyllä sairaalta vaikuta (ja pissisairaudet kyllä huomaa).
      Hyvää tulevaa viikkoa!

      Poista
  4. No mutta! Tullut vesi pesään jollakin... Meillä ei niin ole käynyt koskaan, mutta joskus on käynyt niin, että Figon pylly on ollut märkä Todella Suuren Pissin jäljiltä, ja sitten on pitänyt peitellä sitä kohtaa mihin toilettikäynnin jälkeen istahdettiin. Toivottavasti ei ole pissivaivoja teillä, eikä tällainen toistu!

    Mutta voi tuota Jaakkoa, se sitten hurmaa joka kerta ♥ Pisamainen kuono ja tuo katse ja kaikki!

    Mukavaa alkavaa viikkoa teille! Onneksi Sina ei moiti vaatteita, niitä vissiin vielä jonkin aikaa tarvitaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Märkä takapuoli -ongelma tunnetaan täälläkin ;) Tää ei ollut sitä, mutta onneksi pisu ei ole uusiutunutkaan. Yksi juttu on koira: jotkuthan ilopissaavat ja mietinkin, onko aamulla lirahtanut, kun koira innoissaan hyppää sänkyyn huomattuaan meidän heränneen? Silloin on riemu ylimmillään...

      Poista
    2. Ihan mahdollinen teoria tuo ilo! Ehkä jopa todennäköisin, kun kolleilla ei ole mitään erikoista vaivaa tai muuta. Ja ei nuo kollit nyt ihan siltä näytä, että protestoidakaan pitäisi! Leppoisia poikia ovat. Mutta oli sitä tai tätä, niin toivottavasti ei uusiudu!

      Poista
  5. Kauniita kissakuvia ja Karkki on notkea, komea Kissa Nuorukainen! Ikävä tuollainen pissalissa. Näin pakkasaikaan meidän kissat eivät halua käydä ulkona ja hiekka-astioilla on tungosta vaikka astiat tyhjennetään aamuin illoin. Ainakin vanha Herra vähentää juomistaan, jotta ei tarvitisisi käydä asioilla ja sitten vaarana on pissatulehdu ja pissavahingon vaara on suuri. Mamman sängyllekin on tirahtanut joskus. Asenteesi "Ja vettähän riittää, sanoi se Pussisen akka." on upea, tuostapa otan oppia! Toivottavasti teillä pissalissa oli tässä. Kuulasta pakkasviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Voi, juomisen vähentäminenkään ei ole kivaa. Joskus voi hiekkis olla vähän epäsiisti , jos Karrkki on käynyt seisontapissillä :(

    Pussisen akasta en ota kunniaa ;) Alkuperäinen lausahdus "maailmassa on enemmän vettä kuin paskaa, sanoi Pussisen akka" on peräisin Haanpään jutuista. Loistava muistutus minustakin :)

    Pakkasviikkoa sinnekin! Kohta helepottaa!

    VastaaPoista
  7. Voi Jaakko, nassusta jo näkee kaverin herkän luonnon. Meillä joskus Ellillä pääsi alle kun säikähti joten eihän sitä tiedä vaikka jotain sellasta olisi käynyt... Yleensä jos protestiksi jotain tehdään niin se on kakat sängyssä, kiitos Konstan meidän kakkakeisarin. Silloin vaan tietää jätkän jostain mielensä pahoittaneen ja hetken päästä ollaan taas niin kuin ei mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaakko on herkkis, sillä on tyttöäänikin, sellainen ohut ja huilumainen. Karrkilla on kunnon simskumääkäisy.

      Kakittu ei vielä ole, kopkop. Se taitaa olla Konstan keino selvittää mielipide ;) Jännä tapa muutenkin, en ole ennen ajatellutkaan, että noinkin voisi olla.

      Poista
  8. Ompa hyvä kun Sina hyväksyy nuo tossut, koirathan menettävät lämpöä aika paljon suurten lihasten, kielen ja tassujen kautta. Eilen tuli nähtyä toyvillakoira jolla oli takki muttei tossuja ja kylläpäs oli korkeaa se kävely, koiratonkin näki että kylmä on.

    Tuo Karrkin pesytymiskuva on upea, seesteinen. Ja mikä kaula, wau!

    VastaaPoista
  9. Juu, tossut pitää olla. Lagotoilla on kuitenkin aika villava karva (tää on ainakin lammas, ihan mahdotonta ton alusvillan kanssa) mutta heti näkee, jos tassuilla on kylmä: se katsoo ja nostaa tassuja, kuin niihin sattuisi. Varmaan sattuukin. Mäkin ymmärsin ;) takin se mielellään ravistelisi pois, mutta tossuista ei ole haittaa edes riehuessa. Ja hienosti antaa laittaa.

    VastaaPoista