perjantai 29. elokuuta 2014

Kissasukat ja pyörylöitä

Vielä on lankaa jäljellä! Kainuun Lumon lankoja nääs (ja näiden jälkeenkin on.. oho. Taisi tulla tänään lisääkin!)

Sukat. Niitähän tarvitaan ja niitä on mukava tehdä. Idean ja lähtökohdan sain näihin mistäs muusta kuin FB:n kautta. Kissakas-sivusto ohjasi kissasukkien ohjesivulle.


Ensin innostuin Viirukissan väkerryksiä -blogin kissasukkien ohjeesta. Ihanat sukat siellä! Värikkäät ja hauskat! Kun rupesin niitä toteuttamaan tylsästi harmaasta ja valkoisesta, huomasin, ettei ihan toimi minun langallani tai tavallani tehdä. Ajattelin nimittäin tehdä vain yhden kissarivin sukan varteen, mutta voi!, kissat olivatkin väärinpäin.


Kaiken lisäksi kissojen yllä oleva joka toinen harmaa -kerros sai kissat näyttämään poroilta (sanoi siippa). (Kuvan rivistössä kissat ovat oikeinpäin ja kissojen ala- ja yläpuolella on muutama harmaa rivi ylimääräisenä - toista sukkaa ei purettu eikä kuvattu).

No, sitten tehdään kääntövarsisukat. Juu. Ovat kissat sitten oikeinpäin.

Yksi kissarivistö piti vielä saada jalkaterään, ja siinäpä se. Tämän mallin alkuperää en enää muista, olisinko Ravelrysta joskus tulostanut kissamotiiveja. Nämä kissat saavat rauhassa tuijotella kantajaansa silmiin saakka.


Tuli harmaat, lämpimät ja kissamaiset talvisukat.


Näitä sukkia ei sitten jätetä lattialle, sillä sekä koira että kissat ovat niistä ERITTÄIN kiinnostuneita. Taitaa vielä se lampaan tuoksu tulla läpi.

Sitten on ollut projektia projektin perään, sellaisia pieniä kuten rahin päällinen virkkaamalla ja pari huivialoitusta.

Kuuman kesän hauskin työ oli varmastikin vanhojen t-paitojen tuhoaminen leikkaamalla ne suikaleiksi. Mökin kuistilla työ sujui ja virkkaaminenkin oli taas hauskaa. Mutta kesken jäi se matto: ei viitsi sisällä leikata, vaikka t-paitojakin kyllä vielä olisi. Kierrätystä parhaimmillaan.


Sun mattos lainehtii, kuule. Ootko lisäillyt vähä liikaa?

No oon. Jospa se sitten ensi kesänä korjaantuisi. Kyllä se mökille jonnekin kelpaa. Huussiin?

Mikäs se tämä sitten on? Karrkin takapuoli ja aloitus. Eii, ei ole huivi. Eikä ole pöytäliina. Luulisin. Lankana on vironvillaa mustasininen kerä ja malli on Oma koppa -kirjasta. En ole vielä ihan varma, onnistuuko tämä tai onko malli minulle liian pitsinen. Vähän olen varioinut ja aionkin vielä varioida, mutta jotain siitä kyllä pitäisi tulla.




Meidän Jaakko taitaa olla salaa rakastunut koiraan.


No en ole. Muuten vaan tulen aina syliin, kun koira on rapsutettavana. Sen kuono haisee hassulle. Mitä se oikein siellä metsässä syö? Ja sitä paitsi sen silmät välkkyvät kummallisesti, kun työnnän kuononi sen kirsun ja silmien lähelle. Enkä pelkää yhtään! Sitä paitsi se pitää pitää kissannuhteessa.

Hehe. Salarakas.

Joko on marjat poimittu? Omenat keitetty hilloksi? Sieniä kerätty? Pian pitäisi alkaa täälläkin omenahommiin.

Meidän ikioma kunnon sato, ensimmäinen! Oooh...

 

18 kommenttia:

  1. Onpas herkullisen näköinen sato! Kyllä kelpaa syödä, leipoa, hillota ja mitä nyt kukin haluaa! Ja sukat on oikein hauskat ja varmasti myös lämpimät 🐱

    Entäs Jaakko! Salarakastunut Jaakko 😻 Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta ehtiihän tuota myöhemminkin. Totta kyllä, että koiruus täytyy pitää kissannuhteessa. Kiltitkin koiruudet. Ja Jaakon nuhde on varmasti aika lempeää 🐾 🐾

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen hillosatsi keitetty! 🍎🍏

      Jaakko on kyllä kaikista salakavalin. Se harrastaa mm. koiran sohimista tuolilta ja korvista näykkimistä. Saa Sina olla varuillaan. Kuitenkin Jaakko tunkee itsensä aina koiran lähistölle. Ei ole kovin lempeä hallitsija - joskus tuntuu, että se tahallaan tulee koiran viereen ja nauttii koiran epävarmuudesta 🐶

      Poista
    2. Jos Jaakko on mustasukkainen, ja siksi tulee syliin kun koiraa rapsutetaan? (Voihan sekin kyllä olla salarakkauteen liittyvää...) Tai jotenkin huomionhakuinen?

      Tuohon alempaan kommenttiin liittyen, kyllä nyt jo villasukkakauden avaus voi olla! Ihan hyvinkin! Mökkikausikin loppui, eikös se tarkoita että on syksy, ja pitää pukea lämpimämpää päälle ;)

      Poista
    3. Jaakko tekee tosiaan nyt enemmän itseään tykö mitä ennen koiran tuloa. Se ei koskaan ole ollut varsinainen sylikissa, mutta nyt se istuu miehenkin sylissä. On nähty nukkumassa koiran vieressäkin (koira tosi hämmentyneenä...). Luulen, että Jaakko tosiaan tykkää koirasta mutta on itsekin vähän epävarma ja varuillaan. Muutama vuosi ja ovat parhaat
      nukkukaverit :) Toivottavasti!

      Poista
    4. Uskon minäkin, että Sina vielä tottuu Jaakon lähentelyihin. Ei sitä pienten kissojen heti auta ruveta koirien kaveriksi, pitää ensin vähän harkita :) Varmasti aikanaan ovat ihan sujuvasti samassa petissä!

      Kolleille ja Sinalle rapsutuksia 😻

      Poista
  2. No niinpä on todentotta kissasukat! Ja ooh, miten komeet omenat. Meillä kans sato kasvaa vuosi vuodelta. Ensin oli kaks, sitten viis, nyt ehkä jo 50.. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kesä ollut. Ihan tällaista satoa en odottanut - nyt saa mummokin osansa. Kun vain kestäisi tuo puu...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Ovat jo jaloissa (eikö sitä voi aloittaa jo nyt villasukkakauden?! :)

      Poista
  4. Tosi kauniit sukat! Harmaa ja valkoinen toimii niin kissoissa kuin sukissa :-). Karrkin pepun alla on tietysti kissoille tarkoitettu lötköttelyalusta muotoutumassa - tuota kun virkkailee lisää, siinä on kissan ihana venytellä ja ottaa päivä/yötorkut.
    - Pipsun ja Miirun Pirjo -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa ja valkoinen ovat niin passelit värit ihan kaikkeen :)

      Ööö... Ei nyt ihan Karrkille mutta....hyvä arvaus! :D

      Poista
  5. Tietenkin on oltava kissasukat jos on noin upeat kissat. Ihanat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Oikein hyvää viikonloppua Sinulle! :)

      Poista
  6. Ah, niin ihanat kissamaiset sukat! Aina vaan hyviä neule ideoita toteutettavaksi (kun vaan kaiken kerkeis tehdä mitä haluais). Ja vanhat T-paidat ovat kyllä jalossa muodossa mattona. Omppuja on täälläkin tullut ensimmäistä kertaa meidän omenapuitten historiassa. Huomenna sitten sieneen! Mukavaa alkavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
  7. Hyvää alkavaa syyskuuta sinullekin!
    Sieneen pitäisi kyllä lähteä, mutta mun varma sienitunnistus yltää vain herkkutattiin, kantarelliin ja suppikseen. No karvarousku... Mutta kantarelleja oli työkaveri löytänyt 20 litraa (sieltä teiltä päin..)! Suppisaikaa nyt sitten odotellaan :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat IHANAT sukat, ja niin oli myös ne joista olit alunperin noihin inspiroitunut! Mun Tallinnan tuliaiskissavillasukat on kuluneet jo puhki, höööh... Pitänee hankkia joskus uudet :) Jaakko on hassu, en tiedä koska meille Elli alkaa tuntea samoja tuntemuksia pientä Kreetaa kohtaan, mutta salaa toivon, että päivisin siellä nukkuisivat vieretysten - salaa tietysti, niin ettei kukaan saa tietää.

    Meillä on omenat jo melkein yhdestä puusta loppu, on juotu itsetehtyä tuoremehua - herkullista! Osan laitoin sukulaisten matkaan viikonloppuna ja paluupostina saanen muutaman sosepurkin. Nams. Sienestystäkin yritettiin jo aloittaa, mutta nyt ei olla hetkeen ennätetty. Mustikoita sain pakkaseen enemmän kuin koskaan... eli ainakin yhden koneellisen :D Ei niitä ole ennen juurikaan tullut kerättyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa elämää alkavat metsän antimet kiinnostaa ;) itse olen jo niin tukevasti keski-ikäinen, että kaikki marjat sun muut kiinnostavat :) Mutta omppumehua! Sitä en ole kokeillut! :)

      Pitäisi saada/ kehitellä jokin simskumalli sukkiin.. Hm...

      Poista