sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Huovutetut tossut ja juu, kesken on vaikka mitä

Jossain, en edes muista missä, vastaan tuli yllättäen huovutetut tossut. Onneksi siellä jossain oli linkki ohjeeseen, eli Lankahelvetin tossuihin.  Ihana ohje! Ja tuosta ohjeesta on moneen.

Minulla on muutama kerä huopuvaa lankaa, ja niistä valitsin sinisen (lahjaksi menee). Valitettavasti keriä oli vain kaksi, joten piti tehdä vaikea päätös: millä mää nää käret teen?

Valkoista Huopasta löytyi onneksi vähän, ja sillä mentiin (mitä on, niin kuin aina).

Tässä tossut ennen pesukoneeseen menoa.

Kärjessä näkyy vähän ompeleita, sillä muovit on jo sisällä. Varren tein parista valkoisesta jämästä, siis kaksinkertaisena, jotta tulee tarpeeksi jämäkkä.

Jos pesukonetta ei olisi keksitty, se pitäisi heti keksiä!


No eipä haitannut, vaikka sininen lanka loppui kesken! Kyllä nämä näinkin menevät. Päälle ompelin pienen sydämen, ja hätäpäissäni jätin noi langanpätkät näkyviin. No....


Tosi kiva ja helppo ohje. Jos osaa tehdä sukat, osaa tehdä nämäkin. Näissä tossuissa ei lahjansaajan varpaita takuulla palele!

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat (huh) taas ovat tässä vaiheessa.


Uutena jouluyötä (violetti), koiraharrastusta, joululaulua, Aku Ankan arvonimigeneraattoria ja mitä lie. Olen ottanut vapauksia. Kantapään kohdalla ollaan (se tehdään jälkikäteen), joten nyt vain ylöspäin.

Näistä innostuneena aloitin toisetkin lahjasukat, joita teen salassa. Tyttärelle (ei se tätä blogia lue). Nekin aloitin kärjestä, mutta en ole ihan varma, millaisen kantapään tekisin. Toisaalta tuollainen jälkikäteen lisättävä on mukava, kun voi vain pojotella eteenpäin, toisaalta se oli vähän hassu.


Nämä ovat samasta langasta kuin Hennan sukat. Aika hauskat! Jotenkin näyttää, että tuo kuvio toistuu vähän eri lailla... silmukkamäärä, hm...

Tämä ei ole ollenkaan tapaistani! Nyt on vielä yksi neule kesken. Löysin Ravelrystä parikin mallia villatakkiin, joten aloitin.


Kainuun Lumon langoista pitäisi syntyä jonkinlainen ylhäältä alas -mallia oleva pitsinen (?) villis. Malli on tai ei ole x, joten se tästä tässä vaiheessa.

Kissoista ei oikein saa kuvia. Nukkuvat vain, ryökäleet. Valoakin on niin vähän. Koiraa ei viitsi pahemmin kuvata, koska sillä on housut. Ihan yllättäen. Ihan jo luulin, että se on niitä harvinaisia narttuja, joilla ei ole kuin kerran vuodessa housut. :P


Viikko vielä! Jospa lomalla olisi aikaa ja aurinkoa ottaa parempia kuvia...

8 kommenttia:

  1. Onpas hauskat tossut! Kyllä ei saajan varpaita palele! Ja mitä siihen tulee, että jos ei pesukonetta olisi keksitty, niin se pitäisi heti keksiä, juu, niin pitäisi. Huomasin taannoin, kun se oli rikki! Voi entisaikojen naisia!

    Hauskat nuo tiikerisukatkin! Valkoiset tiikerit onkin oikein komeita! Ehkä noissa lätäköityy värit toisella tavalla? Hyvät sukat ovat ne minunkin tiikerit kyllä, käyttöön tulivat!

    Olkaapa kollit ja Sina tarkkana kuitenkin! Ties vaikka tonttuja ilmestyisi uunin päällekin! Se on nyt viimeinen viikko on ennen joulua, toden totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesukoneen rikkimeneminen on kyllä pahin visio. En halua edes ajatella...

      Kiva, jos sukat ovat käytössä! Toivottavasti lanka kestää hyvin sen pesukoneen (eikä käy niin kuin tossuille... :)

      Poista
  2. Siis oikeasti. En voi uskoa, että nuo ovat samat sukat nyt tossuina! Ihmeellistä :)

    Tyttären sukan alut näyttävät hienoilta. Kuin tiikerijuovikas vinttikoira trai bokseri!

    Vielä yksi kokonainen viikko ja sitten kai saa jo vähän hidastaa tahtia... Olen tosin jättänyt ensi viikkoon vielä pari isompaa juttua töissä. Ehkäpä juuri siksi, että tulisi jotain tehtyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku hiljaa hidastetaan... Ihan parasta.

      Niin kyllä tuo huopumimen on outo juttu. Silloin kun on tarkoitus huopua. Kerran olen pessyt merinovillaisen puseron - no, se siitä sitten. 😜

      Poista
  3. Oletpas ollut tuottelias! Tuollaiset huovutetut tossut täytyy laittaa puikoille heti miten. Täällä voisi emäntä nukkua kissojen kanssa päivät pitkät,kun aurinkokin on kadonnut jonnekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne! Ehkä yritän pysytellä hereillä 😉 pienet päikkärit toki yritän viettää karvakasojen kanssa...

      Tossuja kyllä suosittelen. Kivanvärisiä saisi kun suunnittelisi. Jä lämpö, mmmmm

      Poista