sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ystävälle Kuun uni

Halusin tehdä ystävälle huivin, sellaisen ison ja lämpimän. Vaikka malleja on vaikka hurumycket maailmassa, niin jotenkin taas päädyin tähän Kuun uneen.
Sitä kun on niin mukava neuloa ja se on iso. Kiedottavan iso.

Langan ostin Tallinnasta, ihan taisipa olla Merekeskuksesta. Siellä yläkerrassa on nykyään myös lankaliike.


Väri on minusta kaunis. Aluksi neuloessani vierastin vähän tuota vihreää, mutta lopulta sekin näytti ihan mukavalta. Kuun uni -mallia versioin vähän, koska halusin käyttää koko vyyhdin juuri tähän huiviin. Silmukoita kyllä sitten loppuvaiheessa olikin aika paljon..


Tuulinen ja luminen kuvauspäivä. Malli on kyllä mukava!


Melkein täysikuu.

Eilisen ystävänpäivän kunniaksi sitten muutamia kissojen ystäväkuvia.

Näinhän meillä nukutaan. Se varmaan ei ole jäänyt kellekään epäselväksi.

Hups! Jaakko on putoamisvaarassa!


Miten se nyt noin...


Kissanpeti on Harun, mutta hyvissä käytössä se on yhä. Reunassa näkyy koiran hampaiden jälkiä. Sinasta on mukavaa heitellä tyhjää petiä ja leikkiä sillä. Niin, jos se ei ole itse siihen ahtautunut. Kyllä se siihen mahtuu (melkein).

Ystävänpäivävampyyri. Karrkin veljen perheessä on musta itämainen, jolla kulmurit näkyvät vielä vähän enemmän.



Aurinkoista helmikuun päivää! Joillakin alkaa jo talvilomat, mutta me vielä odotellaan. Sää tuntuu jo tosin lupaavalta...


Mä tykkään...


(Ihan lopuksi haluaisin jakaa linkin Ajatuksia kissojen markettiruuista -blogikirjoitukseen.Törmäsin tähän ihan sattumalta, ja jotenkin tässä on paljon mietittävää meille, jotka ainakin joskus ostamme ruoat kolleille ihan marketeista)

18 kommenttia:

  1. Kaunis huivi! Todellakin hyvän värinen! Eikä näköjään ole vielä tältä talvelta huivisäät ohi, meilläkin oli aamulla 15 astetta pakkasta!

    Ja kollit ♥ Älähän Jaakko-hassu putoa! Sopuisa lauma, vaikka Leo nyt näyttääkin juuri tuolla kerralla vähän jääneen ulkopuolelle. Tiedetään kyllä ettei se oikeasti ole ulkopuolinen ♥

    Ruokinta sitten. Siinä sitä onkin juttua jos mitä aina liikkeellä. Keskustelupalstoilla, joihin tuossa linkkaamassasi kirjoituksessakin viitataan, on kyllä välillä aikamoista kiihkoilua. Tuntuu joskus siltä, että herkästi tuijotetaan tuoteselosteita ja muita turhan paljon eikä niinkään katsota kissaa! Jos kissa on pirteä ja terve, niin mikäpä siinä on markettiruokia syödessä. Sitten tietysti pitää muuta ruokaa löytää, jos ruokinnasta johtuvia ongelmia tulee. Hyvähän ruoka-asioita miettiä on, mutta ei pidä stressiä ottaa! Ja kuten ihmistenkin dieeteissä, yksi tapa käy yhdelle ja toinen toiselle, eikä yhtä tietä onneen ei ole tässäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, samaa mieltä olen enkä jaksa oikein fanaattisesti (mihinkään) suhtautua. Mielenkiintoista tuossa oli ekologinen ja luonnonsuojelullinen aspekti - samoin kuin sokerit ja vilja. En haluaisi koiralle enkä kissoille syöttää jotain, joka tehdään jossain vaan, missä halvalla onnistuu (ja miten, millä ehdoilla vaan)...siis helliä ja ruokkia toista ja samaan aikaan sortaa toista...

      Poista
    2. Totta tuokin. Ei kyllä ole ihan helppoa löytää eettistä lihaa syötäväksi! Kun tunnettua on, että jopa kotimaisissa lihoissa on niiltä osin ongelmansa, monista muista paikoista puhumattakaan. Takavuosina jossain oli selvitetty teollisten kissanruokien lihan alkuperää ja eläinten elinoloja, ja melkoisen epäselvää oli niilläkin ruokavalmistajilla, jotka mainostavat itseään eettisillä arvoilla. Hitsi kun en nyt muista missä se juttu oli. Kerron jos muistan tai löydän :)

      Näin äkkiä ajattelisi, että riista, kotimainen hevosenliha ja jotkut kalat olisi ehkä lähinnä kunnollisia?

      Poista
    3. Niin, vaikeaa on eettisyyden kanssa ihmisille tarkoitetuissa lihoissakin...saati eläimille. 😔 Varmaan nuo mainitsemasi ovat ainoat, jos ei omista omaa lihatilaa ja vastaa/tiedä itse oloista ja laadusta. Pitää mennä sillä, mitä on, ja samalla yrittää edes pikkuriikkisen vaikuttaa osaltaan valintojensa kautta.

      Poista
  2. Kaunis tuli huivistasi - värit juuri sopivia kuun uneksintaan. Ja kisut edelleen komeita ja vielä komeampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kollit(kin) voivat ihan paksusti, nukkuvat aika runsaasti...

      Poista
  3. Ihanaa, tulppaaneja! Suosikkikukkiani. Jäi ne ystävänpäivänä saamatta vaikka kuinka vihjailin (sanoin suoraan että vielä ennätät ostamaan...). Ostan seuraavaksi siis itse. Ihanat pojat, Leo katsoo orientteja ihmeissään - miksi nukkua noin kun voi ottaa itselleen kunnolla tilaa :D Tuo markettiruokajuttu oli tosi hyvä! Aiemmin siihen kans törmäsin ja sieltähän saa markettiruokiin hyviä uusia vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus pitää vaan ostaa ne kukat itse... Meillä tuo mies ottaa itsekin mielellään kukkia vastaan, joten iloisia yllätyksiä on aika usein 😄

      Mutta Leo näyttää tosiaan myrtsiltä tuossa kuvassa...

      Poista
  4. Voi kun kaunis huivi <3
    Suloiset kulmurit! Meidän Vivillä kans näkyy, Minnillä ei ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on helppo ja kiva ohje :)

      Hassuja nuo kulmurit 😻

      Poista
  5. Tosi kiva väriyhdistelmä huivissa, tykkään!
    Ja ai että, vierihoito tekee hyvää :))
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saajakin taisi olla tyytyväinen 😊

      Vierihoito on parasta!

      Poista
  6. Oooh. Löytyipä täältä tutun näköinen upeaakin upeampi huivi. Olen samaa mieltä kanssasi, värit ovat upeat, kiitos! Kuvasi ovat todella ihania, pitääpä muistaa poiketa täällä. Hyvää lomaa, kesää kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt jo lopetellaan hirveässä räntäsateessa.. Mutta kiva jos tykkäsit huivista 💗

      Poista
  7. Miten noi huivien nimet onkin välillä osuvia. Tuo on ainakin just nappiin. Noissa langoissa myös noi värit menee aina jotenkin yksiin, vaikka kerällä joku näyttääkin ihan kummalliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei voi kerästä päätellä aina, miten värit menee. Tykkäsit turkoosista, mutta vastaan tullut vihreä kyllä mietitytti. Hyvä kokonaisuus kuitenkin, mietin ma.

      Poista