Raitavillatakki Niinniin

Nonniin! Tein sen. Se on valmis.

Lanka on Pirtin kehräämön kampalankaa, puikot 2,5 ja malli yhdistelty sieltä ja täältä. Silleen fiiliksellä neulottu. Päässä oli vahva mielikuva valmiista villatakista, hm. Ihan ei mielikuvan mukaista tullut, mutta tässä iässä osaa jo olla suurpiirteinen ja nähdä erilaisenkin mahdollisuudet.
Hups, onpas paita ryppyinen.

Raidoituksen tein tyttären ohjeiden mukaan - ja toki lankamääräkin piti ottaa huomioon. Ostin puolisen vuotta sitten kaksi tummanruskeaa, kaksi vaaleanruskeaa ja yhden valkoisen vyyhdin. Tummaa olisi voinut olla pikkuisen enemmän, mutta päätin, että en taas osta yhtä vyyhtiä, josta käytän vain osan.

Villis on tehty ylhäältä alas saumattomasti. Pääntiessä käytin February Lady Sweater -mallia ja sitten siitä neuloin alaspäin kädet ristissä ja toivon vire mielessä. Hihat nappasin pitkälle pyörölle molemmat yhtä aikaa, jotta tylsä toisto jäisi pois (ja lanka varmasti riittäisi - kaksi kerää).

Kyllä tätä pidän. Tykkään pitkistä villatakeista ja liehuttimista, joiden alle voi pukea vaikka sen ryppyisen paidan. Ja tuli tästä villiksestä vähän niukahko, mutta toisaalta eipäs sitten ole vaikeuksia pukea talvitakin alle. Kun napit laittaa kiinni, niin vähän kiristää :) (Olisi tuo tytär voinut kyllä kuvattavalle sanoa, että älä hei noita käsiäs noin levittele...) Tyttärelle tämä on liian iso, joten omaan käyttöön sitten.  Napit on vielä hakusessa; taidanpa vaihtaa nuo vielä toisiin.

 

Juu juu.
Ystävältä sain upean rintarenikan. Tämä ilahduttaa työpäiviäni kiinnitettynä veskaan. Sopii hyvin tähän villatakkifiilikseenkin.

 Lankaa oli todellakin juuri sopivasti, sillä nämä jäivät vain jäljelle:

Näistä voisi tehdä vielä jotain.. sukanvarret... ehkä...

 

Keskellä on koirulin lahjaksi saama vinkusika. Sinalle ei voi antaa pehmoleluja, sillä se suolistaa ne alta aikayksikön. Epäilin, että ei tuollainen silikonisika käsittelyä kestä, mutta yllättäen Sina tuntuu kanniskelen possukkaa todella varovasti. Ehkä se ei pidä muovin suutuntumasta? Varovasti nostaa korvasta tai ottaa kuin pennun suuhunsa. Ilmeisesti se pitää piilottaa seuraavan juoksun aikana, ties vaikka alkaisi pentunaan pitämään! Mutta voi sillä aika iloisesti leikkiäkin.

 

 

Täällä me uunin päällä makoillaan. Kinastellaan, jos jaksetaan. Yleensä ainakin kerran päivässä jaksetaan, mutta sitten ei taas jakseta. Koiraa ihmetellään.

 

Miten sä siihen tupsahdit?

 

 

 

Leo Leksa Leijona ei koirasta huolehdi. Aurinko + sohva= makoisat unet.

 

 

Sellaista se on

Niin hieno syksy. Lenkit koirulin kanssa ovat tänä syksynä onnistuneet lähes joka päivä ilman kummempia sadekamppeita.

Tänään kissat huomasivat ulkona jotain kummallista...

Näkee, kuka on kaikkein innoissaan. Suuri metsästäjä.

Tuulisessa säässä orava hankki talvipalttoolle paksuutta. Kurre-tv! Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että sekin vierailee lintujen ruokapaikalla, onpahan kissoille vaihtelua.

Orava pysyi ulkopuolella ja kissat sisäpuolella, niin kuin tarkoitus onkin. Ja sitten alkoi paistaa aurinko.

Iso leijona lepää.

 

Ihan kuin olisi ollut kevät.


Karrkki päivysti keittiössä..

Se odottaa raksuja (Ne ovat piilossa tuossa lipastossa. Jos ne laittaa ruokakaappiin, ovat kissat siellä heti, kun oven avaa. Lipaston vetolaatikoita ne eivät -vielä- osaa avata).

Ei, meillä ei kissat hypi edelleenkään pöydällä. Eikä varsinkaan silloin, kun ihmisten lautaset on katettu.

Olen aloittanut villatakin neulomisen Pirtin kehräämön kampalangasta. Lanka on ohutta, mielikuvat tulevasta tuotteesta erittäin positiivisia, mutta saa taas nähdä. Olen itse innoissani, kun uskaltauduin isompaan projektiin. Pienoinen pelko on, että mielikuvat ei tule vastaamaan valmista. Tätä tehdään ns. omasta päästä, tuosta vaan, vähän mallia sieltä ja täältä.

Sopiiko se edes valmiina päälle?!

Raidoitukseen kysyin tyttären mielipidettä. Neule etenee saumattomasti ylhäältä alas, ja kunnolla kokeilemaan sitä olen päässyt tuossa vyötävön kohdalla... Jospa tytär tykkäisi, mikäli ei minulle mahdukaan. Liike on pääasia, nimenomaan käsien liike neulepuikkojen varressa.

Ja Sina-pieni.

 Kikkurakarva. Kävimme lonkkakuvauksissa, ja alustavasti näyttää siltä, että neidillä on d-lonkat. Nyyh.

"Hyvästi agility, hyvästi pitkät lenkit, hyvästi pitkäikäinen koira", ajattelin ensin. Paljon olen saanut lohduttavia ja kannustavia sanoja ja sitä myöten myös ymmärtänyt, ettei se elämä nyt tähän lopu. Agilityäkin jatketaan koiran ehdoilla, koska se siitä niin tykkää ja koska se tekee meidän suhteellemme hyvää. Ei hypätä maksiesteitä, ei juosta A-estettä edestakaisin kuitenkaan. Ei tehdä pyörällä asfalttilenkkejä (ei olla tehty kyllä muutenkaan, Sina on nuori koira vielä). Mutta metsäretkiä jatketaan ja lihaskunto pidetään edelleenkin hyvänä. Ruokaan lisätään vähän lisäravinteita, ja aletaan käymään säännöllisesti muutaman kerran vuodessa koirahierojalla. Sina tykkäsi hieronnasta, ollaan jo muutama viikko sitten käyty.

Nih. Me ei anneta periksi. Koira pidetään kunnossa ja toivotaan, ettei nivelrikkoa tule. Sinasta voi tulla sitten ihan oikea sienikoira, jos kerran metsälenkit ovat toivottuja.

Se nenä.

Kaikkein tärkeintähän tässä on, että koira saisi elää tervettä ja kivutonta elämää. Niin kuin jokaisen elävän olennon oikeus on.

 

Nyt me kuitenkin ruvetaan ihan tosissaan laskemaan päiviä syyslomaan! Hyvää kylmenevää viikkoa!

Makeaa juhlaa, Karrkki!

Onnea Karrkki-poika, se on sitten syntymäpäivä!

Karrkki täyttää tänään kaksi vuotta.

Kovin rakas on tämä hulivili, josta tänään yritettiin ottaa paljon hyviä kuvia. No, kuvia saatiin, mutta suurin osa meni suoraan roskakoriin. Tämä vekkuli ei juuri hereillä paikoillaan pysy.

Miun poika. Hieno, hieno Karrkki, purrr...

Karrkin kanssa me heti tiedettiin, että kuulutaan yhteen. Meillä on sama merkkipäiväkin, synttärit ja nimmarit. Meille tämä poika oli tarkoitettu, vaikka vähän surullisissa merkeissä se meille otettiinkin. Olen sen verran kohtalonuskoinen, että oikeasti uskon, että näin piti käydäkin. Haru-eno varmaan hymyilee meille sieltä jostain  ja kehrää sekin.

Karrkki köpöttää. Karrkki kuuntelee.

Syntymäpäivänä tehdään ekstrapesut. Kieli! Turkki vähän hapsottaa, kun mamma nosti viltille ihan väkisellä. Muutoin Karrkilla ei koskaan turkki repsota, sillä Karrkilla on todella tiivis ja hieno turkki. Ja pitkä häntä.

Joskus mietimme, millaista olisi, jos kaikki meidän kissat olisivat Karrkin luonteisia. Pelkkä ajatus hihityttää. Ääntä, liikettä, riehuntaa olisi ainakin kymmenkertaisesti - tai satakertaisesti. Karrkki seuraa tekemisiä tarkemmin ja lähempää kuin koira. Toisaalta Karrkin rakkaus ja kiintymys ja läsnäolo on aivan ihmeellistä. Eikä se ole koskaan huonolla tuulella.

Mutta osaa Karkki levätäkin. Nukkua kainalossa peiton mutkassa. Omassa Haru-pedissään, jos koira ei ole sitä vallannut. Uunin päällä. Uunin vieressä kamujen kanssa.

Onnea Karrkille! Se on mun eka ja paras kissakamu! Meillä on sitä paitsi sama värityskin, joten me ollaan ihan samiksia.

Kiitokset Sailalle ihanasta Karrrrrrrkki-pojasta! Ja kovasti onnea velipoika Keksillekin!

Syyspöllöilyä

Se on syksy nyt! Eikö?

Viikko sitten käytiin ensimmäisen kerran suppiksessa, ja vähän löytyikin. Perinteisesti laitan suppikset kuivumaan uunin päälle pellille. Kun Karrkki alkaa leikkiä kilistellä kuivia sieniä, ne ovat valmiit.

Neulominen aloitettu! Kolmanneksi valmistuivat Give a hoot -lapaset. Siis pöllölapaset. Etsin langaksi venäläistä villalankaa ja neulepenaalista kolmosen puikot.

Mulle koko oli just, mutta ehkä pari kerrosta olisi voinut neuloa ennen kärkikavennuksia. Malli on kuitenkin helppo, sopii monelle langalle. Näitä voisi tehdä lisää.

Nappeja en ole vielä löytänyt silmiksi. Voisihan ne varmaan myös ommella langasta...


Huhuu!

Lapasia on sitten mukava neuloa.

Peukalo tässä mallissa on lähinnä kai intialainen malli, mutta tehtiin vähän eri tavalla, mihin olen tottunut. Voi, kuinka tuota peukaloakin oli mukava tehdä! Se vain jotenkin tulee itsestään tässä mallissa.

Toiseksi tein Nutkin-sukat. Tai eivät ne ihan samanlaiset ole, koska en tehnyt jalkapöydän päälle pitsiosiota. Olen näitä tehnyt ennenkin, juu. Tämä on sellainen istun sohvalla ja katson telkkaria - malli.

Talvi saa tulla, sukkailukausi on alkanut.

Sinakin tykkää sukista, varsinkin jos saa varastaa ne kuivaustelineeltä. Tykkää ihan liian paljon.

Ja ensimmäisenä tein vanhoihin sukkiin uudet terät.

Pitkään mietin, uskallanko aloittaa neulomista selkävaivojen vuoksi, ja päätin aloittaa pienestä. Mökiltä löytyi kauan kauan sitten tehdyt sukat, joiden teräosa oli varmaan suurin piirtein joutunut Sinan suihin. Purin rikkinäiset terät pois ja jatkoin sukkia vanhalla Nalle-langalla.

Se oli hyvä työ. Vanhasta lähes uutta.

Kollipojat voivat hyvin, Sinan kanssa on aloitettu agility. Elukoiden yhteiselo on edennyt sille asteelle, josta aina haaveilin. Jos ne nyt eivät aina parhaita ystäviä olekaan, niin kyllä ne toisiaan sietävät ja antavat tilaa. Ja kaikki tulevat huomioiduiksi.

Jaakko on ollut se hankalin tapaus. Sillä on ollut tapana lähestyä koiraa ja näykkäistä tai raapaista toista kuonosta. Sitten tietenkin se luikkii pakoon. Koira on toisaalta oppinut, ettei Jaakkoon voi luottaa, mikä on varmasti estänyt turhia yhteenottoja.

Eilen oltiin jo tälleen.
Voi että mä tykkäsin.

Takan edessä ei varmaan viitsi turhista tapella. Kaikki sopivat pallille.

Hyvää syyskuun loppua! Meijän Jaakko se täyttää ihan kohta viisi (5!) vuotta.

Se on sitten alkusyksy

Silloin alkaa minulle syksy, kun hirvikärpäsiä saa etsiä päästään mehtäretken jälkeen. Tänään sai. Ja löytyikin. Voi kurjuus! Voi inhojen inho!

Pitää varmaan ruveta miettimään uutta blogin nimeä: ei neuleita tässäkään postauksessa. Aikomuksia, toiveita ja tavoitteita kyllä on, mutta käytännössä vielä menee aikaa.

Haukotus! Kesä menee hyvällä vauhdilla päätökseensä!

Sinan kanssa olemme olleet parissa näyttelyssä, mutta ilman suurempaa sukseeta. Sina on saanut EH:ta: milloin koko (46 senttiä, narttujen ylärajoilla), milloin kulmaukset, milloin ei mitään, mihin tarttua. Viimeksi kuitenkin mainittiin, että erittäin lupaava nuori narttu. Tarvitsee aikaa. Sinan kehittymiseen on varmasti vaikuttanut myös pitkä saikkuni, kun mehtäjuoksut ja muut eivät ole olleet mahdollisia. Mutta kyllä mie noita arvosteluja ihmettelen. Siis kun ovat ristiriitaisia. Ja välillä ihan outoja (pitkä kuono? lyhyt selkä?). Toisaalta olen ihan noviisi koiramaailmassa, lagottomaailmassa ja koiranäyttelymaailmassa.

Kesän alussa Sina oli tällaisessa turkissa. Parka. Pallopää.

Turkki sillä on hyvä. Kiharat ovat suureksi osaksi sellaista ns. sormikiharaa, isoa.

Aika pieni koira siellä turkin alla kuitenkin piilee. Muutama viikko sitten otin sakset käteeni ja eiku hommiin. Ainakin viikon hommiin. Ja taas sakset käteen. Ja karsta. Ja sakset. Amatööri asialla.

Eihän minä ensikertalainen sitä saksilla ihan alas saanut, mutta lyhyemmäksi kuitenkin.

Sinalla ehti olla eka juoksukin, ja sen myötä se on selvästi rauhoittunut. Enää ei tarvitse liiemmälti vahtia, miten se kissojen kanssa seurustelee. Jätä-käskykin menee jo perille. Kissat ovat varmasti olleet vähän paitsiossa, mutta nyt nekin saavat taas ansaitsemaansa huomiota.

Karrkki on mun.

Juu juu, Karrkki on sun paras kaveri.

Valitan kuvien huonoa laatua. Oletteko huomanneet älykännyköiden myötä, että kamera unohtuu yhä useammin matkasta pois? Kuvat otetaan kännykällä. (Kissoja on muuten vaikea kuvata kännykällä.) Netissä ollaan kännykällä. Sähköposti, face, sää, Wilmat sun muut - kännykällä. Nopeasti ja usein. Monet blogit jää katsomatta ja kommentoimatta. Pitää varmaan palata vanhaan (tässäkin asiassa).

Piti tehdä viiksipostaus, mutta sitä varten pitää kyllä ladata kunnon kameran akku.

Nyt ei kyllä video toimi odotetusti...

Kesäkuulumisia

Ollaan oltu vähän hiljaisia. Onneksi Henna muistutti, että välillä voisi päivittääkin. Juu :) Meillä ei ole kyllä oikeastaan tapahtunut mitään.

Meillä on ollut tällaista:

On oltu mökillä koko sakilla ja mm. nukuttu hyvin.

Uintiyritysten jälkeen ja jatkuvan pihalla porhaltamisen seurauksena oli Sinan ihana nukahtaa takan ääreen. Karrkki teki tietenkin seuraa. Mökillä asuttiin sulassa sovussa, vaikka tilaa olikin vähemmän.

Nämä kaverukset nukkuvat usein yhdessä, jos koiralle ei tule liian kuuma. Se onkin nyt kesällä nukkunut mielellään ihan paljaalla lattialla. Tässä kuitenkin ollaan sohvalla.

Ihana, ihmisellekin rauha maassa. Stilleben.

Mökillä oli jos sun kaikenlaista ötökkää, myös sisällä, jos onni oli. Karrkki kyllä löysi nekin, joita ei ehkä ollut. Tässä on kuitenkin, tuo piste tuossa alakulmassa - ainakin Karrkki näki sen.

Juhannuksen jälkeenkin nautittiin ilta-auringosta. Kello 22:n jälkeen tytär luki vielä laiturilla. Nukkumaan? Eih, ei edes iltauninen Sina, joka yleensä samahtaa viimeistään klo 21.

Onko tässä Väinömäinen ja Aino, hihii..

JaketsuVaketsu on sopeutunut Sinaan, vaikka ei ihan lähempää tuttavuutta haluakaan tehdä.
Jaakko on ollut liian kauan kuumalla kuistilla, huom. korvat.

Leo on kesän mittaan vallannut isännän lukutuolin. Sen, jossa saa olla ihan rauhassa ja syventyä kirjaan.

Pari kertaa se on näykännyt, kun sitä on yritetty siirtää. Meidän Leo?! Ei sitä silleen saa...

Mun! Munmunmun!

Ei ole neulottu, ei. Eikä neulota vähään aikaan, kun ei istuta pitkiä aikoja. Voisiko makuultaan vaikka virkata? Ensimmäinen välilevy vihoittelee eikä anna istua laiskasti sohvalla tai yleensä missään.  Harmittelen, koska en pääse neulomaan, mutta toisaalta ei viitsi väkisin tehdä selälleen hallaa. Kyllä tää tästä vielä.

Ostin kuitenkin, höperö, langat villatakkiin, jonka pitäisi valmistua syksyllä. En ole siis aloittanutkaan vielä, ja itse asiassa toivoisin, että tytär tekisi värisuunnitelman ensin. (Tässä kuvassa värit ovat liian tummat.)

Ihania ruskeita sävyjä!

 

 



 Ja saatiin me pakettikin, Sailalta Yrttitarhasta!

Karrkin paketti tietenkin, mutta siitä oli kyllä iloa ihan kaikille. Kissat saivat leluja (kiitos, kelpasi kaikille mainiosti. Vihreä hiiri on jo tuhottu..;), koira aktivointinamu-ufon (kyllä on koiralla pinna kireellä, kun namit eivät ropisekaan lattialle), herkkuja molemmille lajeille (maistuu kaikille, ihan ahneuksiin saakka), ihmiselle aloe vera -rasvoja hoitamaan, kuvia, lehtiä ja mukava kirjekin oli kauniissa paketissa. Kyllä Saila meitä hyvin muisti! <3 Ihana Saila!

Tämä on Karrkin. Kyllä me tiedettiinkin jo, että se on speciaali kaunis ja fiksu ja ihmeellinen.

Koirulin kanssa mennään toiseen näyttelyyn viikonloppuna. Ensimmäisestä näyttelystään toukokuussa se sai EH:n. Tuomari kaipasi kulmauksia, mutta muuten arviointi oli ihan ok. Itse en voi sitä esittää (olisi muuten eka kerta koiran esittäminen, mutta onneksi se vähän siirtyy..huh huh), mutta onneksi on apuhenkilöitä.

Sinan turkki on muuttunut valtavasti vuodessa. Nykyään se on sellainen hunaja-harmaan-ruskea. Pikkuisen punertavaa on kuonon karvoissa. Pää alkaa olla oikeanmuotoinen pallo.

Pallopää itse.