Siskolle ranteiden lämmittimet

Oransseja Kainuun Lumon lankoja jäi vielä huivin ja villatakin jälkeenkin, joten ajattelin tehdä niistä jotain pientä lämmittämään siskon ranteita. Mallejahan on kämmekkäisiin vaikka kuinka, ja siskolle olisi kelvannut ihan perinteinen rannemalli, mutta mutta... niitä on tylsä tehdä. Toisaalta kämmekkäät ovat kuitenkin usein sormikkaat, joissa on lyhyet avoimet sormet.

Joskus aiemmin olen tehnyt lenkillisiä toiseen osoitteeseen. En ole ihan varma, miten ne käytössä toimivat, mutta ovathan ne vähän kauniimmat kuin pelkkä ranneke.

Hassultahan ne näyttävät, mutta istuvat oikeasti todella hyvin!

Resori on muunneltua joustinta ja kämmenosa helmineuletta. Silmukoita vähensin resorin jälkeen reippaasti, jotta lämmittimet menisivät kättä myöten.

Lenkki keskisormeen, ja varmasti pysyvät kädessä. Tosin jos tekee tiukat, pysyvät lämmittimet kädessä ilman lenkkiäkin. Kokeiltu on.

Suosittelen kokeilemaan, jos ranteisiin tarvitsee lämmikettä! Periaatteessa lämmitin on suora pötkylä, josta kavennetaan kahdelta puikolta nurjalla puolella haluttu määrä pois (neulotaan siis loput tasona). Sitten lenkki, itselle sopiva, ja se on siinä. Voihan näitä pitää vaikka ohuiden sormikkaiden päälläkin.

Sisko piti väristä ja toivon, että ne ajavat asiansa.

Näillä helteillä lämmittimet eivät taida vielä olla tarpeen kuitenkaan. :)

Kuumaa on ollut. Jotkut vain tarvitsevat vielä kuumempaa.
Voisitsä Leo tulla sieltä auringosta pois?
Aurinkokuningas.

Noup.

Leon suu on parantunut hyvin. Voi, kun tämä kuva olisi onnistunut ja tarkempi! Kollipoika ja yksi hammas.

Lämpöä olemme olleet paossa mökillä, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Tila on tietenkin pieni, joten varsinkin aamuisin on todellakin huomannut, että tilassa on kolme kissaa. Ja miksi niillä on aina nälkä? Miksi ne heräävät yhdessä auringon kanssa? Miksi niiden pitää öisin tunkea peiton alle, kun on muutenkin kuuma?

Päivisin ne lepäilivät. Yhdessä ihmislapsen kanssa päikkäreillä. (Kyllä, Karrkkikin on kopassa).

Leon lempipaikka on vanha keinutuoli. Palveluskunnan piti pitää huoli, että tuoli ei ole liian lähellä ikkunaa... Joku nimittäin kiikkui selkänojan päällä... Seurasimme jännittyneinä, lentääkö JakkoVakko tuolista, kun Leon painosta vaakatasossa oleva keinutuoli palautuu takaisin Leon hypätessä selkänojalta maahan. Ei Jakko lentänyt.

 

 

Onko ruskea väri helteellä jotenkin viileämpi?

Ukkosetonta loppukuuta ja elokuun alkua! Kollipojat eivät näistä näkymistä ja äänistä hätkähdä, mutta koiralla on vähän tukalampi olo...

 

Liftari & pihalla

Juu, Liftarihan se oli. Se huivi. Ohje on Ravelrystä, ja olenpa tainnut tehdä näitä aika monta. Mutta oikeasti ne ovat mukavia ja sopivia ja hauskoja pieniä lahjojakin.

Lankana tässä on Pirkanmaan sukkalanka, luulisin. Kaikki käytin eli sellainen yhden ison kerän projektihan tämä.

Hauskat kärjet. Huivi on ainaoikeinneulosta, joten sopii vaikka laiturille tai telkkarin ääreen.

Jaakko esittelee kokoa.

Ei taida olla Leo ihan sinun juttusi...

En tykkää. Liian lämmin.

Huivi on odottamassa joulua ja lahjoitusta. Mukavat värit minusta: turkoosia, vaaleansinistä ja vihreääkin pilkahdus.

Joku oli pihalla. Ihan pihalla. Ja haluaa sinne uudestaan.

Meillähän on kissoille verkotettu parveke, mutta onhan ulospääsy sentään ihan jotain muuta. Leo lähinnä matelee ulkona eikä sinne aktiivisesti pyri, Jaakko kyllä tutkii reippaana mutta tekee yllättäen sellaisia ihmeloikkia, että ulkoiluttajaa hirvittää. Karrkki olisi valmis maailmalle ainakin omasta mielestään.

Koirallahan oli todella hauskaa, kun se huomasi kaverinsa tulevan pihalle. Ensiksi... hmm... uskaltaakohan tätä edes laittaa... sanottakoon, että kielto tuli heti ja meni perille, mutta ei tässä oikeasti ollut mitään vaaratilannetta.

Koiramaisesti Sina nappasi Karrkin niskasta kiinni. Pelkäsikö se, että Karrkki karkaisi? Ei, tämä oli leikkiä.

No Karrkki ei ollut moksiskaan.

Mamma, saako se oikeasti olla pihalla?

Saa se.

Jippii! Nyt kaikki lelut, nyt me ruvetaan leikkimään! Kumman pallon otat?

Ei sitä taida kuule kiinnostaa.

Tuu nyt tänne, mä toin sulle parhaan pallonikin. Saat sen.

Mikä vika tässä muka on?! Kato, mahtava pesispallo!

Sina tosiaan toi Karrkille pallot ja teki parhaansa saadakseen Karrkista leikkikaverin. Eihän Karrkkia kiinnostanut, kun piti kaikki tutkia.

Mitä täällä on? Huhuu?

Ei kiinnosta orvokit, turha toivoa potrettia noiden kanssa. Mitä tuolla on?

Mitä täällä sitten on? Minne tästä pääsee?

Ai että tällainen kivi. Vettä? Tipuamme? Onpas kummallinen. Mutta mitä tuolla on?

Uskaltaisiko hypätä? Nääääiin!

Sinalla on pihalla normaalisti kaulapanta ja pitkä naru, joka ei ole kiinni missään - kaiken varalta. En usko, että se pihalta lähtisi (toki aina joku on pihalla yhtä aikaa), mutta jäniskanta ympäristössä on suuri ja piha on kahden tien risteyksessä. Pitkäkorvan perään se varmasti lähtisi ja samalla taitaisi lähteä kuulokin.

Karrkki on niin hyvä ulkoilutettava, että sen todellakin voisi viedä kävelylle vähän pihan ulkopuolellekin. Se ei kyyristele, se on helppo napata syliin ja kävelee reippaasti ja haluaa tutkia kaiken. Tulee ihan Haru-eno mieleen.... <3

Jaa-a. Nyt sitten Karrkki päivystää ovella ja määkii tosi kiukkuisesti, että ulos pitäisi päästä.
 

Pupsi-laukkunen

Kun on kesä, aurinko paistaa ja vihdoinkin pääsee ulos vähän vähemmillä vaatteilla. Otat koiran mukaan, siis mukaan kakkapussit, kännykkä, koiralle ehkä nameja. Mihin ne laitat? Onko taskuja? No ei ole. Ei ainakaan tarpeeksi isoja. Tämänikäinen täti ei kännykkäänsä rintsikoihin tunge (sinne pitäisi varmaan laittaa muukin omaisuus...) eikä isot laukut ole mukavia lenkillä.

Sitten kun on vielä tilannut kaverin kanssa netistä sellaisia, sellaisia... mitähän ne nyt onkaan? Sellaisia, joita oli ennen avainkukkarossa. Klik klak.

Pieni olkalaukku on tarpeen. Sellainen, joka laitetaan yli olan ja on kevyt metsäpolullakin.

Pupsi on laukun nimi, koska tämän koristenappi on kuulemma nimeltään Pupsi.

Ja ne klipsit ovat tällaisia:

Tilasin niitä kahta kokoa. Isompi sopii vaikkapa silmälasikotelolle, mutta tuosta pienemmästä en vielä tiedä. Pupsikin on laukussa jo kiinni. Mutta mitä nämä kliklakit oikein ovat nimeltään?

Halusin tehdä laukun langasta, mutta neulottu olisi vaatinut vuorin. Muistin, että koukkuamalla tulee aika mukavaa ja jämäkkää pintaa.

Koukkuaminen on hauskaa, aika nopeaakin, mutta vähän tarvitsevat kyllä sormet aikaa, jotta ne tottuvat uudenlaiseen otteeseen.

Tässä syntyy hihna.

Silmukat nostetaan koukulle ja sitten palataan takaisin. Kaksi kerrallaan.

Lankana käytin Inka Moonligtin sukkalankaa kaksinkertaisena. Pieneen laukkuun meni melkein koko kerä!

Aloitin myös ilmeisen ikuisuusprojektin eli virkatun peitteen. Ohjeesta minulla on vain monistepruju, joten ihan tarkkaa lähdettä en tiedä. Ohjeen nimi on kuitenkin Ruusuja ja kehäkukkia. Tarkoitus olisi tehdä jämälangoista niin iloinen kukkaketo, kuin vain langoista syntyy (kaikki käyttöön siis).

Näitä kukkasia oli aika hidasta tehdä. Ensimmäinen ruusu ylärivissä taitaa olla se kuuluisa opettelukappale...

Näiden varjopuoli on takapuoli.

Pääteltäviä lankoja, apua!

Muutakin on tehty, JakkoVakko paljastaa vähän. Tunnistettu?

Leo lähettää kaikille hammasongelmaisille kissoille terveisiä ja kertoo voivansa hyvin ja paksusti, hyvin paksusti myös.

No problem. Iso kolli osaa nyt irvistää hienosti.

Huivi Kainuun lumon langoista

Yhä jatkan Kainuun lumon langoilla. Villatakistani jäi värillisiä lankoja, ja niistä vähän niin kuin koeneuloin yhden mallin. Hyvin onnistui. Hyvä malli <3 Onkohan mallilla nimeä?

Malli on yksinkertainen ja kaunis kolmiohuivi. Huivi on lämmin, sillä onhan se suomenlampaan ja kainuunharmaksen villaa. Itse pidän kovasti väreistä (tässä kuvassa on aavistus kirkkautta liikaa) ja uskon, että huivin saajakin ilahtuu. :)

Hups! Onpas taas hienosti pingotettu ja kuvattu.

Voisin tehdä toisenkin. Malli on siitä mukava, että huivista voi tehdä niin pienen tai ison kuin itse tahtoo. Värejä voi vaihdella, voi tehdä kirjavaa tai täysin yksiväristä - aina näyttää hyvältä.

Tämän huivin koko on kietaise hartioille lämmittämään.

Meillä on loma! Kotiseudun kylmyys ei riittänyt, vaan suunnistimme ennen juhannusta Lappiin Ivaloon, Ukonjärvelle. Kaunispään kohdalla hyytyi hymy...

Vain väliaikaisesti tosin. Ohitimme lumialueen ja vajaan viikon loman ja leirin ajan Ivalossa oli kuin olikin mukava aurinkoinen sää. Me olimme peko-leirillä (pelastuskoiraleiri, jonka järjesti lagottoyhdistys).

Onnellinen koira, joka sai kokeilla hakua ja jälkeä. Valjaat ja liinan lainasimme ystävältä.

Tässä opetellaan jäljen alkeita. Meillä on menossa naksuttimen kanssa Merkkaa-käskyn oppiminen.

Jotenkin ne maisemat juuri Ivalon ja Inarin maisemissa ihastuttivat ja hengästyttivät. Sielunmaisema. Mehtä. Vaarat. Tänne oikeasti haluaisin.

Jos käy Ivalossa, niin kannattaa vierailla Sovintovaaralla. Sinne pääsee autolla, mutta suosittelen kävelemistä, vaikka pohkeet huutavat hallelujaa. Minä en varmastikaan autolla sinne edes uskaltaisi ajaa, sillä nousu on 20 %:a. Ja huomio: takaperin kävely ylöspäin säästää jalkoja alastuloa varten...

Inarinjärvi.

Mutta tätä ennen tapahtui kissa- ja koirataloudessa paljon.

Aloitetaan iloisesta asiasta.

Hahahaa! Mä sain sertin ja vsp:n! Mun ekat! Ja mikä parasta, mamma lupasi leikata jälkeen turkin sileeksi!

Ja sitten se surullinen asia, joka onneksi vaihtui iloksi ja terveydeksi.

Tuo ei ole mikään kaatunut muovilasi vaan happeahan siitä tulee. Leo on eläinten sairaalassa heräämössä Oulun Animagissa. Nih. Ja Leo on tässä kuvassa aika sekaisin ja hm, kipulääkehumalassa. Hyvin siellä kollipoikaa hoidettiin.

Leolla oli katkennut kulmuri, jonka paikallinen ell määräsi luultavammin poistettavaksi. Meillä se ei täällä onnistu, joten matkasimme Ouluun. Ja siellä oli hyvä lääkäri, ihan paras. Kulmuri poistettiin leikkauksessa.

Lääkärin mukaan kollipojan katu-uskottavuus kasvoi roimasti. Hän myös toivoi, että Leo antaisi hänelle anteeksi, millaisen olon hän täpläveikolle tuotti.

Täytyy sanoa, että luulin Leon suun olevan kipeämpi ja paranevan hitaasti. Hammas otettiin kokonaan pois (ydin oli näkyvissä ja hammas oli katkennut liuskottuen) ja ikenestä ommeltiin puuttuvan hampaan kohdalle läppä, joka kiinnitettiin sulavin tikein. Olen katsonut suuta, ja se näyttää hyvältä. Koska Leo pääsi mummolaan Lapin reissun ajaksi, se sai pitkäkestoisen ab-piikin ja kipulääkettä suoraan suoneen. Mukaan saatiin myös resepti uutta kipulääkesatsia varten, mutta sitä ei tarvittu: heti samasta illasta lähtien ruoka on maistunut eikä se ole vaikuttanut kipeältä.

Ja syö tosi hyvin nyt. Leo taisi tosin ottaa toipilasajastaan kaiken irti mummolassakin, hm... Painoksi saatiin 6,8 kiloa.

Iso ihana poika.
 

Kuu näkee unta

Minä tulen vähän jälkijunassa, mutta puikoilla on kuitenkin ollut ihana Kuun uni -huivi. Se on Villaviidakko-blogin ohje.

Huivi on sirpin mallinen, lyhennettyjä kerroksia sisältävä ja mallineuleeltaan mukavan helppo. Minulla on lankana vironvillaa: ostin aikoinani kassillisen sinimustia pampuloita tarkoituksenani tehdä niistä villatakki. No, villatakkia en vielä ole tehnyt ja uskalsin riskeerata ottamalla kassista yhden kerän.

Yksinkertaista pitsineuletta ja ainaoikeaa.

Minun makuuni huivi oli liian pieni. Kyllä se takin päällä ja kaulaan kietaistuna on ihan tarpeeksi iso ja muhkea, mutta usein teen todella isoja huiveja - sellaisia, jotka roikkuvat takapuolen alla, muutama taitaa roikkua ihan polvitaipeissakin. Tästä huivista en osaa sanoa, jääkö se vai lähteekö. Huivihylly näytti vähän täydeltä.

Kyllä tuosta langasta voisi villatakkiakin kokeilla...

Tässä välissä on valmistunut pari muutakin huivia. Toisen, työkaverille lahjaksi tehdyn, unohdin ihan kokonaan kuvata. (!) Toinen on vielä pingottamatta, mutta tässä on siitä esimakua.

JakkoVakko ja villan tuoksu.

Sain huivin valmiiksi, ja samalla Jaakko hyppäsi syliin. Se halusi selvästi kietoutua huiviini. Minulla on kohta bää bään tuoksuinen kissa!

Meillä on ollut synttäritkin tässä välissä. Sinuli täytti kaksi vuotta toukokuussa. Jo kaksi vuotta!

Harmaakuonoinen nuori tyttö. Eipä tästä väristä uskoisi, että koiruli oli ihan ruskea pentuna. Pienenpieni peukalonmittainen valkoinen täplä oli rinnassa...

Agilityä harrastamme yhä, mutta taidamme hiljalleen lopetella. Sina ei ole mikään hyppääjä, ja kokonsa puolesta se kuuluisi makseihin. Sanotaanko, että olemme saaneet harkoista sen, mitä haettiinkin: yhteisymmärrystä, keskenäistä luottamusta ja hauskuutta. Sina osaa kaikki esteet ja yleensä tekee, mitä pyydän. Meillä ei vain ole oikein vauhtia (mamman vika), joku (taas se sama mamma) sekoilee radassa ja ohjauksessa ja sitten tosiaankin maksien esteet ovat liian korkeat (molemmille varmaankin). Ensi viikolla kokeilemme tokoa ja pekoa.

Ja meidän Isomme sairastaa.

Voi ei. Muutama viikko sitten huomasin Leon suuhun kurkatessani, että toisesta yläkulmurista puuttui pala. Miten? Missä? Koska syöminen ja oleminen on ollut entisenlaista, en tosiaan osaa sanoa, mitä ja milloin on tapahtunut. Kävimme kuitenkin paikallisen eläinlääkärin juttusilla ja hän passitti meidät Ouluun asiantuntijoille. Voipi olla, että kulmuri joudutaan leikkaamaan kokonaan pois.

Huoh.

Karrkki näyttää, miten väsynyt Leo pian on. Toivottavasti kaikki menee hyvin.