perjantai 10. elokuuta 2012

Syksyllä

Loppukesällä se taas taas koittaa. Jos jaksaa, jos viitsii, jos on aihetta lähteä.

Tänä kesänä oli.



Lapissa lakkoja (Kainuussa nämä ovat lakkoja, eivät hilloja) ei kuulemma oikein ole, mutta täällä on! En ole joka vuosi käynyt lakassa, enkä kyllä ole varmaan koskaan saanut niin paljon lakkoja kuin tänä vuonna. "Tuossa, tuossa, tuossa, kyyki vaan ja poimi."

Sitten ne suot. Ei tällaisella heinäsuolla lakkoja ole, mutta mikä sielunmaisema! Ja se tuoksu, märästä turpeesta lähtevä ääni kumisaappaan alla, satunnaiset lintujen äänet - tällä kertaa taidettiin säikyttään suon toisessa laidassa ruokailevat kurjet.


Sitten tuntien jälkeen on iso väsy ja palataan autolle vanhan hiekkatien varteen. Yöllä oli satanut rankasti vettä, joten jäljen täytyy olla tuore.


Hankala ehkä hahmottaa, mutta juu, pieni karhuhan se siinä on tietä pitkin kulkenna. En osaa pelätä kuitenkaan: luotan, että minut on nähty monta kertaa enemmän kuin minä olen nähnyt yhtään mitään, ketään. Osaan metelöidä.

Tämä karhu ei liene vaarallinen?



Tätä tarvitaan syksyllä. Niin kuin näitäkin. Piti tehdä etukäteishankintoja. En tiedä, onko tässä järkeä, mutta hei, hyvin harvoissa asioissa loppujen lopuksi on.


Me ei tykätä. On meille kerrottu jo, yritetään sulatella.

11 kommenttia:

  1. Teilläkin siis lakat on lakkoja. Pohjoispohjalaisten kanssa jutellessa menee aina hetki säätää aivonsa, kun hilloista puhuvat. Tahtoisi mennä hillat hilloksi!

    Komeaa on maisema. Ja oikeassa olet, sinut on varmasti nähty moneen kertaan, vaikka itse et olisi ketään kulkijoita nähnyt. Sellaisia ne metsäneläimet ovat.

    Olen tuota teidän tulevaa uutista miettinyt. Aloin jo tuossa aiemmin arvella, ja nämä kyllä vahvisti arveluita ;) Jännittävää on!

    VastaaPoista
  2. Meillä Keski-Pohjanmaalla ovat linttejä. Minen niistä tykkää niin saavat olla metsässä :)

    Kyllä vain, nyt vahvistui. Samat ovat olleet ilmeisesti täällä haaveet kuin meilläkin... ehkä. Nyt vain sitten sitä rotua päättelemään :)

    Ihanaa loppukesän jännitystä ilmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkejä tulee sitten lähemmin. On pitkän ajan pohdinnan tulos, ollut ilmassa jo vuoden mutta vasta nyt tärppäsi!

      Poista
  3. Kaunista on tuo maisema. :)

    Jännittävä syksy tulossa, täällä pitää alkaa ihan päivittäin käymään katsomassa, joko jotain lisätietoja selviäisi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, ei nyt ihan päivittäin:) Kerrottakoon, että kolme viikkoa vielä menee, kunhan vain fiilistelen jo aikaisemmin, kun niin itseänikin hykerryttää ja jännittää.

      Poista
  4. Lakoista minäkin olen tottunut mieluummin puhumaan.

    "Arvoitukselle" kommenttina: :D 8)

    Ihanat silmät vierekkäin viimeisessä kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie jo tiijät! Karrkkiin luotan, että osaa ottaa tulokkaan vastaan ja kertoa muillekin, että ei hätää...

      Poista
  5. Ihan selkee karhun jalanjälki. Samanlaisen vieressä astuin keväällä siihen karhunpaskaan. En vaan soittanu 112:n ja lehteen, niinku naapurikylän mies...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, enpä viitsi moisesta soittaa. Suota ja lääniä kun on, ja totta kai korvessa on karhuja. Toivottavasti siis jatkossakin. Mutta jos oltaisiin nähty jäljet heti aluksi, olisi voinut olla vähän säikympi marjareissu:)

      Poista
  6. Tosi komeita katteja! :) Täältä löytyy karvaisen ragdollin tarinaa http://rudinnurkkaus.blogspot.fi/, tervetuloa tutustumaan :)

    VastaaPoista