keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Karrkki kertoo

Mä makailin kuistilla auringossa, enkä yhtään arvannut. Oli tosi kuuma. Yhtäkkiä mamma tuli ja vei minut vesikupille ja siitä vessaan. Häh?


Jaakko ei ottanut mua eilen viereensä, vaikka mä yritin. Se makasi vain yksin tuossa eteisen korissa; se sanoi, että mun hengitys haisee. Mun hengitys?


Kuule Karrkki, sä haiset pahalle, jotenkin ihan koiralle. Tänne ei sovi.

Sitten yhtäkkiä me lähdettiin. Minut työnnettiin keltaiseen kuljetuskoppaan, ja mä huusin! Mamma nauroi vain, että onpas sillä ääni. Joku Mäkä tuli kuulemma mieleen. Huusin silleen vihaisesti, painokkaasti ja kimeesti ensimmäisen MÄÄÄn, ja sitten sitten vielä perään pitkän MÄÄÄäääääään. Ei auttanut. Auto jatkoi menoaan.

Sitten oli outo paikka, punnitus (4,4 kiloa - mä olen solakka) ja sitten huoneeseen, jossa oli kolme ihmistä. Hurmasin ne kaikki ja varsinkin ne kaksi muuta ihastelivat minua - minulla oli ihmisten mielestä niin kaunis pää. Sydäntä yritettiin kuunnella, mutta ei sitä kuultu, kun kehräsin niin kovasti. Sitten kaikki pimeni.

Kotona mulla oli tällainen olo:


Hampaisiin sattui. Niille oli tehty jotain. Oli hutera olo. Mä en osannut kuitenkaan nukkua. Mä vain köpötin ja yritin ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Jalat eivät pitäneet. Mikä nolointa, pissi valui jotenkin hassusti. Hiekkis oli alhaalla, mutta jotenkin en vain löytänyt sitä, ja sitten kun löysin, en osunut. Mamma nappasi mut pyyhkeeseen ja nukahdin puseron mutkaan.


Loppuillan mä vietin kopassa, jonka huomasin nurkassa. Sinne köpötin itse. Siellä oli rauhallista. Yöksi menin mamman jalkoihin, mutta aamuyöstä piti nousta pois, kun peitto oli jostain syystä märkä ja haisi. Sitä piti peitellä ihan urakalla.

Leo tiesi, miksi mä haisin niin pahalle Jaakon mielestä ja mikä mulla oli vikana.


Sä olet kuule käynyt eläinlääkärissä ja sua on tuikattu piikillä. Haiset lääkkeelle. Mamma sanoi, että sinulla on ientulehdus. Sä et kuulemma ollut syönyt hyvin (mikä oli toisaalta hyvä asia, mulle jäi enemmän) ja Jaakon raksutkaan eivät sua kiinnostaneet. Nyt mamma työntää väkisin sun kitaan kaksi pientä pahalle maistuvaa palasta joka päivä - äläkä sitten syö mamman sormia! Eikä saa potkia, ei kynsiä. Mutta pian sä voit jo paremmin. Mä tiedän. Mä olen kokenut.

Leo on niin viisas! Mulla onkin jo parempi olo, pissi tulee oikeaan paikkaan ja ruoka kiinnostaa taas. Sinalle mä näytin heti aamusta, kuka täällä määrää ja miten sen leikin pitää oikeasti mennä. Näin.


Minusta tulee taas iso ja ponteva kissa, ja mä hurmaan taas kaikki. Mutta kyllä ne kaikki niin huolissaan olivat. Taitavat tykätä?


 

11 kommenttia:

  1. Voi Karrkkia! Mutta kyllä hammaslääkärissä pitää käydä, jos meinaa säilyttää hampaansa! Niin! Ja hienosti on näköjään toivuttu, kun koiruudellekin jo ilmoitettiin kuka on pomo ;)

    Kurjaa se kyllä on, ja sitten haisee lääkkeelle ja on tokkurassa. Se ei kyllä haittaa, että pissiä tulee väärään paikkaan, niin käy aika monelle (mm. meidän Friedelle joka kerta). Mutta pääasia että suu tulee kuntoon! Tsemppiä kovasti pahalle maistuvien palojen antamiseen!

    VastaaPoista
  2. Juu, selvitään kyllä. Hämmästytti vain se, miten kauan Karrkki oli tokkurassa ja sitä pissiä kyllä tuli ihan solkenaan, kun Karrkki vain istui. Parka tuijotti vesikuppia, joi välillä ja tuijotti taas, ja pissi valui kinttuja pitkin. Kyllähän ne yleensä pissit alleen tekevät, mutta että koko ajan! Mutta meni se ohi. Olipas poika ainakin juonut.

    Ärhäkkä se on lääkkeiden kanssa - vaikeampi tapaus kuin kukaan pitkään aikaan. Terhakka poika :)

    VastaaPoista
  3. Oh hoh! Onpa teillä ollut päivä. Voi Karrkkia. Vai semmoinen lääkkeiden kanssa :)

    Tsemppiä myös täältä pöpeliköstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Karrkki käy täysillä aina, niin hyvässä kuin pahassa. ;) on se sellane härveli.

      Poista
  4. Ihania kuvia, mainio hymy Leolla, Sinalla pitkä pinna kun tollasta retuutusta kestää. Huomaa et elukat voi hyvin. :D

    VastaaPoista
  5. Toinen versio videosta on olemassa: siinä Sina koluaa Karrkkia. Ei noista selvää ota: kavereita taitavat kuitenkin olla. Tää Karrkin tarttuminen jalkaan on Sinalle uusi juttu. Se ei oikein tiedä, mitä tehdä.

    Karvaiset kamut ovat vähän jääneet huomiotta, kun saikku senkun jatkuu ja jatkuu. Mutta kai ne silti tyytyväisiä ovat, kun perusasiat toimivat. Kun ruokahuolto toimii, kaikki on hyvin!

    VastaaPoista
  6. Voi Karkki, miten sinua koetellaan. Onneksi leikkiminen Sinalla maistuu kaiken jälkeen. Tervehdyttävää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jospa aurinko parantaisi :)

      Karrkilla riittää taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

      Poista
  7. Voi pojua! Me täällä kans tiedetään miten tärkee on pitää hanpit kunnossa. Hyvä kun eväs taas maistuu eikä se haittaa jos vahingossa pisu tulee väärään paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää olla suu kunnossa, juu. Toivottavasti ei ole FORLia missään - se pitäisi vaan kuvata sitten Oulussa... Hammaskiveä ei juuri ollut, se on vähän kummallista. Ja pissit: mitä pienistä. Rätti käteen vaan!

      Poista
  8. Hyvää juhannusta ihanat! :) Toivottavasti porukka pysyy terveenä oli pyhä taikka arki!

    VastaaPoista