maanantai 6. huhtikuuta 2015

Lumo

Hei!
Olen Lumo. Metsänlumo. Olen 8 viikkoa ja juuri muuttanut kissojen ja Sinan kaveriksi. Minusta tulee isona äiti ja pelastuskoira.


Olen vielä aika pieni ja kissat ovat mielestäni aika jänniä. Ja suuria. Haistelen niitä varovasti ja käyttäydyn muutenkin oikein mallikelpoisesti. Minut on otettu hienosti vastaan. Mamma sanoo, että se on todella ylpeä kissoistaan. Ja koirastaan. Ja minusta.


En aja ketään takaa enkä käy näykkäisemässä hännästä tai muustakaan kissan osasta. Leo-kissan korvia halusin puhdistaan. Se antoi armeliaasti minun nassuttaa vähän korvista, mutta sitten se sanoi ssshh. Outoa.


Täällä on iso koirakin, joka nyt on ottanut minut kaveriksi. Se on varaäiti. Se antaa lymytä päällään ja sitten me leikitään sellaisia koiraleikkejä, painitaan vähän aikaan ja sitten heittäydyn selälleni ja piiskaan hännälläni lattiaa. Ja sitten me nukutaan. Kun meitä väsyttää kovasti tämä touhuaminen.


Minulla on kaikenlaisia paikkoja, joihin on hyvä kellahtaa. Kun väsyttää. Ja minua väsyttää usein. Silloin kun en leiki.


Joskus ne paikat on jo varattuja, mutta jos tulee varovasti viereen, saa tulla.


Usein minä kuitenkin nukun pöydän alla. Mamman jaloissa.


Niistä neulomisjutuista minä en tiedä mitään, mutta jokin virkattu villatakki on kuulemma valmis.

10 kommenttia:

  1. Hei vain Lumo, hauska tutustua! Oletpas oikein erityisen söpöinen tyttö! Hyvä että kissat ja Sina on ottaneet sinut hyvin vastaan, vaikka se oli kyllä odotettavissa. Teillä siellä kaikista pidetään hyvää huolta ja ollaan kavereita! Ne kissat voi sanoa ssshhhhh joskus, ja se tarkoittaa kissaksi, että pitää väistää. Eikä niitä tosiaan saa purra eikä ajaa takaa, siitä ne ei tykkää. Mutta muuten kissat on hyviä kavereita myös koirille! Sinulla on siellä runsaasti uni- ja leikkikavereita mistä valita.

    Mukavaa viikon alkua teille kaikille, ja muistakaa tosiaan ottaa riittävästi päiväunia! Lapset ei kasva elleivät nuku, ja leikkiminen ja asioiden oppiminen on raskasta puuhaa pienille koirille ;) Rapsutuksia sinulle, Sinalle ja Kolleille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikkoa myös teille! Päikkäreitä otetaan, ihan kaikki me otetaan. Silloin on meillä hiljaista 😊

      Lumo on kyllä lumoava - mutta pentu, lapsi, hauvavauva ... Olin jo unohtanut, miten pieniä ne ovat! Kissat ovat kyllä helpompia 😀

      Poista
    2. Lumoava on! Tuo kikkurakarvainen kuono on aika vastustamaton. Mutta varmasti kissanpentujen kanssa on helpompaa. Ainakin vähemmän lattianpyyhkimistä. Ei ihme että nyt pitää vähän kiirusta! ;) Mutta se kasvaa nopeasti. Ja se vasta hauskaa on seurata kuinka äkkiä sitä opitaan uutta!

      Poista
  2. Hei Lumo! Hauska tutustua. Taidat olla melkoinen lumoava koiruus. Hienoa, että kissat ovat ottaneet Sinut hyvin vastaa! Sinasta saat varmasti hyvän kaverin itsellesi. Rapsuja ja silityksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumo kiittää! Ja lähettää terveisiä kissoille. Rapsuja otetaan aina vastaan!

      Poista
  3. Voi hyvänen aika, mikä lumoava uusi perheenjäsen tänne onkaan tullut <3! Oijoi, kaunis, hellyttävä ja vielä hyvätapainenkin; ihanasti olette kissat ja koirat hyvässä sovussa.
    Iloa ja intoa uuden perheenjäsenen kanssa! Onpa kiva sitten kuulla, mitä kaikkea pelastuskoiraksi kouluttaminen pitää sisällään. Aurinkoisia päiviä teille kaikille meidän koko poppoolta :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinkoisia päiviä teillekin! Sopuisasti on mennyt, onneksi. Tietenkin pentu härveltää, mutta mitään murinaa/sähinää/ujeltamista ei ole ollut. Kissat ovat isompia kuin Lumo, joten se kyllä väistää (ellei Karrkki juokse ja houkuttele leikkiin)

      Poista
  4. Arvasin! Onnea pienestä lumoavasta pakkauksesta. Kylläpäs se tosiaan osaa olla hienosti! Ylpeä saa olla, ja kissoista kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Hih! Lapsiperheen arkea jo, mutta kyllä tämä kestetään. Kamujen kesken menee hyvin, mutta onhan tämä ihmiselle vähän raskasta. Toisaalta noita voi kyllä katsoa pitkään ja ihmetellä.

      Poista