Sina se on!

Huh. Väsyttää. Kaksi yötä on mennyt vähän silleen ja tälleen. Mutta tiedän, että ainakin joku odottaa uutisia ja kuvia. Nyt on aika!

Niin. Väsymyksen syy. Sina se on.

Tässä on uusi perheenjäsen, Sina di Villa dei Gruccioni. Kutsutaan Sinaksi.

(Tässä on vielä matto - on käynyt selväksi, että matot, ihan kaikki, voi kyllä laittaa varastoon.)

Sina on 12-viikkoinen Pohjois-Italiasta Suomeen matkannut lagotto romagnolo, tryffelikoiranakin tunnettu. Sinaa tai yleensä koiraa oli suunniteltu jo vuosi, mutta suunnitelmat eivät aina mene niin kuin tahtoisi. Halusin ensiksikin lagoton (tuttavapiirissä on pari aika mukavaa yksilöä) ja halusin sen tälle syksylle, kun minulla on enemmän aikaa. Suomessa pennut olivat varattuja ja valitettavasti kaksi pennutusta epäonnistui, joten käytin ystävän Italian yhteyttä.

Mutta ehkä sen piti mennä juuri näin.

Tässä tavataan ensimmäistä kertaa lentoasemalla. Hieman on sääoloissa eroa: Juvalla matkalla kotiin pikkuinen ihan paleli kovassa tuulessa, Italiassa on 30 astetta. Turkkia on, mutta massaa ei vielä kovin paljon.

Kaksi päivää on mennyt pissejä siivotessa, ulkoilua opetellessa ja kissoja rapsutellen. Olo on vähän sekava pelkästä väsymyksestä, mutta harvinaisen mukava tapaus Sina on. Se on leimaantunut minuun, kulkee perässäni ja nukkuu tälläkin hetkellä jalan päällä lattialla. Ja on tosi reipas ja iloinen kaikille!

Lagotoilta ei lähde karva. Se pitää leikata alas (alaspäin ainakin) pari kertaa vuodessa. Ne ovat ns. pehmeitä koiria ja aika helppoja kouluttaa, sanovat. Italiassa ne ovat ihan puhtaasti työkoiria: etsivät tryffeleitä, joiden kilohinta on huikea. Itse ajattelin (yrittää) kouluttaa Sinan ainakin suppilovahveroihin. Haukkuva? En ole vielä kuullut tämän koiran haukkuvan. Jokin muu koiraharrastus me voitaisiin myös ottaa.

Niin niin, mutta ne kissat!!

Ihan kamalasti pelotti, mitä tästä tulee. Kotiin oli tilattu Feliway ja ensimmäisen yön kissat olivat mummolassa. Sitten se totuuden hetki... apua.

Höh. Kissat eivät oikeasti tienneet, mikä se on. Ei sähinää, ei murinaa, vähän väistelyä, josta Sina suoritti suurimman osan. Tämä huono kuva on otettu parin tunnin päästä kohtaamisesta. Viime yönä koira nukkui korissa sängyn vieressä, Karrkki kainalossa, Leo alhaalla ja Jaakko kävi pari kertaa jaloissa.

Tänään on asiat vähän eri tavalla: Jaakkoa pelottaa vähän enemmän, Leo sähähtää, jos Sina tulee liian lähelle (mutta kestää sen vähän matkan päässä, käy haistelemassa, kun se nukkuu) ja Karrkki yrittää väistellä Sinan tunkeilivia pusuja ja nujuamista. Karrkki ei välitä. Ehkä se on vähän varuillaan, mutta tulee kuitenkin koko ajan niin lähelle, että olen työntänyt sitä vähän kauemmaksi, näin alussa. Sina osoittaa, että se haluaisi leikkiä Karrkin kanssa, häntä vippaa ja pylly heiluu villisti!

Koira on kissoista kovin kiinnostava, mutta vähän epäilyttävä. Riehuu, haisee oudolle ja riekkuu mamman jaloissa. Kissat taas ovat koirasta vähän pelottavia, mutta niiden kanssa voisi ehkä leikkiä. Se väistää, jos yhtään kuuluu murinaa tai sihinää. Eikä hauku. Yritän katsoa kuitenkin niiden perään, että umpikujatilannetta ei pääsisi syntymään.

Eivät ne toisiansa syöneet! Sanon HUH, onko tämä totta.

Eikä ole muuten sukkia neulottu Sukkasatoon. Menee tässä vähän aikaa, että mielikin rauhoittuu. Vakaasti kuitenkin jo nyt uskon, että kyllä se siitä.