maanantai 3. syyskuuta 2012

Sina se on!

Huh. Väsyttää. Kaksi yötä on mennyt vähän silleen ja tälleen. Mutta tiedän, että ainakin joku odottaa uutisia ja kuvia. Nyt on aika!

Niin. Väsymyksen syy. Sina se on.


Tässä on uusi perheenjäsen, Sina di Villa dei Gruccioni. Kutsutaan Sinaksi.

(Tässä on vielä matto - on käynyt selväksi, että matot, ihan kaikki, voi kyllä laittaa varastoon.)

Sina on 12-viikkoinen Pohjois-Italiasta Suomeen matkannut lagotto romagnolo, tryffelikoiranakin tunnettu. Sinaa tai yleensä koiraa oli suunniteltu jo vuosi, mutta suunnitelmat eivät aina mene niin kuin tahtoisi. Halusin ensiksikin lagoton (tuttavapiirissä on pari aika mukavaa yksilöä) ja halusin sen tälle syksylle, kun minulla on enemmän aikaa. Suomessa pennut olivat varattuja ja valitettavasti kaksi pennutusta epäonnistui, joten käytin ystävän Italian yhteyttä.

Mutta ehkä sen piti mennä juuri näin.

Tässä tavataan ensimmäistä kertaa lentoasemalla. Hieman on sääoloissa eroa: Juvalla matkalla kotiin pikkuinen ihan paleli kovassa tuulessa, Italiassa on 30 astetta. Turkkia on, mutta massaa ei vielä kovin paljon.

Kaksi päivää on mennyt pissejä siivotessa, ulkoilua opetellessa ja kissoja rapsutellen. Olo on vähän sekava pelkästä väsymyksestä, mutta harvinaisen mukava tapaus Sina on. Se on leimaantunut minuun, kulkee perässäni ja nukkuu tälläkin hetkellä jalan päällä lattialla. Ja on tosi reipas ja iloinen kaikille!


Lagotoilta ei lähde karva. Se pitää leikata alas (alaspäin ainakin) pari kertaa vuodessa. Ne ovat ns. pehmeitä koiria ja aika helppoja kouluttaa, sanovat. Italiassa ne ovat ihan puhtaasti työkoiria: etsivät tryffeleitä, joiden kilohinta on huikea. Itse ajattelin (yrittää) kouluttaa Sinan ainakin suppilovahveroihin. Haukkuva? En ole vielä kuullut tämän koiran haukkuvan. Jokin muu koiraharrastus me voitaisiin myös ottaa.


Niin niin, mutta ne kissat!!


Ihan kamalasti pelotti, mitä tästä tulee. Kotiin oli tilattu Feliway ja ensimmäisen yön kissat olivat mummolassa. Sitten se totuuden hetki... apua.


Höh. Kissat eivät oikeasti tienneet, mikä se on. Ei sähinää, ei murinaa, vähän väistelyä, josta Sina suoritti suurimman osan. Tämä huono kuva on otettu parin tunnin päästä kohtaamisesta. Viime yönä koira nukkui korissa sängyn vieressä, Karrkki kainalossa, Leo alhaalla ja Jaakko kävi pari kertaa jaloissa.

Tänään on asiat vähän eri tavalla: Jaakkoa pelottaa vähän enemmän, Leo sähähtää, jos Sina tulee liian lähelle (mutta kestää sen vähän matkan päässä, käy haistelemassa, kun se nukkuu) ja Karrkki yrittää väistellä Sinan tunkeilivia pusuja ja nujuamista. Karrkki ei välitä. Ehkä se on vähän varuillaan, mutta tulee kuitenkin koko ajan niin lähelle, että olen työntänyt sitä vähän kauemmaksi, näin alussa. Sina osoittaa, että se haluaisi leikkiä Karrkin kanssa, häntä vippaa ja pylly heiluu villisti!

Koira on kissoista kovin kiinnostava, mutta vähän epäilyttävä. Riehuu, haisee oudolle ja riekkuu mamman jaloissa. Kissat taas ovat koirasta vähän pelottavia, mutta niiden kanssa voisi ehkä leikkiä. Se väistää, jos yhtään kuuluu murinaa tai sihinää. Eikä hauku. Yritän katsoa kuitenkin niiden perään, että umpikujatilannetta ei pääsisi syntymään.

Eivät ne toisiansa syöneet! Sanon HUH, onko tämä totta.

Eikä ole muuten sukkia neulottu Sukkasatoon. Menee tässä vähän aikaa, että mielikin rauhoittuu. Vakaasti kuitenkin jo nyt uskon, että kyllä se siitä.

28 kommenttia:

  1. Kahmalokaupalla onnea uudesta perheenjäsenestä! :)

    VastaaPoista
  2. Oi ku ihana pikku söpöläinen :) Aika kivuttoman kuuloisestihan tuo koiran ja kissojen yhteiselo näyttää lähteneen käyntiin. Pikkanen pentu hössötyksineen aiheuttaa aikuisille koirillekin alussa varautuneisuutta yms., joten ihan normireaktio se.

    Nenän käyttöön littyvä harrastus olisi varmasti tuon rotuiselle koiralle oivallinen. Jäljestys tai haku ehkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varmaan se on koirillekin koettelemus.

      Jäljestys ja haku, molemmat kuulostavat hyvältä! Nenäkoiraha tuo on:)

      Poista
  3. Oi mikä otus! ♥ Aivan ihana pörröturkki! Onnea vain uudesta perheenjäsenestä!

    Hyvä että lajienvälinen kohtaaminen kävi sujuvasti. Kyllä ne siitä toisiinsa tottuu, hyvinkin. Alkuun nyt tietysti jännittää ja ihmetyttää kaikkia osallisia, ja niinhän se kuuluu ollakin.

    Voi kamala, tässähän saa vielä vauvakuumeenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, siitä vaan hauvavauvakuumeeseen!

      Kyllä ne tottuvat, vaikka nyt on selkeästi huomattu, että se on koira. Karrkki antaa sen jopa näykkiä, mutta Leo ilmoitti, että pysy kaukana. Koirahan pysyy. Jaakko on saunassa.. no, nyt nukkuu korissa karrkin kanssa.

      Poista
  4. Onnittelut uuest perheenjäsenest ja paljon mukavii hetkii elukoitten kaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Elukoitten kans niitä mukavia hetkiä todella on!

      Poista
  5. Ihanaa, onnea onnea!! Nyt se sitten tuli :D Tahtoo kans! (tosin ei pentua eikä noin karvallista, mutta koiran kumminkin, siis toisen) Hyvin ymmärrän, että on pää pyörällä alkuun :)
    Hienoa kissat, kyllä työ sen sulatatte vielä kun Sinakin on noin hienotunteinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ymmärrän hyvin, miksi ei välttämättä pentua ;)teillä tuo yhteiselo on sujuu kyllä hyvin, ja olet opettanut koirankin niin hyvin. Pyrin samaan, olet esikuva:)

      Poista
  6. Mitä ihmettä? Koira kissakerässä! Ensihämmästyksen ja hengityksen pidättelyn jälkeen ei muuta kuin roppakaupalla onnea uudelle perheenjäsenelle! Ja loppuperheellekin onnea, niin karvaisille jäsenille kuin vähemmänkin karvaisille. Ihana, lutuinen hauva (vaikka ei haukukaan)! Yhteiselon alku vaikuttaa hyvältä. Toivottavasti saat nukuttua ensi yönä, tai sitten seuraavana tai edes joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Toivottavasti joskus ovat samassa kerässä. No, kyllä minulle riittää, että ne tulevat toimeen.

      Poista
  7. Onnittelut suloisesta perheenlisäyksestä! Tätä kannatti odottaa. <3 Hyvältää kuulostaa karvakamujen yhteiselo, toivottavasti kaikki menee jatkossakin hyvin.

    VastaaPoista
  8. Siinä se tulokas nyt on, onnea! Kyllä se varmasti hienosti lähtee kissojen kanssa tästä eteenpäin. Kissat ovat kissoja, ehkä niitä ei vain tarvi kiinnostaakaan moinen hassunhajuinen kaveri :) Karrkki tosin saattaa haastaa siitä leikkikaveria. Meillä ainakin selkeästi Konsta saattaa yrittää tuttujen koirien kanssa jossain vaiheessa jopa leikin tynkääkin... Aina ei vain kysyntä ja tarjonta kohtaa kun leikit olisivat niin erilaisia ja toinen ei ymmärrä toista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiralla häntä vippaa, kun se näkee kissat, mutta selkeästi se väistää Leoa ja Jaakkoa. Karrkkia se näykkii kuin toista koiraa. Kumma kyllä Karrkki sen jotenkin sietää, kunnes mitta tulee täyteen.

      Poista
  9. Ihana koiruli. Kohta saat muuttaa blogin nimen kissat ja koira kerällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Vai pitäisikö lisätä "ja koira". Kerällä se kyllä nukkuu, mutta en tiedä, saanko ne yhteen koppaan.

      Poista
  10. Minäkin ihmettelin, koira kissankerällä! :) Paljon onnea karvaturrista, taitavat kissapojat ymmärtää että ihan pentu on tuo kaveri, ei sitä voi jurmuuttaa :D And kattoo minkalainen joukkio tuosta tulee, vaikuttaa siltä että tuo sakki tulee hyvin toimeen keskenään! :)

    VastaaPoista
  11. Mies tuumasi, että alpakassa ja laamassa on sitten raja. Kyllähän minä farmin perustaisin, jos sellainen olisi mahdollista. Kissat ovat sydäntä lähellä, mutta tällainen aika kissamainen koira on kyllä myös kiva. Enpä tiedä, onko niillä niin paljon eroa. Eläimiä kaikki, erilaisia, mutta onhan lajin sisälläkin eroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alpakat ja laamat on muuten hurjan ilmeikkäitä! Kerran kävin katsomassa, kun oli näytillä tuossa lähellä. On ne hyvin hassuja muutenkin toki, mutta ne ilmeet oli aivan omaa luokkaansa. Varmaankin ne ilmeet korostuu, kun on niin suuret silmät ja pitkät korvat.

      (Pitää yhtämittaa käydä katsomassa noita kuvia. Söpö on!)

      Poista
  12. Hih! Voi, kuinka lutuinen toinen voikaan olla. Hienoa, ettei tullut rähäkkää. En usko, että enää tulee, kun olette noin hienosti alkuun päässeet : ) Onnea vielä kerran!

    VastaaPoista
  13. Onnittelut uudesta perheenjäsenestä! Suloinen hauveli :)

    VastaaPoista
  14. Voi herranen aika sentään, miten meiltä on jäänyt huomaamatta, että tänne
    on ilmestynyt uusi valloittava persoona! Ihana :)
    Koko Tassun viemää -porukka onnittelee uudesta perheenjäsenestä ja toivottaa ratki riemukkaita päiviä kissojen ja koiran siivittinä.

    VastaaPoista