torstai 31. lokakuuta 2013

Raitavillatakki Niinniin

Nonniin! Tein sen. Se on valmis.


Lanka on Pirtin kehräämön kampalankaa, puikot 2,5 ja malli yhdistelty sieltä ja täältä. Silleen fiiliksellä neulottu. Päässä oli vahva mielikuva valmiista villatakista, hm. Ihan ei mielikuvan mukaista tullut, mutta tässä iässä osaa jo olla suurpiirteinen ja nähdä erilaisenkin mahdollisuudet.
Hups, onpas paita ryppyinen.


Raidoituksen tein tyttären ohjeiden mukaan - ja toki lankamääräkin piti ottaa huomioon. Ostin puolisen vuotta sitten kaksi tummanruskeaa, kaksi vaaleanruskeaa ja yhden valkoisen vyyhdin. Tummaa olisi voinut olla pikkuisen enemmän, mutta päätin, että en taas osta yhtä vyyhtiä, josta käytän vain osan.

Villis on tehty ylhäältä alas saumattomasti. Pääntiessä käytin February Lady Sweater -mallia ja sitten siitä neuloin alaspäin kädet ristissä ja toivon vire mielessä. Hihat nappasin pitkälle pyörölle molemmat yhtä aikaa, jotta tylsä toisto jäisi pois (ja lanka varmasti riittäisi - kaksi kerää).

Kyllä tätä pidän. Tykkään pitkistä villatakeista ja liehuttimista, joiden alle voi pukea vaikka sen ryppyisen paidan. Ja tuli tästä villiksestä vähän niukahko, mutta toisaalta eipäs sitten ole vaikeuksia pukea talvitakin alle. Kun napit laittaa kiinni, niin vähän kiristää :) (Olisi tuo tytär voinut kyllä kuvattavalle sanoa, että älä hei noita käsiäs noin levittele...) Tyttärelle tämä on liian iso, joten omaan käyttöön sitten.  Napit on vielä hakusessa; taidanpa vaihtaa nuo vielä toisiin.



 
Juu juu.
Ystävältä sain upean rintarenikan. Tämä ilahduttaa työpäiviäni kiinnitettynä veskaan. Sopii hyvin tähän villatakkifiilikseenkin.


 Lankaa oli todellakin juuri sopivasti, sillä nämä jäivät vain jäljelle:



Näistä voisi tehdä vielä jotain.. sukanvarret... ehkä...
 
Keskellä on koirulin lahjaksi saama vinkusika. Sinalle ei voi antaa pehmoleluja, sillä se suolistaa ne alta aikayksikön. Epäilin, että ei tuollainen silikonisika käsittelyä kestä, mutta yllättäen Sina tuntuu kanniskelen possukkaa todella varovasti. Ehkä se ei pidä muovin suutuntumasta? Varovasti nostaa korvasta tai ottaa kuin pennun suuhunsa. Ilmeisesti se pitää piilottaa seuraavan juoksun aikana, ties vaikka alkaisi pentunaan pitämään! Mutta voi sillä aika iloisesti leikkiäkin.
 
 
Täällä me uunin päällä makoillaan. Kinastellaan, jos jaksetaan. Yleensä ainakin kerran päivässä jaksetaan, mutta sitten ei taas jakseta. Koiraa ihmetellään.
 
Miten sä siihen tupsahdit?
 
 
 
Leo Leksa Leijona ei koirasta huolehdi. Aurinko + sohva= makoisat unet.
 
 

12 kommenttia:

  1. Noin me ollaan köllötelty nyt loppuviikko, minä ja kissat - mitä nyt Elli hoitaa reviiriä välillä. Flunssa kaatoi meikäläisen petiin ja kissat on pitänyt hyvää huolta. Tänä aamuna Elli pesi mun hiuksia, tarvis kai sairaanakin jossain välissä käydä suihkussa? Hienoa jälkeä villatakkisi, ihan koiruuden väreissäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kavereita, kun pitävät noin hyvää huolta <3 Toiset
      ovat ihan huolissaan. Paranemista sinne ja hyvä kissat! Kannattaa pitää palvelija lämpimänä, niin se sitten taas jaksaa :)

      Kappas, niinpä onkin samat värit. Taitaa olla ruskea kausi...

      Poista
  2. Kaunis villatakki, kyllä varmasti tulee pidettyä! Voihan sitä pitää muutamia nappeja auki, jos tuntuu että kovin kiristää? ;) Minäkin katsoin narukeristä, että se ruskeahan on ihan Sinan värinen ;) Hauska myös se prenikka!

    Ja kollit! Voi tuota Jaakkoa ja katsetta ♥ Niin ja näkyyhän siinä vaaleanpunaisia varpaitakin! Näyttää myös käyvän tyynystä, päätellen Karrkin ilmeestä ;) Leolle sellaisia terveisiä, että paras vain ottaa ilo irti auringosta vielä kun se paistaa! Kotileijonien pitää varastoida paljon auringonvaloa talven varalle ettei energia vallan pääse loppumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, napit auki vaan, ei se
      niin vaarallista ole ;) pitää sitten vaikka takin alla kiinni ;)

      Aurinkoa nyt tarvittaisiin ja vähän pakkasta. On taas ollut niin harvinaista herkkua, nytkin sattaa tihhuuttaa. Mutta hyvää pyhäinpäivää!

      Poista
  3. Ei mää en voi kyllä uskoo...oot ite tehny villatakin? Puikoill? Ettei neulekoneella? Ihana! Raikas ja maanläheinen yhtaikaa. JA mikä kissakuva :)))
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :D Kun on tää neuloosi taas päällä...puikoilla juu, mieluiten puisilla :)

      Ja kisutkin kiittää! Hyviä pyhiä!

      Poista
    2. Uskomatonta. Joillakin vain on taito hyppysissään!
      -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

      Poista
  4. Upea villatakki.
    Hyvää Pyhaäinpäivää ja leppoista viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista