Vauvan tossut ja kohtaaminen!

Aamupäivisin on hetken rauha, ehkä pakollinenkin, kun Sina nukkuu uniaan enkä raski sitä herättää lähtemällä kävelemään (se seuraa minua joka paikkaan ja herää uniltaan). Siis neulon.

Baby booties, perinteiset.

 

 

 

 

Näitä on hauska tehdä! Lankana, kuten kuvasta näkyy, teeteen Pallas ja puikot nro 3. Ehkä noihin voisi vaihtaa silkkinauhat...

Mutta sitten koiruli- ja kissuliasioihin. Tällä viikolla ei muuta olekaan ollut kuin pissiä, kakkia, sanomalehtiä, huonoa unta mutta myös metsän iloa, naurua ja ihmettelyä.

Mökillä käytiin harjoittelemassa luoksetuloa. Siitä ei ole kuvaa, sen verran nopeaa toimintaa se on.

Mutta tässä se istuu, Orsina tai Sina. Karhun kaltainen.

Kissat ovat tajunneet, että Sina ei ole kissa. Sina on myös kotiutunut, mikä näkyy vauhdissa. Karrkki joutuu Sinan leikin kohteeksi aina, kun se laskeutuu alas sohvalta tai uunin päältä. Yritän saada videota siitä könyämisestä ja Karrkin suhtautumisesta. Karrkkihan ei tee mitään.

Kyllä on olennoilla eri kieli: Sinan leikkiinkutsu näyttää varmasti kissoista hyökkäykseltä. Jaakko pelkää lattiatasossa, mutta nukkuu kuitenkin rauhassa sohvalla. Leo pelkää vain nopeita ryntäilyjä. Sina ohittaa Leon, jos se ei liiku tai on rahilla.

Ja leikki! Mikä olisi yhteinen leikki näille? Muistan, että uudet kissat on aina totutettu toisiinsa leikissä. Otin Karkin pitkän ongen ja laitoin siihen narun. Kaikki kissat innostuivat niin, että unohtivat täysin koiran. Koira ei naruun oikein osannut suhtautua, mutta meillä voi pian olla kissojen tapaan leikkivä koira:) Pian kaikki olivat samassa huoneessa ryntäilemässä ympäriinsä.

Mutta aikaa tämä vie. Siinä mielessä kaikki on kuitenkin hyvin, että kaikki nukkuvat, syövät ja vähän leikkivätkin. Sinan käytös vain on kissoista kovin epäilyttävää.

Sitten tuli vieraita ja näin kunnolla, miten koirat leikkivät.

Tällainen vieras tuli: Sinan isä.

Kuin kaksi marjaa? Iro on nyt aika kookas jo ja väriltään sekin on varmaan ollut tummanruskea pienenä.

Tässä me iskän kanssa poseerataan.
 

Sina se on!

Huh. Väsyttää. Kaksi yötä on mennyt vähän silleen ja tälleen. Mutta tiedän, että ainakin joku odottaa uutisia ja kuvia. Nyt on aika!

Niin. Väsymyksen syy. Sina se on.

Tässä on uusi perheenjäsen, Sina di Villa dei Gruccioni. Kutsutaan Sinaksi.

(Tässä on vielä matto - on käynyt selväksi, että matot, ihan kaikki, voi kyllä laittaa varastoon.)

Sina on 12-viikkoinen Pohjois-Italiasta Suomeen matkannut lagotto romagnolo, tryffelikoiranakin tunnettu. Sinaa tai yleensä koiraa oli suunniteltu jo vuosi, mutta suunnitelmat eivät aina mene niin kuin tahtoisi. Halusin ensiksikin lagoton (tuttavapiirissä on pari aika mukavaa yksilöä) ja halusin sen tälle syksylle, kun minulla on enemmän aikaa. Suomessa pennut olivat varattuja ja valitettavasti kaksi pennutusta epäonnistui, joten käytin ystävän Italian yhteyttä.

Mutta ehkä sen piti mennä juuri näin.

Tässä tavataan ensimmäistä kertaa lentoasemalla. Hieman on sääoloissa eroa: Juvalla matkalla kotiin pikkuinen ihan paleli kovassa tuulessa, Italiassa on 30 astetta. Turkkia on, mutta massaa ei vielä kovin paljon.

Kaksi päivää on mennyt pissejä siivotessa, ulkoilua opetellessa ja kissoja rapsutellen. Olo on vähän sekava pelkästä väsymyksestä, mutta harvinaisen mukava tapaus Sina on. Se on leimaantunut minuun, kulkee perässäni ja nukkuu tälläkin hetkellä jalan päällä lattialla. Ja on tosi reipas ja iloinen kaikille!

Lagotoilta ei lähde karva. Se pitää leikata alas (alaspäin ainakin) pari kertaa vuodessa. Ne ovat ns. pehmeitä koiria ja aika helppoja kouluttaa, sanovat. Italiassa ne ovat ihan puhtaasti työkoiria: etsivät tryffeleitä, joiden kilohinta on huikea. Itse ajattelin (yrittää) kouluttaa Sinan ainakin suppilovahveroihin. Haukkuva? En ole vielä kuullut tämän koiran haukkuvan. Jokin muu koiraharrastus me voitaisiin myös ottaa.

Niin niin, mutta ne kissat!!

Ihan kamalasti pelotti, mitä tästä tulee. Kotiin oli tilattu Feliway ja ensimmäisen yön kissat olivat mummolassa. Sitten se totuuden hetki... apua.

Höh. Kissat eivät oikeasti tienneet, mikä se on. Ei sähinää, ei murinaa, vähän väistelyä, josta Sina suoritti suurimman osan. Tämä huono kuva on otettu parin tunnin päästä kohtaamisesta. Viime yönä koira nukkui korissa sängyn vieressä, Karrkki kainalossa, Leo alhaalla ja Jaakko kävi pari kertaa jaloissa.

Tänään on asiat vähän eri tavalla: Jaakkoa pelottaa vähän enemmän, Leo sähähtää, jos Sina tulee liian lähelle (mutta kestää sen vähän matkan päässä, käy haistelemassa, kun se nukkuu) ja Karrkki yrittää väistellä Sinan tunkeilivia pusuja ja nujuamista. Karrkki ei välitä. Ehkä se on vähän varuillaan, mutta tulee kuitenkin koko ajan niin lähelle, että olen työntänyt sitä vähän kauemmaksi, näin alussa. Sina osoittaa, että se haluaisi leikkiä Karrkin kanssa, häntä vippaa ja pylly heiluu villisti!

Koira on kissoista kovin kiinnostava, mutta vähän epäilyttävä. Riehuu, haisee oudolle ja riekkuu mamman jaloissa. Kissat taas ovat koirasta vähän pelottavia, mutta niiden kanssa voisi ehkä leikkiä. Se väistää, jos yhtään kuuluu murinaa tai sihinää. Eikä hauku. Yritän katsoa kuitenkin niiden perään, että umpikujatilannetta ei pääsisi syntymään.

Eivät ne toisiansa syöneet! Sanon HUH, onko tämä totta.

Eikä ole muuten sukkia neulottu Sukkasatoon. Menee tässä vähän aikaa, että mielikin rauhoittuu. Vakaasti kuitenkin jo nyt uskon, että kyllä se siitä.

Ensimmäisiä kertoja ja Momo-kissa

Pari viime päivää on ollut todella lämmintä. Aurinko on paistanut, viinimarjat on poimittu ja pihahommia on tehty. Toissapäivänä innostuin perhosista. Kun ihan ensimmäistä kertaa tuli vastaani neitoperhonen, useita. Jostain syystä syksyllä kukkiva keltainen mikälie kerää perhosia kukkiinsa.

Upea liihottaja! Eikä ollut kovin pelokaskaan, vaan ihan sai mennä vierelle ja tarjota sormeakin.

Hortensiakin innostui, vaikka ei sen pitäisi näillä leveysasteillä edes pärjätä. Saimme sen lahjaksi muutama vuosi sitten ja pistettiin se maahan. Viime vuonna se kukki ensimmäistä kertaa, ja nyt kylmästä kesästä huolimatta innostui tekemään pallojaan.

Liian lähelle toista pensasta se tuli, mutta...

Ja ensimmäiset omenatkin meidän jänöiltä pelastuneista puista! Aika monta puuta on turmeltunut, mutta ei sentään kaikki.

Ei meistä ehkä ihan omenatarhureita tule, mutta omaan suuhun ja kaunistukseksi. Miten se nyt olikaan: "Kuule istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee..." Ulkomuistista Juicea, en tiedä, menikö oikein.

Mietin lahjaa uudelle vauvalle, ja mieleeni tuli vanha Ali-apinani. Sain virkatun pitkulaisen apinan joskus ihan lapsuudessani. Se oli aika rakas. Tein sitten omalle lapselleni aikoinaan kissan kuten myös kummitytölleni.

Vauvelin äidin kissa Momo on tässä mallina. Niin, se vanha Momo, joka asusteli meillä nelisen vuotta sitten. Momo oli aikamoinen persoonallisuus mutta aina niin rakastettava. Momo oli 16,5 vuoden kunnioitettavaan ikään ja oli vastaanottamassa Leoa aikoinaan.

Vasta virkattuani Momotsin huomasin, mikä moka oli tapahtunut. Simskulle olisi pitänyt virkata pää kahdella värillä siten, että edessä olisi ollut vain ruskea ympyrä.

..näyttää vähän hiireltä. Tai karhulta.

Niin siinä käy, kun ottaa lankaa ja vaan aloittaa. Joskus kannattaisi miettiäkin vielä vähän tarkemmin.

Joskus ajattelin, että olisi kiva virkata kaikki kolliaiset kissanukeiksi. Ehkä joskus on siihen aikaa ja innostusta.

Kiitos Hennalle tunnustuksesta! Tämän voisi heittää Hennalle takaisin ja monelle muullekin.

 Jäbät, miltä tuntuu? Jännittääkö? Minua ihan hirvittävästi!

Älä huoli, ei me sitä syyä.

Tässä katsellaan avoimin silmin tulevaisuuteen. Seuraavassa postauksessa on sitten uusi tassu.

Onpas outo kudontakehys...

Nyt pitää ihan pyytää neuvoa ja apua.

Sisko osti kierrätyskeskuksesta 2 eurolla jonkinlaisen kudontakehyksen; käsityöihminen kun on ja kun tämä sopisi ehkä erityislasten ja -ihmisten kädentaitojen harjoittamiseen. Sellainen on meillä perheessä.

 

 

Tuote on muovinen ja peräisin varmaan 1970-luvulta (?vanhempi?). Mukana tuli kuvassa näkyvät kappaleet. Langoissa lukee Orimu ja niin myös joissakin muoviosissa. Orimu? Ei löytynyt kuuklaamalla muuta kuin japanilaisia Orimu-pyyhkeitä.

 

 

Oli tällaisia tappeja:

 



Ensin ajattelimme pujottaa langan hahlosta, mutta... taitavat sitten jäädä tappiset roikkumaan kudelmaan... Onkohan tuo valkoinen jokin stoppari?

Voihan tätä laitetta tietenkin soveltaa ja käyttää kudontakehyksenä siten, miten itselle sopii, mutta olisikohan kuulolla ketään, joka oikeasti tietäisi?

Kissamaista menoa -blogista huomasin, että Sukkasato alkaa taas! Melkein meni ohi, mutta ehdin ilmoittautua. Vielä taitaa olla muutama päivä aikaa, jos joku innostuu mukaan.

Parasta tässä tempauksessa on lukuisat hyvät sukkamallit ja muiden sukkatöiden ihastelu= innostusta ja ideoita. Samalla tulee itsekin tehtyä muutamat sukat.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille! Tää lähtee neulomaan ja virkkaamaan!

Iso ja pitkä kissa.

 

Siis taas viikonloppu? Jaksaisko nousta ollenkaan?

 

Villimarjatar-huivi ja yllätys

Villimarjatar-huivi on niin kaunis. Olen sen aiemminkin tehnyt, ja nyt tuli taas tarve tehdä se uusiksi. Ohje on Viiniä ja villasukkia -blogissa (siellä on myös muita kauniita malleja...)

Lankana käytin  Cascaden Heritage Silk -lankaa (85 % merino superwash wool, 15 % mulberry silk). Ei kutita, ei yhtään! Upea lanka, hieno kiilto ja laskeutuvuus. Ihan omiaan huiviin. Taisin ostaa langan viime vuoden neuleretriitistä. Tänä vuonna en taida lähteä mukaan, koska se salaisuus on tulossa.

Kavensin vähän mallia, sillä minulla oli lankaa vain vyyhti ja halusin käyttää sen kokonaan.

Jotenkin olen alkanut pitää enemmän ja enemmän suorakaiteen muotoisista huiveista. Tämä malli on jotenkin klassinen eikä pitsejä ole liikaa. Väri on hyvä mielestäni myös. Perinteiset kolmiohuivitkin ovat kauniita ja niitä on mukava neuloa, mutta ihan käytössä pidän enemmän suorakaiteesta.

Pituutta tuli tarpeeksi, jotta sen saa kieräytettyä olan yli. Ajattelin tehdä tämän lahjaksi eräälle italialaiselle naiselle, jota en ole koskaan nähnyt ja jonka mieliväreistä tai persoonasta en tiedä mitään... (tästä voin kertoa myöhemmin lisää).

Mutta mutta. Jumalat ovat vain virheettömiä. Tein virheen kohtaan, josta se näkyy.. En tiedä, voiko sitä antaa lahjaksi (tein virheen kaksi kertaa! Harmittaa, että en sitä purkanut).

Aamulla oli kova sumu, ja intouduimme siipan kanssa kävelylle harmauden keskelle. Kun oli mahdollisuus, niin se piti käyttää. Tiltaltin laulu kuului, muuten oli ihan hiljaista.

Onko hämähäkkejä todellakin noin paljon? Kosteudessa verkot tulivat esille. Päivällä tätäkään ei näy.

Täydellinen pitsimalli!

Päivällä aurinko kuivasi sumun pois ja täpläveikot ja se yksi Mahdoton pääsivät parvekkeelle loikoilemaan.



Lämmintä on ollut koko viikko! Nytkö se kesä vasta tuli?

Ja saatiin me pakettikin! Ampiine lähetti hurjanhauskan paketin, mutta oliko se meille? Mä mitään kakkapusseja tarvii... ei kai muutkaan??!

Anteeksi, Ampiine, Bilar on jo kuvassa lähes tyhjä;)

Nyt ei varmaan ole epäselvyyttä, mikä on meille tulossa. Naksutin, hauska italialainen kakkapussiluu, kiitosherkkuja ja mahtava Globe Hopen pussukka. Ja herkkui! Ja kaunis puinen kynä! Pussukka menee ehkä kuitenkin alussa tarvikkeille, vaikka se on niin näköiseni, että voisin käyttää sitä joka päivä töissä. Jäbät kävivät ensimmäisenä tarkistamassa sisällön, mutta ei niitä kiinnostanutkaan. Miksihän?



Syksyllä

Loppukesällä se taas taas koittaa. Jos jaksaa, jos viitsii, jos on aihetta lähteä.

Tänä kesänä oli.

Lapissa lakkoja (Kainuussa nämä ovat lakkoja, eivät hilloja) ei kuulemma oikein ole, mutta täällä on! En ole joka vuosi käynyt lakassa, enkä kyllä ole varmaan koskaan saanut niin paljon lakkoja kuin tänä vuonna. "Tuossa, tuossa, tuossa, kyyki vaan ja poimi."

Sitten ne suot. Ei tällaisella heinäsuolla lakkoja ole, mutta mikä sielunmaisema! Ja se tuoksu, märästä turpeesta lähtevä ääni kumisaappaan alla, satunnaiset lintujen äänet - tällä kertaa taidettiin säikyttään suon toisessa laidassa ruokailevat kurjet.

Sitten tuntien jälkeen on iso väsy ja palataan autolle vanhan hiekkatien varteen. Yöllä oli satanut rankasti vettä, joten jäljen täytyy olla tuore.

Hankala ehkä hahmottaa, mutta juu, pieni karhuhan se siinä on tietä pitkin kulkenna. En osaa pelätä kuitenkaan: luotan, että minut on nähty monta kertaa enemmän kuin minä olen nähnyt yhtään mitään, ketään. Osaan metelöidä.

Tämä karhu ei liene vaarallinen?

Tätä tarvitaan syksyllä. Niin kuin näitäkin. Piti tehdä etukäteishankintoja. En tiedä, onko tässä järkeä, mutta hei, hyvin harvoissa asioissa loppujen lopuksi on.

Me ei tykätä. On meille kerrottu jo, yritetään sulatella.

Siisti täytyy aina olla

.. sanoi kissa hietikolla! (Lauri Viita)

No, ei ole nyt kissan siisteydestä kyse, vaikka muunlaisesta kylläkin. Pienet neuleet jatkuvat.

Ensiksikin sain lahjaksi käsintehdyn hunajasaippuan, jota en oikein raaskinut käyttää. Jos sen laittaa suihkun saippuakulhoon, siitä tulee pian tahmea ja pehmeä. Sitten muistin, että tällaisia olen joskus aiemminkin tehnyt.

Vanhasta kalastajalangasta virkkasin pienen pussukan, johon saippua sopii. Huomaa puhtaat tassut vieressä!

Saippua sisälle ja pussin suu kiinni. Pussissa säilyy nysäkin saippua, ja saippuan loputtua pussi pesukoneeseen ja uutta saippuvata sisälle. Kätsää! Tietenkin virkattu kalastajalanka ei ole ihan pehmeintä pesua, mutta käytössä on todettu, että ei raavi liikaa ja saippua vaahtoaa läpi. Saippuapussi kuivuu käytön jälkeen koukussa ilmavasti.

Sitten piti vielä tehdä lisää rätei. Edellisistä räteistä jäi hankalasti jäljelle lankamäärä, josta ei oikein saa mitään, paitsi lisää rätei.

Mutta valkoista oli vähän. Ei raitoja, ei. Mitä sitten? Jokin kuvio, mutta miten? Piti ihan kokeilla, onnistuuko näin..

Onnistui. Sydän ei ole ihan keskellä, koska käytin kaiken ruskean langan. Mutta kirjoneule yksivärisen keskelle kyllä onnistuu, vaikka välillä piti käyttää luovia temppuja.

Nyt pitäisi aloittaa jotain muuta ja tarttua neulekirjoihin. Tulostin on vailla mustetta, ja vähän kettuuntuneena emme ole ostaneet uusia mustekasetteja. Ostettiin siis joskus aikoinaan tulostin, jossa joka värille on oma kasettinsa. Mutta kun yksi väri on loppu, ei koko tulostin toimi. Edes mustavalkoisena. En suosittele kenellekään...

Täplikset ja kakkanaama nukkuvat, kun uunissa on taas kerran ollut tuli.

Ah autuutta. Vielä vähän aikaa hiljaista.

Olen yrittänyt vähän vihjaista pojille, että muutaman viikon kuluttua tapahtuu jotain, mistä ne eivät ehkä aluksi pidä.

Toisaalta yritän luottaa poikiin. Ei se nyt niin mahdotonta voi olla. Kyllä me pärjätään, eikö niin, Leo?