Neliövillatakki

Nonniin. Vihdoinkin.

Tässä tauon aikana olen saanut tehtyä vain yhden työn, joka sekin oli vähän työn ja tuskan takana. Malli on Omakoppa-kirjasta, tai siis siitä uudemmasta Neliö-kirjasta. Aloitin keskusympyrän tekemisen jo ekan kirjan aikana, mutta kun virkkauksestani uhkasi tulla kissanpeti, jätin työn kesken. Sitten ilmestyi Neliö-kirja, ja tein työni loppuun. Kirjassa oli sopivasti neuvottu, miten ympyrästä tehdään neliö.

Ruttu. Oli varmaan aika kauan viikattuna, ennen kuin sain sen kuvattua. Lanka on vironvillaan, liukuvärjättyä.

Tälläinen. Mies yritti ottaa kuvia siitä, miten takki istuu päällä, mutta... ei oikein onnistunut. Takakuvio on kaunis, mutta muuten en ole kertaakaan tätä päälläni pitänyt. En oikein osaa... Jotain siinä on sellaista, että en vaan osaa. Ehkä se on harjoittelun puutetta?

Se roikkuu. Mutta sen pitää roikkua. Käytin sitä jopa työpaikalla näytillä, että mikä vika siinä on. Ei mitään, sanoivat kollegat.

Mutta tuo lanka on kaunis.

Sen ainakin tiedän, että en kyllä virkkaa vähään aikaan. Se ei ole minun juttuni. Ja tässä oli aika paljon noita virkattavia pylväitä...

Koira on kasvanut. Tässä kuitenkin kuva muutaman viikon takaa.

Kissa se on.

Karrkin kanssa menee hyvin. Muita kissoja pitää välillä vähän ajaa takaa, mutta hyvin on opittu, ettei kissoja sovi häiritä.

Pusu päähän.

Mamma on ollut vähän kipeä, joku pinne tai sellainen. Se on ollut kotona. Ei se ole meitä haitannut, sillä välipalaa on saanut usein ja runsaasti. Se on pitänyt tuota kirjavaa piraijaa vähän kauempana meistä, mutta neulonut se ei ole.

Niin että hyvä, että on ollut kotona. Meidän puolesta. Ja se on ollut paljon paikallaan (syli vapaana siis).

Mutta sillä on ollut aikaa tähän kaikkein tärkeimpään: meistä huolehtimiseen ja rapsutteluun. 

Aurinkokin on paistanut kuistille. Välillä on nautittu oikeasta lämmöstä. 

Mutta tuokin on ollut kuistilla... Onneksi se on kissannuhteessa jo.

Karrkki nauttii.

Nyt sitten odotellaan, milloin voi istua ja aloittaa uuden neuleen. Vähän on sellainen identiteettikriisi, kun ei vaan pysty aloittamaan mitään isompaa.
Tiskirättejä siis.

Tuolla jossain se on, se tulevaisuus. Huomenna Sinskaja menee näyttelyyn ja täyttää kolme vuotta. Kolme vuotta!

Lumo

Hei!
Olen Lumo. Metsänlumo. Olen 8 viikkoa ja juuri muuttanut kissojen ja Sinan kaveriksi. Minusta tulee isona äiti ja pelastuskoira.

Olen vielä aika pieni ja kissat ovat mielestäni aika jänniä. Ja suuria. Haistelen niitä varovasti ja käyttäydyn muutenkin oikein mallikelpoisesti. Minut on otettu hienosti vastaan. Mamma sanoo, että se on todella ylpeä kissoistaan. Ja koirastaan. Ja minusta.

En aja ketään takaa enkä käy näykkäisemässä hännästä tai muustakaan kissan osasta. Leo-kissan korvia halusin puhdistaan. Se antoi armeliaasti minun nassuttaa vähän korvista, mutta sitten se sanoi ssshh. Outoa.

Täällä on iso koirakin, joka nyt on ottanut minut kaveriksi. Se on varaäiti. Se antaa lymytä päällään ja sitten me leikitään sellaisia koiraleikkejä, painitaan vähän aikaan ja sitten heittäydyn selälleni ja piiskaan hännälläni lattiaa. Ja sitten me nukutaan. Kun meitä väsyttää kovasti tämä touhuaminen.

Minulla on kaikenlaisia paikkoja, joihin on hyvä kellahtaa. Kun väsyttää. Ja minua väsyttää usein. Silloin kun en leiki.


Joskus ne paikat on jo varattuja, mutta jos tulee varovasti viereen, saa tulla.

Usein minä kuitenkin nukun pöydän alla. Mamman jaloissa.

Niistä neulomisjutuista minä en tiedä mitään, mutta jokin virkattu villatakki on kuulemma valmis.

Karvakamut auringossa

Vielä taistelen tuon villatakinkutaleen kanssa. Sen, joka aloitettiin mustasinisestä langasta ja josta meinasi tulla kissojen nukkumisalusta. Otin sen kuitenkin uudelleen esille, ja nyt ollaan jo hihoissa. Malli on Oma koppa -kirjasta.

Virkkaaminen ei ole minun juttuni ollenkaan. Kohta se on valmis. Ehkä. Sitten saatte nähdä.

Tällä hetkellä ei ole tarjolla kuin karvakamuja ja aurinkoa.
Kamut ovat kyllä paljon paremman näköisiä kuin neuleeni.

Leo Leijona löysi vihreän alustan. Ai, se on fotogeeninen. :)

Leo, sinä Leijonien kuningas.

Karrkillakaan ei ole ollenkaan huonompi paikka.

Ja JaakkoVaakko, tuo koiran salarakas.

Jaakko koettelee koiran hermoja tunkemalla yhä lähemmäs. On se jo nähty itse tulevan koiran viereenkin. Koira ei vain ole unohtanut näpäköitä puraisuja kuonollaan. Mutta toinen niin rakastaisi...

Kissat sohvalla, koira lattialla. Jokin roti pitää olla.

Huomenna Karrkki menee tohtorille verikokeeseen. Olen vähän huolissani siitä. Se on välillä oksennellut, ja vesi maistuu huomattavan hyvin. Toisaalta se on todella aktiivinenkin. Tsekataan ainakin munuaiset ja ehkä kilpirauhasarvotkin.



Sitten meillä on jotain ihan outoa tapahtumassa. Vähän yllättävää. En todellakaan tiedä, miten SE otetaan vastaan... Luotan siihen, että tässä talossa on rauha ja kaikista pidetään hyvää huolta.

Lupaan kuitenkin, että tästä ei tule Elukat kerällä -blogi.

Villatakki lähilangoista

Valmistuihan se. Se villatakki, jota on aloitettu ja purettu, ja välillä menetetty mielenkiinto. Ja lankakin loppui välillä.

Mutta on se jotenkin ihana. Hyvä, että jaksoin.

Aloitin eri mallilla, mutta päädyin kuitenkin Lady February Sweater -mallin versioon. Olen tällä mallilla tehnyt ennenkin, ja ainakin minulle tuo malli sopii. Sitä paitsi on ihan mahtavaa aloittaa villatakki ylhäältä ja sovittaa sitä välillä - niin, ei ole saumoja tässä takissa. Eikä ikäviä saumojen ompelemisia.

Lanka on Kainuun Lumon lähivillalankaa, sienivärjättyä (voi ei Kristiina, unohdin taas sen sienen nimen! ;) Lankamäärää en tarkoilleen muista, koska en säilyttänyt vyötteitä, mutta vajaa neljä vyyhtiä tähän kului. Alussa minulla oli vyyhti\väri, mutta hihoihin asti lankaa ei riittänyt. 

Napinreikiä tein neljä. Napit osuivat noin vain käsiini, mutta voi olla, että vaihdan nämä muoviset jossain välissä puuhun tms.

Jee! Uusi lempivillatakki! Ei ole liian kuuma, mutta lämmin tämä kuitenkin on. Pitsin vaihdoin alkuperäisestä mallista kahteen mallikuvioon, joiden välissä näkyy käsinvärjätyn langan kaunis pinta.

Rento ja mukava. Pehmeäkin.

Aluksi luulin, että vaalea raita olisi liian erottuva, mutta olen nyt tykästynytkin siihen. Ehkä se tuo vähän eloa? Kaunis se kyllä olisi ollut ihan näistä kahdesta tummemmesta sävystäkin.

Kumma kyllä, kissat eivät eksyneet näihin kuviin. Ne nukkuivat.

Hiljaista on muuten ollut, mutta yhtenä päivänä oli vipinää.

Nauratti, kun terävät korvien kolmiot sojottivat niin terhakkaasti. Kukaan ei edes uskaltanut naksuttaa.

Tipu-TV:stä on kyse tietenkin. Mitähän siellä? 

Kyllä minäkin siinä aikana vieressä kyttäsin ja ihmettelin.

Syvyysterävyys on vähän hakusessa, mutta on se kyllä kaunis ja iso lintu! Fasaani, harvinaisuus täälläpäin.

Ystävälle Kuun uni

Halusin tehdä ystävälle huivin, sellaisen ison ja lämpimän. Vaikka malleja on vaikka hurumycket maailmassa, niin jotenkin taas päädyin tähän Kuun uneen.
Sitä kun on niin mukava neuloa ja se on iso. Kiedottavan iso.

Langan ostin Tallinnasta, ihan taisipa olla Merekeskuksesta. Siellä yläkerrassa on nykyään myös lankaliike.

Väri on minusta kaunis. Aluksi neuloessani vierastin vähän tuota vihreää, mutta lopulta sekin näytti ihan mukavalta. Kuun uni -mallia versioin vähän, koska halusin käyttää koko vyyhdin juuri tähän huiviin. Silmukoita kyllä sitten loppuvaiheessa olikin aika paljon..

Tuulinen ja luminen kuvauspäivä. Malli on kyllä mukava!

Melkein täysikuu.

Eilisen ystävänpäivän kunniaksi sitten muutamia kissojen ystäväkuvia.

Näinhän meillä nukutaan. Se varmaan ei ole jäänyt kellekään epäselväksi.

Hups! Jaakko on putoamisvaarassa!

Miten se nyt noin...

Kissanpeti on Harun, mutta hyvissä käytössä se on yhä. Reunassa näkyy koiran hampaiden jälkiä. Sinasta on mukavaa heitellä tyhjää petiä ja leikkiä sillä. Niin, jos se ei ole itse siihen ahtautunut. Kyllä se siihen mahtuu (melkein).

Ystävänpäivävampyyri. Karrkin veljen perheessä on musta itämainen, jolla kulmurit näkyvät vielä vähän enemmän.

Aurinkoista helmikuun päivää! Joillakin alkaa jo talvilomat, mutta me vielä odotellaan. Sää tuntuu jo tosin lupaavalta...

Mä tykkään...

(Ihan lopuksi haluaisin jakaa linkin Ajatuksia kissojen markettiruuista -blogikirjoitukseen.Törmäsin tähän ihan sattumalta, ja jotenkin tässä on paljon mietittävää meille, jotka ainakin joskus ostamme ruoat kolleille ihan marketeista)

Lagotto-sukat

Viime vuoden viimeisessä Lagotto-yhdistyksen lehdessä oli pieni juttu Roki-sukista, joiden innoituksen lähteenä oli ollut Roki-niminen lagotto. Malli on Minna Hietasen.

Ihanat sukat. Pyysin sähköpostitse mallin ohjeen.

Lankana on Regia 4-fähig, puikot 2,5 ja lankaa meni vajaa kerä per sukka per väri. Aloituksessa on 80 silmukkaa.

Ai jai, kun oli hankalaa, ennen kuin huomasin ottaa viivottimen käyttöön! :) Ohje sinänsä oli todella selkeä, mutta kun nuo kuviot eivät toistu. Viivottimen avulla pöydän ääressä, tarkkaan keskittyen. Mutta kannatti.

Levätään välillä, Sina.

Varressä on lagoton kikkuroita. Jalkapöytään ja jalkapohjaan on oma ohjeensa. Kantapää tehtiin kaksikertaisena.

Kaksi jalkaa. 

Sukkien lagoton paikka ei ehkä ole ihan paras. Paikan sai itse valita, ja taisin laittaa sen vähän liian taakse.

Lempparisukat!

Vähän oli tällainen olo, kun ne valmistuivat. 

Välillä piti tehdä toisenlaista, yksinkertaista sukkaa ja juoda kahvia.

Hohhoijaa, noita koirajuttuja. Ja sukkia. Ja lankaa. Ottais nyt kerrankin samalla tavalla kuin me: lämmin uuni ja kylmä ilma ne yhteen soppii.

Hyvä on, Leo. Jätetään nyt nuo koirajutut. Mistähän saisi yhtä komean ocicat-ohjeen... tai simskuohjeen... Olisitte sen ansainneet.

Tammikuu jo!

Oho. Tammikuun 20. päivä. Mistäs aloitetaan?

No ne jämälankajoulukalenterisukat. Valmiit on, ja uudella omistajallaan. Juuri ja juuri muistin ottaa kuvat, ennen kuin paketoin ne ja vein uusiin jalkohin. Kivat niistä tuli, vaikka en kirjoneuletta niihin tehnytkään.

Tällä kertaa koko oli noin 40 ja muutenkin sukista tuli ihan jees (kantapää onnistui ja taidanpa tehdä toistekin kantapään noin jälkeenpäin). Värien tarinoita en enää muista. Joka väri on kuitenkin mietitty!

Kalsarit vain vilkkuvat joulukuun pakkasissa.

Muitakin sukkia tehtiin, mutta nekin ovat jo jossain. Jonkun jalassa. Niin kuin oikeastaan pitääkin.

Sitten tein Lidlin langasta (ei pitänyt ostaa lankaa, mutta jokin addiktio tässä varmaan on) pipon ja kaulurin, koska oli vaan niin kylmä ja tarvitsin takkiin sopivat vermeet. Periaatteestani poiketen - siinähän olen minä.

Piposta meinasi alkuun tulla kori (tytär sanoi näin), mutta nuo kasvavat ja kiinni olevat hiukset nyt vaativat vähän korimaisemman pipon. Tai sitten tuo iso pää. Mutta hyvin on pelittänyt tämäkin pipo. Pääasia, vai miten se oli.

Työn alla on jotain ihanaa... kohta valmistuu. Kaikkea on suunniteltu ja aloitettu, mutta oikein mitään en ole saanut valmiiksi asti.

Sitten oli tällainen yllätys:

Kumman? Kissat ovat saaneet isommat pokaalit, heh. Nämä ovat Sinan. Sina Suttura Sinuliini pokkasi sertin, cacibin ja ropin 26 lagoton joukosta. Voi mikä yllätys! Seuraava näyttely on kuitenkin sitten joskus toukokuussa - meillä on ykkösasiana tällä hetkellä pelastushaku.

Ne on mun, Karrrrrkki!

Jaakko näyttää, mitä mieltä hän tästä kaikesta on.

Joo, joo, joo...

Tuo pieni vihersilmä on niin hassu, että oli pakko ottaa toinenkin kuva. Jakkovakko on vähän keskivartalopyöreä (huom. Henna, niin täälläkin). Ja ruikulajalka.

Muuten on terveyttä riittänyt kaikille muille paitsi ihmisille. Kovasti on sairasteltu, mutta karvakamut ovat olleet terveitä.

Pakkanen vähän pöyhistyttää karvoja.

Koiranäyttelystä ostettiin uusia alustoja, jotka ovat olleet varsinkin kissojen mieleen. Jaakko uunin ja pallin välissä, lempipaikallaan, jos ei ole uunin päälle nostajia.

                                                            Söpöliini.

Ja toinen komea.

Ja tänään on taas pakkasta. Illalla odotellaan - 30 celsiusta, joten nyt on karva-alustat ja pipot tarpeen. Koiralle puetaan tossut ja takit, kissat tunkeutuvat öisin peiton alle nukkumaan.

Ei, ei ole 30 astetta lämmintä eikä olla Kreikassa. Voi tuota aurinkoa kuitenkin!

Tässä se tosiasiallinen näkymä kuitenkin. Kylymä. Hyrr..